Facebookista on selkeesti hyötyä, koska kuuluttelin siellä taannoin ikävääni tätä ehdottomasti parasta sisustuslehteä kohtaan. Kummisetä sieltä manauksen huomasi ja tilata päräytti lehden valmistumislahjaksi! Voi tätä riemua. Siirryn tästä ansaitusti nojatuoliin lueskelemaan, kert kävin jo aamupäivällä polkemassa kuntosalin upouudella spinning-pyörällä. Sisustusasiat onkin ehkä ainoita jotka saa estettyä välittömän nukahtamisen, olo on harvinaisen raukea. Katsotaan pysynkö skarppina vai heräänkö tuolin pohjalta joskus tuntien päästä R:n tullessa kotiin.

Nauti viimeisistä vapaapäivistä -kampanjaani kuuluu nykyään myös herääminen ihmisten aikaan. Siispä ampaisin tänäänkin ylös sängystä joskus puoli yhdeksältä ja suuntasin hoitamaan muutamia ostoksia kaupungille. Kävin ensin hakemassa täydennystä puhdistusaine-, pesusieni- ja kynsilakkavalikoimaan yhdessä monesta kosmetiikkaan ja taloudenhoitotuotteisiin erikoistuneista, Suomeen verrattuna suorastaan naurettavan halvoista kaupoista. Kassalla tulikin ylläri: maksoin kortilla ja myyjä kysyi ihan selvällä suomen kielellä, oonko Suomesta. Aika jännä! Suunnilleen mun ikäinen poika sanoi äitinsä olevan suomalainen ja isänsä saksalainen ja kertoi asuneensa Saksassa viimeiset 20 vuotta. Kieli oli virheetöntä, mutta puheessa oli ihan selkeä aksentti. Onkohan sen välttäminen hyvinkin haastavaa, pohdin.

Täällä on yleisesti ottaen tosi hyvin tarjolla luomutuotteita (myös meidän pienessä lähikaupassa niitä on vaikka millä mitalla, usein myös niin hyvässä tarjouksessa ettei hinnoissa oo juurikaan eroa tavallisiin), ja meinattiin Renén kanssa lauantaina kantaessamme luomukurpitsaa (mums) kotiin, että voitaisiin nyt oikeestaan kokeeksi ostaa hyvin pitkälti pelkkää luomua ja katsoa, parantaako tämä mahan vointia.

Tänään marssin siis ruokaostoksille Alnaturaan, pelkkää luomua myyvään supermarketiin. Inspiroituneena taannoisesta kurpitsaostoksesta olin päättänyt tehdä tänään kurpitsa-bataattikeittoa, josta tulikin kerrassaan mahtavaa. Hokkaido-kurpitsoja eli niitä ainoita, joita ei tarvitse kuoria, ei taida saada Suomesta, mutta jos siellä joku kurpitsa kävelee vastaan niin suosittelen sen keittelyä bataatti kaverinaan. Mausteena oli currya ja keiton nosti sfääreihin lopuksi sekaan heittämäni vatkattu kuohukerma. Omnomn! Jos löydätte  kurpitsan, ostakaa se ja kokeilkaa! Toiminee kyllä myös pelkällä bataatilla. Kaikkien kiusaksi kirjoitan vielä reseptin.

1 hokkaido-kurpitsa, tai vaihtoehtoisesti jonkun muun lajikkeen edustaja (n. 800 g)
jotain 300 g bataattia
1 sipuli
1 rkl rasvaa
2 rkl currya
5 dl kasvislientä
suolaa, mustapippuria
2 rkl kurpitsansiemeniä
200 g kuohukermaa

Kurpitsasta siemenet pois ja kuutioiksi, bataatti siivuiksi. Sipuli kanssa palasiksi. Paistele sipulia rasvassa aika isossa kattilassa, ja lisää hetken päästä curry, kurpitsa ja bataatti. Paistele niitä hetki ja lisää kasvisliemi. Keittele noin 20 minuuttia, kunnes ovat kypsiä.

Hajoita kurpitsansiemenet kevyesti ja paahda pannulla ilman rasvaa, kunnes alkavat vähän tuoksua. Sen jälkeen ne kannattaa ottaa pois pannulta, koska kuulemma kärähtävät helposti. Kun kurpitsa ja bataatti ovat kypsiä, soseuta keitto ja lisää kerma. Mausta suolalla (ite en kyllä tarvinnut) ja pippurilla ja ripottele päälle kurpitsansiemeniä. Mahtavuusastetta kasvattaa kerman vatkaaminen vaahdoksi ennen lisäämistä. Mums!

15 astetta ja ajoittaista vesisadetta -jakso vallitsi täällä jonkun reilun viikon ajan saaden jotakuinkin kaikki epätoivoon. Musta oli pelkästään virkistävää voida lähteä ulos farkut JA pitkähihainen JA takki päällä :) Sadekaan ei haitannut kun ei ollut pakkoa polkea mihinkään. Nyt ilmat on kuitenkin taas lämmenneet, missä on myös hyvät puolensa. Voitiin tänään nimittäin käydä pitkästä aikaa jätskillä! Tässä ihan muutaman minuutin päässä meiltä on jätskikahvila, josta saa just niin hyvää (italialaista) jäätelöä kuin kaikkialta täältä muutenkin. Aurinkoisella ja lämpimällä säällä kävellään usein hakemaan pallot - otan aina mansikkaa ja vadelmaa kert siedän vain marjajäätelöitä - ja vaellellaan sitten viereiseen Orangerie-puistoon (palmui ja appelsiinipui) lorvimaan. Talveksi pitää kehitellä joku korviketekeminen.

Eilen myös grillailtiin, kun toinen saksalais-suomalainen pariskunta oli käymässä. Olipa kivaa kun oli illallisvieraita ja sai kattaa pöydän nätisti! Muutenkin oli tietty oikke mukavaa. Tosin note to self: ens kerralla arviolta kolme kertaa vähemmän valkosipulia asioihin.

Tässä oli erinäisiä tapahtumia eli synttärit (epäilen että 26 on taas haastava ikä muistaa) ja tupaantuliaiset. Synttäreihin liittyy uusin löytämäni kulttuuriero: Suomessahan niitä voi halutessaan juhlistaa myös etukäteen, mikäli se sattuu sopimaan aikatauluihin paremmin. Myöskään etukäteen onnittelu ei ole poissuljettu idea. Täällä homma on toinen, koska kaikenlainen ennenaikainen muistaminen tai juhliminen aiheuttaa huonoa onnea, maailmanlopun sekä suuren katastrofin. Syntymäpäivä tuntuu myös olevan suurempi juttu kuin Suomessa, jossa se ainakin meidän perheessä ja tuttavapiirissä tuntuu menettävän aika suuren osan merkitystään lasten kasvettua. Hyvä jos kourallinen ihmisiä muistaa onnitella, eikä lahjoja nyt silleen satele tulemaan. Täällä on kamala kardinaalimunaus unohtaa jonkun kaverinsa synttärit, ja lahjoja tulee myös useammalta taholta. Synttäreitä myös juhlistetaan ainakin mun kaveripiiriä huomattavasti enemmän, ja tässä tuleekin yksi mielenkiintoinen yksityiskohta: jos aikataulut osuvat kohdalleen, bileet voidaan pitää syntymäpäivää edeltävänä päivänä. Tässä tapauksessa juttu menee jokseenkin samalla tavalla kuin esimerkiksi uusi vuosi: ennen puoltayötä kukaan ei pukahda aiheesta sanaakaan, ja kellon lyötyä kaksitoista juhlaseurue puhkeaa onnittelulauluun.

Meidän tuparit oli perjantaina 13. päivä (mistä huolimatta minkään kokoluokan katastrofeja ei sattunut), joten pirskeet yhdistettiin synttärijuhlintaan (saksaksi juhlitaan sisään syntymäpäivään eli in den Geburtstag reinfeiern). Tunsin oloni hiukan kummaksi koko noin 25 hengen juhlaseurueen laulaessa onnittelulaulua. Mihin pitää katsoa ja pitääks tän jälkeen sanoa jotain? Vielä kummallisemmaksi meno yltyi ihmisten jonottaessa laulun jälkeen halaamaan ja onnittelemaan: en ollut valmistautunut moiseen vastaanottoon.

Pirskeiden kunniaksi saatiin lahjojakin, joista valitut palat esittelen tässä kert aikaa on kameran kanssa kikkailuun. Lukuhistoriani ensimmäinen Irving saapui koristamaan hyllyä ja odottamaan lukuvuoroa, onnekseni englanniksi. Saksaksi lukeminen vaatii hiukan enemmän energiaa kuin oon useimmiten valmis investoimaan.

Yhteisenä lahjana saatiin mm. varmasti käyttöön tuleva kortti:

(Renén nykyinen ja mun entinen) työporukka katsoi meidän olevan rentoutumisen tarpeessa, mistä seurasi huippujuttu eli päivä kaupungissa olevan jugendtyylikylpylän spa- ja saunaosastoilla! Otetaan käyttöön, kun loka- tai marras- tai joulukuun sade/harmaus/loska vetävät hermot kireelle.

Lisäksi saamisina oli vaiks mitä kuten iltapäivä kiipeilymetsässä Renén entisen kämpän poikien kanssa, lähes ääretön määrä viiniä (noin joka toinen tulija katsoi velvollisuudekseen tuoda mukanaan pullon tai kaksi) ja oikein söpö pieni laatikko, jossa on sisällä mausteet ja ostoslista kurpitsansiemenpestopastaa varten sekä hiukan selvitystä ruokalajin tarinasta. Kokeillaan ehkä viikonloppuna! Eilen olin lisäksi omatoiminen ja kävin noutamassa yllärinä havaitsemallani iskän lahjoituksella itselleni lempparisyksyvaatteen, jonka jo sieluni silmin yhdistelen erinäisiinkin huiveihin, joita on Renén mielestä aivan liikaa ja mun mielestä muutama liian vähän. Kiitos siis iskä tästä neuletakista!

Jo hetken jos toisenkin pinnan alla kuplinut täydellinen kyllästyminen tekemistä vailla olevaan elämänvaiheeseen pääsi valloilleen eilen, mikä seurauksena oliin puoli iltaa huonolla tuulella ja tänään tunnelmana on ollut lähinnä levoton ahdistuneisuus. Suurin osa ihmisistä ei ehkä voi kuvitella luppoajan alkavan tympiä, mutta voin kuulkaa kertoa näin käyvän kolmessa kuukaudessa, tai jopa aikaisemmin. Tympii että arkipäivieni sisältö koostuu pääasiassa pyykinpesusta sekä leipomisesta (joka on toki kivaa, mutta korvapuustitkin maistuisivat paremmilta ilman läpitunkevaa "näin tapoin pari tuntia" -sivumakua). Lisäksi tympii että voisin ihan itse myös esimerkiksi käydä kuntosalilla (no en pääse ennen kuin oon uusinut jäsenyyden, mitä varten vaadittavat rahat ovat matkalla tililtä toiselle, mikä olisi toki voinut tapahtua jo pari viikkoa sitten), lukea niitä kirjoja/prujuja mitä uhkailin tai esimerkiksi ihan vaan keskittyä nauttimaan näistä viimeisistä vapaista viikoista ennen syyskuussa VIHDOIN alkavia töitä. Tympii siis että suurelta osin oon myös itse saanut aikaan ongelmani, koska voisin myös koota itseni ja yrittää täyttää vapaa-aikaa jotenkin. Bonuksena lisäksi hermostuttaa jokaisesta ostoksesta seuraava huono omatunto, kerta tuloja ei ole. Oliko tarpeellista käydä juustokakulla, oonko sen jälkeen oikeutettu ahdistumaan tilin kutistuvasta saldosta? Mäh. Onneksi syyskuun alkuun ei oo enää kovin pitkä aika, ja sitä ennen saadaan vielä Mau ja Arttu kylään ja mennään kaik yhdes koos katsomaan jalkapalloa!

Korvapuustit kun tässä tuli mainittua, niin esittelen tossa alla tän päivän tuotokset. Tässä kohtuullisenkin usein hiivataikinaa pyöritellessäni on herännyt kysymys siitä, miten ihmeessä on mahdollista tehdä ei-jättiläiskokoisia puusteja? Mä saan aikaan puolen litran taikinasta vaan 15 pullaa vaikka miten yritän. Yhden kappaleen tyypillinen koko on jotain kolme kuutiometriä. Leipomisvinkkejä otetaan vastaan (kuten myös uusia reseptiehdotuksia, sillä mun noin kolme vaihtoehtoa alkaa kohta kyllästyttää).

PS. Kävin eilen pankkiautomaatilla nostamassa 25 euroa. En kuitenkaan muistanut ottaa rahoja mukaan, vaan jätin ne automaattiin. Tämä aiheutti ei niinkään pienen vaipumisen epätoivoon.

Varoitus: sisältää luultavasti jotakuinkin ainoastaan Meeriä etäisesti kiinnostavia löpinöitä.

Vietin tänään sisustusteemaista iltapäivää käydessäni kaupungilla. Harhailin hetkeksi sisään yhteen suosikkikaupoistani, eli kaupungin ainoaan paikkaan, jossa myydään Iittalaa. Joku keski-ikäinen herrasmies sieltä osti juuri kuusi kappaletta Aarne-sarjan cocktaillaseja. Oli sitten pakko kysäistä että mistä hän ylipäänsä tietää koko Iittalan, kun kukaan mun tuttavapiiristä ei oo koskaan kuullutkaan koko firmasta (eikä siten ymmärrä miksi mukista pitäisi maksaa yli kymmenen euroa...). Kuulemma asia on niin, että kaikki designista vähänkään ymmärtävät tietävät kyllä Iittalan ja muut pohjoismaiset merkit ja suunnittelijat. Liikun selkeesti väärissä piireissä, eiku siis tehtävänäni on levittää ilosanomaa!

Itse jätin tällä kertaa viinilasit hyllyyn ja jatkoin matkaa seuraavaan etappiini eli pieneen keittiöitä, huonekaluja ja - mikä erityisen kiinnostavaa - muun muassa Linumin tekstiilejä myyvään liikkeeseen. Kierrettyäni kaupan eka muutamaan kertaan läpi ja haluttuani sieltä Kaiken ostin pari (no neljä) tyynynpäällistä. No heti näyttää kivemmalta kun on jotain järjellisiä tekstiilejä! Niiden sijoituspaikka on tosin vielä vähän epäselvä. Toistaiseksi ovat sängyn päällä, mutta joudun ehkä noutamaan sohvalle kans muutamia, kröhöm.

Kämpän jättiläismäiset seinät huutaa vielä tyhjyyttään, ja oonkin surffaillut viime ajat kiinteän olomuodon fysiikan kiehtovan maailman sijaan yhdessä nettikaupassa, josta voi ostaa kuvia painettuna haluamalleen materiaalille. On siellä vaiks mitä kivaa, mutta luulen että tää lokki päätyy meille :)

Lähes suoraan Suomesta suuntasimme auton kohti Zürichiä, jonne meidät oli kutsuttu ETH Zürichissä väikkäriä askartelevan Florianin kolmekymppisille. Ajoitus ei mennyt ihan putkeen, koska oltiin kotona vasta kymmenen pintaan torstai-iltana, minkä jälkeen ei päästy tietty nukkumaan ikuisuuteen syistä kamojen purku, pakkaus ja erinäisten asioiden kuten ajoreittien ja pysäköintilupien tulostaminen netistä. Perjantaina lähdettiin ajelemaan aikaisin, jotta oltais joskus perillä ja myös vältettäisiin pahimmat Staut eli "mikään ei liiku seuraavaan 16 kilometriin" -ruuhkat.

Perille päästyämme oltiin senverran puhki ettei jaksettu kunnon turistin tavoin rynnätä heti kaupungille pyörimään. Siispä vietettiin rauhaisa ilta Flon kämpillä seuranamme siellä myös yöpynyt herra Lufthansan lentäjä Ulrich. Pojat kokkaili aika currypitoista kanakastiketta, mutta mahani selvisi suuremmin valittamatta koska keskityin lähinnä riisin popsimiseen.

Lauantaina käytiin Renén kanssa pyörimässä keskustassa muutaman tunnin ajan ennen pippaloiden alkua. Ilman kanssa sattui huipputuuri, koska edeltävän viikon ajan oli kaiketi lähinnä sadellut ja ollut kylmä. Aurinko paistoi kuitenkin niin, että etenkin René halusi pysytellä aika tiukasti varjossa. Huomio, se kestää siis kuumaa aurinkoa vielä huonommin kuin mä! Kaupunki on kyllä edelleen hurjan nätti. Käveltiin Zürichsee-järveksi muuttuvan Limmat-joen rannalla, istuttiin penkillä katselemassa veneitä ja maisemia ja pyörittiin myös vähän vanhassa kaupungissa, josta onneksi löydettiin myös etsimäni Bookbinders-liike. Mukaan tarttui yks valokuvakehys, joka odottelee nyt sopivan kuvan löytymistä ja seinälle pääsyä varmaan tovin jos toisenkin.

Itse juhlat oli symppikset. Paikkana oli siirtolapuutarha-alueella oleva mökki, jonka pihassa grillailtiin. Oltiin valitettavasti varsinkin aluksi molemmat niin dööd että seurusteltiin lähinnä keskenämme tiukasti sisätiloissa aurinkoa vältellen, mutta saatiin sitten koottua itsemme illan edetessä. Juhlapaikalta ei olleet mitkään pöllömmät näkymät, kuten kuvasta näkyy.

Sunnuntaina vuorossa oli lähinnä ajelu takaisin kotiin. Oli kyllä kiva tulla pitkästä aikaa tänne Darmstadtiin ja rauhoittua kaiken reissailun jälkeen. Ainoa miinuspuoli on jo mainitsemani yksinolo, mieluiten oisin tietty iltaisin sohvalla kainalossa. Pöh. Tänään välttelen iltaikävää vetämällä perinteiset överit paikallisen lievästi italiaanohenkisen ravintolan loistavassa torstaibuffetissa. Mums jo valmiiksi!

No niin, loman jälkeen on palattu taas arkeen - mikä mun osalta tarkoittaa juurikin päämäärätöntä hengailua töiden puutteessa vielä syyskuun alkuun asti ja Renén osalta tän viikon ajan päätöntä mittailua läpi yöt Berliinissä. Vietettyäni viimeiset noin kaks ja puoli viikkoa 24h vähintäänkin herran ja useimmiten myös useiden muidenkin henkilöiden seurassa tuntuu tää kämppä nyt harvinaisen tyhjältä. Tympeintä on yksin nukkuminen. Parisänky on yhdelle hengelle ihan liian iso eikä edes nallesta ja koirasta oo juurikaan avuksi, möh. Tästä huolimatta tein erinäisiäkin ennätyksiä viime yönä: ensinnäkin nukuin heräämättä puolestayöstä kymmeneen asti, mitä ei ole tapahtunut kuin kerran sitten huhtikuun. Vaelleltuani aamulla hetken eestaas ja muistettuani jopa ottaa lääkkeen menin ihan hetkeksi takaisin sänkyyn, minkä jälkeen heräsin puoli kolmelta. Hups ja jee, vihdoinkin univelkoi pienemmäksi!

Loma oli oikke mukava ja ajoittain aika täydeksi livahtaneesta aikataulusta huolimatta rentouttava. Kahviteltiin meillä valmistumiseni kunniaksi kaikkien kivojen ihmisten kanssa, käytiin katsomassa isovanhempia Turussa, katsastettiin Muse Helsingissä, käytiin tutustumassa tänvuotisiin Iittalan naivisteihin matkalla mökille, jossa oltiin kolmisen päivää nauttimassa rauhasta ja lämpimistä kesäilmoista, oltiin Elinan vieraana Tampereella, käytiin risteilemässä Helsingin saaristossa ja möhistiin meillä kotona maistellen iskän ja Annen erinäisiäkin herkkukeitoksia. Ilmat oli tietty uskomattomissa sfääreissä, ja koko loman aikana oli yksi päivä, jolloin lämpötila oli vaan jossain kahdenkympin tienoilla. Sanoinkin Renélle, että se sai nyt aivan väärän kuvan Suomen kesästä :)

Renén suosikkijuttu oli mökki, mistä oon tosi iloinen kert paikka on mulle hyvin tärkeä. Matka Jämsästä itse mökille aiheutti huvittuneisuutta: miten pitkälle metsään on ees mahdollista ajaa? Täällä Saksassahan termi "metsässä" tarkoittaa sitä, että kohteen vierestä alkaa jonkinkokoinen puita sisältävä pläntti. René sanoi muutenkin Suomen ilmapiirin olevan rentouttava Saksaan nähden, jossa kaikilla on aina kiire. Itse en oo niin kiinnittänyt huomiota aiheeseen, mutta ehkä asia sitten on niin. 

Saunassa käytiin tietty myös, yhdeksän kertaa jos nyt joku ois laskenut, köh. Ennen lähtöä mun mielenterveyttäni hiukan epäiltiin, koska kuka ihme nyt haluaa kuumaan huoneeseen jos ulkonakin on vähintään 30 astetta. Kovasti kuitenkin herrakin sit lopulta kyseli että mites, lämmitetäänkö tänäänkin sauna. Mökillä kävi perinteiset eli se kävi joka tauolla saunasta järvessä ja mä tyydyin kuistilla pönöttämiseen todeten et yyh kylmä tuulee märkää jään tänne.

Paluumatkaa valmistellessa meinas pukata hiukan jännitystä kun en millään keksinyt, millä saatais kaikki mukaan tarttuneet lahjukset ja itse ostetut (köh) tavarat ehjänä perille. Lopulta kaikki sujui oikein mainiosti eikä ylipainoakaan ees ollut (eli oisin hyvin voinut tuoda pari kirjaa mukana, pöh ja pöh). Aalto-maljakot, Iittalan uudet Vitriinit, Pentikin vati/lautanen/esine sekä erinäiset kivi-tuikut ja muut asiat saapuivat ehjänä perille ja ovat nyt löytäneet myös paikkansa täällä. Kämppä näyttää heti (vieläkin) kivemmalta! Nyt tarvitaan vielä kuvia seinille, niiden etsintä on vaiheessa. Ehkä vielä tän vuoden puolella!