Tiedossa oleva tapahtuma: valmistuminen virallisesti tiedekuntaneuvoston kokouspäivämääränä 23.6.

Tämän herättämä ajatus: tarttis varmaan mennä joskus käymään Suomessa.

Idea: pyydänpä Renén mukaan. Tästä seuraa vierailun mahdollinen ajankohta: vasta kun jalkapallon MM-kisat (ja samalla myös luennot, mutta sanokoon herra mitä sanoo, tiedän varsin mainiosti mikä on todellinen syy ja mikä salonkikelpoinen selitys) on ohi.

Suunnitelma 1: no öh varmaan lennetään.

Suunnitelma 2: eikäku mennäänkin autolla, jotta saadaan mun tavaroita mukaan. Tärkeimpinä tietty astiat! Oon syönyt elokuun lopusta lähtien ties mistä kikertävänkukertavista yhteensopimattomista tekeleistä ainoana valopilkkunani jouluna saamani muumimuki. Tämän on päätyttävä, on vääryys että rakkaudella vaalimani teemat ja kokot ja aino aallot viettävät aikaansa varastoituna laatikoihin. Kaipaan myös muutamia pyyhkeitä ja Kivi-tuikkuja ja mitä näitä nyt on. Oikeasti kaipaan myös pöytääni, mutta se ei mahdu autoon nyyh snif.

Suunnitelman 2 aiheuttama aktiviteetti: katsonpa mitä maksaa laivamatkat ja muut setit. Seuraus:

Suunnitelma 3: köh, josko sittenkin lennettäisi ja lähetettäisi tärkeimmät setit postitse. Vaan miksi pirussa 30 kiloa painavan esimerkkipaketin lähettäminen Suomesta Saksaan maksaa 60 euroa, mutta päinvastaiseen suuntaan noin maks puolet tosta? Ja voisiko Lufthansa ulottaa 99 euron tarjouksensa myös välille Frankfurt-Helsinki niille päiville jotka haluan?


No kaikkihan tässä on siis levällään ja epäselvää, saakeli. Mikähän kumma siinä on, että kaikki maksaa niin paljon? Ja montako laatikkoa tarvitaan astiastoon? Ja jokerikysymys: minkä jatko-opiskelupaikan haluisin ottaa? Ömh ämh. Iskä ja Anne tulevat kylään viikon päästä, kysyn neuvoa kaikkiin asioihin. Voitte siis jo orientoitua, tiedoksi Rajamäkeen. Ja ostaa mulle kardemummapötköjä sekä Batterya, molemmat ovat tärkeitä tuliaisia!

Pikahuomio alkuun: jostain syystä vaihdettuani tietokoneen vakituista sijaintia blogin kuva ei enää näy. Sivu on siis pelkkää harmaata. Muistaakseni Suvi kertoi havainneensa saman ongelman vanhan koneensa kanssa, mutta en kyllä käsitä mistä moinen johtuu. Jos siellä joku kiinnostunut pikkukivi on aina nähnyt ruudulla pelkkää harmaata, saatettakoon tiedoksi että sen ei pitäis olla oletustilanne.

Eikäku nyt käynnistin selaimen uudestaan ja se toimii sittenkin! Enikeis koska muistelen että ongelma on havaittu ennen, ilmoitan täs nyt vaan että on siinä kuva vaikkei näkyiskään. Ni.

Eilen tosiaan siirsin maallisen omaisuuteni alivuokrapaikasta (juhuu, hyvästi rumat huonekalut ja mauttomat verhot!) Annen asuntoon, jossa majailen oletettavasti ainakin seuraavat kaksi kuukautta. Kelatkaa mikä muutto: ensinnäkin tulin kotiin vasta noin vartin yli yhdeksältä aamulla, jolloin olin pakannut ainoastaan kirjat. René kävi hakemassa porukoiltaan auton ja ajeli sitten Annen kanssa mun kämpille noutamaan tavarat. Tässä prosessissa kesti ehkä kaksi tuntia, minä aikana ehdin pakata kaiken, syödä omenan ja surffata netissä. Huippukohta tulee ehkä tässä: kaikki tavarat sekä me kolme henkilöä mahduttiin autoon ilman mitään ongelmia! Eikä tässä vielä kaikki: kyseessä ei lainkaan ollut mikään hullu katumaasturi saati sitten paku, vaan pieni ja söpö Audi A2! En ehkä usko tätä itsekään, sillä taipumuksenani on kerätä ympärilleni kohtuulliset määrät tavaraa. Erikoisosaamiseni on pystyä tähän myös yllättävän lyhyessä ajassa, kuten viimekertainen paluu Saksasta osoitti (köh). Nyt esimerkiksi Suomessa on säilössä arviolta 24 banaanilaatikollista asioita, jotka ovat Tarpellisia ja joita en siksi heittänyt muutossa pois. Hmm. Bonuksena vielä kaiken huipuksi oltiin eilen jo puoli kahdelta ruokapöydässä ja noin kolmelta kaikki tavarat oli purettu paikoilleen ja olin jo pessyt koneellisen pyykkiä. Kuten jo tuli mainittua, en ehkä usko tätä itsekään.

Ehkä kostoksi tästä tänään oli töissä ehkä eniten hanurista hetkeen. Oon viime aikoina kykkinyt mestoilla noin 11-14 tuntia päivästä riippuen (paitsi perjantaisin, jolloin en vaan kykene. Korvaukseksi olin kyllä paikalla myös toissasunnuntaina ehkä 7 tuntia). Tää alkaa nyt muutaman viikon jälkeen Riittää, eikä aakkosen raapustelu jaksa oikein napostella ihan täysillä. Oon myös ollut viimeiset pari viikkoa ärsyttävästi melkein flunssainen, ja tänään olotila yltyi hiukan. Lisäksi eilen tuli mentyä nukkumaan Aivan liian myöhään. Näitä asioita yhdistelemällä sai aikaan sen, että kirjoitin tänään koko päivän aikana juurikin ehkä 14 riviä tekstiä. Lopulta olin täysin räjähdysaltis, koska mestoilla istuminen turhaan ei kuulu ensisijaisiin prioriteetteihini vietettyäni paikan päällä kaikki arki-illat viimeisen noin kolmen viikon aikana. Zen-tilaa ei ole vieläkään saavutettu, mutta sentään en oo aivan pamahdellut vielä.

Torstaina matkani käy Mainziin, jossa esitelmöin dipan laatutuloksista. Max Planckista kuului vihdoin pihahdus (torstai-iltana klo 22.30, hullut tiedeihmiset), ja sain kutsun pitämään esitelmän ja tutustumaan labraan. Halusin hoitaa asian alta pois mahdollisimman pian (mikä olikin hyvä, koska epäonnistuin pomon välttelyssä tänään ja sain kuulla, että tällä viikolla pitäis keskustella aiheesta otanko tarjotun Bordeaux-paikan vastaan vai en), joten ilmoitin että torstai käy. Onnistunen siis käyttämään sekä huomisen että keskiviikon esitelmän kanssa kikkailuun, vaikka mulla oikeestaan on ne kalvot jo valmiina, kerta oon pitänyt tämän spektaakkelin jo kerran meidän omassa seminaarissa. Perjantaista lähtien on luojan kiitos (osuva ilmaus) pääsiäinen, eli kotoisasti ilmaistuna hermoloma. Mennään Renén porukoille, jossa suunnitelmanani on 1) nukkua, 2) syödä ja 3) olla ajattelematta aakkosta. Alkuperäisenä suunnitelmanani oli myös 4) olla valmis aakkosen kanssa kiirastorstaina, mutta sehän nyt oli alusta lähtien aivan selvää että näin ei tule käymään. Seuraavaa dedistä en oo jaksanut ees asettaa, taiteilen ton loppuun heti kun ehdin ja hermoni antavat myöten.

Nyt syön kohta Annen tekemää voikukanlehtisalaattia ja siirryn toivon mukaan hyvin pian sen jälkeen unten maille. Huomenna uusi yritys positiivisempaan elämään.

Istuin tänään töissä pahaa-aavistamattomana pitämässä pientä hermolomaa dipasta skannaillen muutamaa kotoa mukana tuomaani lapsuusajan kuvaa, kun kahvitauolta palannut Eric ilmoitti proffan sanoneen että Bordeaux-paikka on nyt läpi. Tuijotin takaisin tyhjällä katseella ja kysyin että öh miten läpi. No kuulemma valinta on tehty ja paikka on mun. Umh. Hetken päästä itse proffa myrskysi toimistoon tiedustelemaan että oonko jo kuullut, että tosiaan homma on nyt selvä. Yritin änkyttää että mites kun netissä lukee että arviointi on vielä kesken ja että haastattelukutsutkin tulee vasta joskus maaliskuun aikana. Kuulemma haastattelu on jo käyty ja asia oli niin kätevästi, että proffa sai Bordeaux-kollegansa kanssa itse päättää kenet haluaa mieluiten palkata. Lisäkriteerinä oli ettei hakija saisi olla saksalainen eikä ranskalainen, joten meikä oli siis Täydellinen valinta. 

Virallisesti projekti alkaa lokakuussa, mutta nyt kun paikka on varmistunut, voin aloittaa myös aikaisemmin heti halutessani, väliajan rahoitus kuulemma hoituu. Asiat on siis yhtäkkiä varsin mallillaan, mutta. Ilmeisesti mua vaivaa krooninen tyytymättömyys, sillä en hypi riemusta. Ranska kiinnostaa mua edelleenkin lähes nollasti (sattumalta eilen bussissa ipodista korvaan tuli yksi ranskankielinen biisi, jota kuunnellessa mietin että siinä on kyllä kieli, jonka oppiminen mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään, enkä lisäksi tajua miten se muka kuulostaa erityisen kauniilta), enkä erinäisten viime aikojen tapahtumien jälkeen oo myöskään lainkaan varma, onko meidän ryhmä kaikista ideaalein vaihtoehto onnistuneelle väitöskirjalle. Naapuriryhmän proffa on tietysti seuraavat kaksi viikkoa Taiwanissa, joten en pääse ihan heti tiedustelemaan siltä, miltä paikkatilanne näyttää siellä päin. Tällä viikolla sain myös Andreakselta vinkkiä Mainzin Max Planck -instituutin orgaanisen optoelektroniikan ryhmästä. Katsastin, uuh mielenkiintoista. Laitoin ryhmänvetäjälle sähköpostia liitteineen, mutta en oo saanut vielä vastausta. Hmh. Ajattelin ostaa mietintäaikaa sanomalla että haluisin keskittyä ensin dipan loppuunkirjoittamiseen ennen kuin teen mitään päätöksiä. 

Havaitsin että 10-13 tunnin päivät ison deen ääressä tekevät ihmisestä täysin kypsän. Oon kyllä nukkunut ihan kohtuullisen paljon, koska oon töistä päästyäni suunnannut suorinta tietä sänkyyn. Jonkinlainen vapaa-aika saattais kuitenkin olla ihan jees: tänään tajusin että on aivan sama istunko koneen ääressä viiteen vai kymmeneen, kun en kuitenkaan pysty enää keskittymään tipan tippaa. Uusi yritys maanantaina, viikonloppu olkoon lepoaikaa.

Viime aikoina tapahtunutta:

Karnevaaliaika valtasi Saksan hetki sitten. Eddien lievän painostuksen jälkeen todettiin Annen kanssa, ettei meille varmaan jää muuta vaihtoehtoa kuin käydä katsastamassa meno livenä Mainzissa. Tiemme johti siis mestoille maanantaina, jota myös Rosenmontagiksi kutsutaan. En nyt jaksa raapustaa tähän suurempaa selvitystä karnevaali- eli Faschingajan sielunelämästä, kiinnostuneet tutustukoon wikipediaan. Mainz nyt on kuitenkin Kölnin ohella yksi juhlinnan keskuksista, ja maanantaista kulkuetta katsomaan saapuu jonkun lähteen mukaan (oisko juurikin edellämainittu wikipedia) arviolta 500 000 henkeä. Olin kyllä tietoinen tästä, kuten myös siitä, että kaikkien paikalle saapuvien on syytä pukeutua joksikin. En kuitenkaan arvannut, että koko kaupunki olisi aivan piippuun asti täyteen ängetty (liikkuminen mihinkään suuntaan oli lähes mahdotonta) ja että jokainen, siis oikeasti jokainen vastaan tullut henkilö ois jonkinlaisessa naamiaisasussa.

Meidän koko joukkio oli pukeutunut Tscheburaschka-nimiseksi venäläiseksi satuhahmoksi Eddietä lukuunottamatta, joka oli otuksen krokotiilikaveri Gena. Mietin eka että tää juttu ei oo selkeesti rantautunut koskaan Suomeen, kunnes pienen intternetsurffailun jälkeen tajusin kyseessä olevan vanha kunnon Muksis! Tän ymmärryksen jälkeen mä olen pieni Muksis onkin soinut päässä kiitettävän usein ja pitkään.

Jatko-opiskelurintamalta: EU-projektihakemusten dedis oli vihdoin eilen, ja perinteistä poiketen olin omani kanssa valmis jo perjantaina kahdeksalta illalla. Hiukan siistiä että kaik on nyt lähetetty eikä tartte enää manata työhakemuksen kirjoittamisen ihanuutta.

Lauantai-illan kunniaksi kävi mielessä, että voisin pikaisesti pihahtaa olevani vielä hengissä. Töissä on aivan helvetillinen kiire (sen lisäksi, että eräs iso D pitäis olla valmiina hyvin läheisessä tulevaisuudessa, eikä dokumentti varsinaisesti vaikuta siltä, mun pitäis viikon päästä pitää esitys kaikista tuloksista, eivätkä ne ole vielä päätyneet ymmärryksen muodossa päähäni, saati sitten powerpoint-show'ksi), minkä takia mua ei ole kiinnostanut tasan pätkääkään olla tietokoneen ääressä vapaa-ajalla minuuttiakaan pidempään kuin on aivan pakollista. Siispä en edelleenkään esim. vastaa sähköposteihin ilman kohtuullista viivettä. Pahoittelut tästä mm. iskälle. 

Jatkosuunnitelmat on edelleen levällään. Meillä ei oo ihan läheisessä tulevaisuudessa alkamassa yhtään uutta projektia liittyen orgaanisiin puolijohteisiin, mikä on tietenkin hyvin harmittavaa. Yksi EU:n rahoittama projekti kuitenkin on tulossa, ja proffan mielestä mun pitää Ehdottomasti hakea sitä (hakemuksen dedis ens viikon la, ja itse työhakemus tietty kirjoittamatta gaah), ja paikan saamisen mahdollisuudetkin on kuulemma aivan mainiot. Aihe onkin hyvin mielenkiintoinen: tarjolla ois LED-valoja, jotka toteutettaisiin orgaanis-epäorgaanis-hybridimateriaaleista. Miksikö en siis nyt jo pompi innosta että paikkatännepaikkatänne? Syy on juurikin se, että jotta asioista ei tulisi liian yksinkertaisia, toteutetaan tää projekti yhteistyössä Uni Bordeaux'n kanssa. Hei vajaa puolet kolmen vuoden väikkäristä Ranskassa, ööööööh. Niin.

Epätoivon iskettyä viime viikon keskiviikkona katseltiin Renén kanssa mitä muita vaihtoehtoja kaupungista löytyisi. Havaitsin sitten että DKI:llä (Deutsches Kunststoff-Institut eli saksalainen muovi-instituutti) on ainakin nettisivujensa mukaan tarjolla erinäisiäkin projekteja. Kerättyäni rohkeutta maanantaihin (tiistaihin?) asti sain tiedusteltua asiaa puhelimitse (yöh), minkä seurauksena kävin eilen näyttäytymässä ja kuulemassa lisää. Tulos: paikka ois jos vaan haluaisin, ja tuurilla voisin jopa valita kahden projektin välillä. Miksikö en siis ole huojentunut ja lopettanut muita etsintöjä? Noku kyseessä ei ole (orgaaniset) puolijohteet! (Lisäksi ois myös muutamia muita käytännön syitä kuten palkkaus ja aikataulut ja organisaatiosyistä johtuva ohjauksen vähäisyys, mutta en nyt lähde niihin) Polymeerit on kyllä erityisen siistejä, mutta jotenkin en vaan jaksa innostua liian käytännönläheisistä asioista. Väikkärin aihe ois lisäksi syytä valita kohtuullisen tarkoin: Dipan jälkeen voi vielä lähteä tekemään suunnilleen mitä kiinnostaa, mutta jos väittelen aiheesta muovit, en varmaan sen jälkeen etsi enää post-doc-paikkoja liittyen orgaanisiin aurinkokennoihin. En nyt sanonut vielä juuta enkä jaata vaan ostin itselleni kolmisen viikkoa harkinta-aikaa, mutta mulla on hyvin vahvat aavistukset siitä, mikä vastaus tulee olemaan.

Tän lisäksi oon yrittänyt useita viikkoja tavoittaa elektronisten materiaalien proffaa, mikä on osoittautunut täysin mahdottomaksi tehtäväksi: kyseessä on mitä ilmeisimmin joko erittäin nopealiikkeinen, näkymätön tai kuvitteellinen henkilö. Ryhmä tutkii orgaanisia LED-valoja ja muita siistejä asioita, ja jos meiltä ei irtoo mitään niin siirtyisin mielelläni sinne. Keskiviikkona käytyäni noin kahdettakymmenettä kertaa toteamassa että sekä professori itse että sihteerinsä ovat teillä tietämättömillä rohkaisin mieleni ja siirryin sen sijaan ryhmän post-docin juttusille. Tyyppi olikin oikein mukava ja kertoi olevansa aina hyvin iloinen jonkun ollessa kiinnostunut orgaanisista puolijohteista (heh). Projekteja on ehkä tulossa joskus, ja proffan pitäis olla ens viikon lopulla teoriassa paikalla. Seuraavaa yritystä siis kehiin joskus torstaina, mikäli en ole siihen mennessä hajonnut täysin esitelmään ja spektreihin ja kaikkeen. 

Nyt pikaisesti jotain syötävää ja sit katsastamaan lyhytelokuvailtaa, joka on tosin alkanut jo tunti sitten. 

No niin, BESSYssä jälleen. Tälläkin kertaa vältyttiin lopulta yövuorolta Ericin loistavien ylipuhumistaitojen ansiosta, jee. Muuten meno on ollut hiukan erilaista kuin viime kerralla: viimeksi tehtiin mun mittauksia koko viikko, tällä kertaa mun tarvii olla liekeissä vaan huomenna. Lisäksi hankin vaihtelua elämääni uudella sairastapauksella heti sunnuntaina viettämällä yön oksentaen sekä lattialla täristen. Syytä tälle ei oo selvinnyt, mutta nukuttuani koko maanantain ja koomailtuani sen jälkeen oon jo täysin elävien kirjoissa. Onnekseni meitä on täällä nyt neljä, joten muut kolme pärjäsivät myös ilman mua eikä mahdottoman huonoa omatuntoa oo siten vaadittu, vaikka oonkin lähinnä vaan maannut sängyn pohjalla tai sit myöhemmin kököttänyt täällä kiihdyttimellä koneeni ääressä.

Viime aikoina en oo oikein saanut mitään tehtyä. Inboksissa odottaa edelleen useita viestejä vailla vastausta, minkä lisäksi muutamia ihmisiä olisi syytä nähdä. Sairausasioiden korvaamista pitäis kysellä vakuutusyhtiöstä, jotain liikuntaa vois harrastaa edes kävelylenkkien muodossa, huoneen vois kaiketi joskus siivota ihan kunnolla, tätä blogiakin ois kai suotavaa päivittää useammin kuin kerran vuosisadassa, erittäin tärkeetä ois kartoittaa lähialueen kaikki jatko-opiskelumahdollisuudet systemaattisesti ja siis mitä näitä Hyvän Ja Tehokkaan Ihmisen askarelistalle kuuluvia asioita nyt on. Keskittymiskykyni, kuten myös kiinnostukseni olla muiden kuin valikoitujen tuttujen ihmisten kanssa, on kuitenkin aika nollissa, minkä takia suurta edistystä oikeestaan minkään suhteen ei ole tapahtunut.

Syyt tälle kaikelle on tietenkin hyvin perinteiset. Jos lähdetään ihan alusta, niin koko syksy on tietenkin ollut aika väsyttävä ihan siksi, että on ollut niin paljon uusia asioita. Mun on pitänyt oppia tulemaan täysin toimeen kielellä, joka ei aluksi ollut niin kovin varma, ja lisäksi en tiennyt tänne tullessani diplomityöni teoriasta yhtään mitään. Ihan nollasta ei sentään tarvinnut aloittaa, koska kaupunki oli jo tuttu ja Anne oli jo täällä, mutta muut ihmissuhteet oli löydettävä jostain. Oon myös järjestään ollut aika pitkiä päiviä yliopistolla. En oo merkinnyt tunteja ylös erään saksassa dippansa tehneen tty:llä opiskelleen tyypin tapaan, mutta aivan kahdeksaan tuntiin päivässä ei olla jääty. Oon jälleen kerran todennut olevani perheeni jäsen, koska mulla nyt vaan on epäilyttävä taipumus innostua pitkistä päivistä, niissä on jotenkin semmosta oikeeta meininkiä nähkääs! Nytkin oon ehtinyt tässä suunnitella olevani ensi viikolla joka päivä Pitkään yliopistolla, jotta saan tän viikon spektrien analyysin hyvin käyntiin ja valmiiksi, ja jollain ilmeisen kieroutuneella tavalla ajatus on musta lähinnä kiehtova. Koen myös oikeestaan puoliksi velvollisuudekseni olla mestoilla hiukan pidempään, koska oon esimerkiksi kirjoittamisen kanssa yksinkertaisesti hidas.

Näiden juttujen lisäksi tässä on nyt käynnissä suuri epävarmuus jatkosuunnitelmien suhteen. En perinteisesti oo ollut tyyppi, joka varsinaisesti nauttii epävarmoista tulevaisuudennäkymistä, ja siispä epätietoisuus siitä, missä maassa ja millä rahoituksella sijaitsen parin kuukauden päästä on välillä käynyt vähän raastavaksi. Oon mielestäni oppinut jo aika paljon paremmaksi tulevasta stressaamisen välttelyssä, mutta autuuteen asti ei olla nyt valitettavasti vielä päästy. Lisäksi dipan kanssa tullee perinteiseen tapaan jäätävä kiire, mitä oon toki murehtinut hiukan jo näin etukäteen. Tähän voidaan vielä lisätä joulukuiset sairastumiskuviot, minkä jälkeen en varmaan oo ainoa, jonka mielestä on täysin perusteltua ettei energia nyt tunnu oikein riittävän ihan täysillä kaikkiin juttuihin.

Jos siis joku nyt lukee tätä ja miettii että musta ei oo kuulunut riittävästi, niin yllä on listattuna syyt. Kieltäydyn myös potemasta huonoa omaatuntoa siitä, että jaan aikani ja energiani just niiden tyyppien kesken kuin sillä hetkellä sattuu huvittamaan: Darmstadtissa tää tarkoittaa useimmiten lähinnä ei-minkään tekemistä Renén ja Annen kanssa. Suuremmat ihmisjoukot nyt vaan ei jaksa napostella vaan tuntuvat hiukan väsyttäviltä. Saanen itseni koottua tässä kuukauden-parin sisällä, jolloin elonmerkkejäkin on sit varmaan odotettavissa. Niin saakeli.

Jatkosuunnitelmista en nyt jaksa ehkä tähän jauhaa sen enempää, koska ovat levällään kuin kuuluisan Jokisen eväät. Jotain kuitenkin ehkä selvinnee lopulta, jolloin kerron sit myös täällä minkä parissa aion puuhastella jatkossa. Juuri tällä hetkellä keskityn kovasti taisteluun väsymystä ja siitä aiheutuvaa kolanhimoa vastaan, luulen että oon kohta joutumassa häviölle hngh. Onneksi iltapäivällä tarvii askarrella laitteiston parissa, joten tää muutaman päivän jatkunut tietokoneen ääressä pönöttäminen saa pienen tauon. Palailen asiaan.

Ei tässä saakeli ehdi yhtään mitään! Hengissä ollaan, mutta järjellinen päivitys odotuttanee vielä itseään. Saavuin takaisin Saksaan torstaina aamulla, minkä jälkeen en olekaan viettänyt ainoatakaan iltaa tai päivää keskenäni kämpillä (tai ylipäätänsäkään täällä). Illat ja viikonlopun oon kuluttanut aika tehokkaasti Renén ja osin myös Annen kanssa tehden en-mitään (paitsi eilen käytiin leffassa, katsastuksen kohteena Darmstadtissa kuvattu 13 Semester, oikke symppis mielestäni) ja perjantaina siirryin heti aamulla urheasti töihin. Toki päivä olikin sitten ihan syvältä, vietin etenkin iltapäivän tunnit potien Suurta Ahdistusta koskien suosikkikavereitani Diplomityötä ja Tulevaisuutta. Viikonloppu kuitenkin ilmeisesti helpotti, koska oon selvinnyt eilisen ja tän päivän jo vailla suurempia hermoromahduksia.

Tällä viikolla on vielä edessä erinäisiä kiireitä, nimittäin huomenna meen Ericin kanssa Wiesbadeniin kuuntelemaan kaupunginorkesterin (tai jonkun muun, mitä näitä nyt on) konserttia (ohjelmistosta osaan sanoa nolla asiaa, jotain soittavat) ja torstaina leivotaan Annen kanssa uskomaton läjä korvapuusteja ja mennään sen jälkeen perinteikkäästi karaookkeen. Perjantaina työpäivän katkaisee ikävästi lääkärikäynti (pitäiskin ottaa yhteyttä matkavakuutukseen ja kysyä mitä kaikkea haluavat maksaa, hmm), silloin ois muutakin tekemistä koska pitää pakkailla Berliiniä varten. Diplomityön toinen reissu on edessä jo ens viikolla, en käsitä! Lähdetään sunnuntaina klo 12 ja tullaan takaisin viikon päästä maanantaina oletettavasti erittäin myöhään oletettavasti erittäin väsyneinä - tällä kertaa meillä pitäis kai ihan oikeesti olla yövuoro yngh. Luojille kiitos mun dippaa varten ei tällä kertaa tehdä kuin yksi mittaus, siispä analysoitavaa dataa ei pitäis olla ihan uskomattoman moneksi viikoksi. Helmi- ja maaliskuun vietänkin sit hautautuneena toimistoon artikkelikasan alle .tex-dokumenttini ääreen, että katotaan nyt kuuluuko musta jatkossakaan yhtään mitään.

Tänään en nyt pysty tätä tajunnanvirtaa järjellisempään suoritukseen sitten millään. Ehkä joskus viikonloppuna tai viimeistään Berliinissä saan aikaan jotain hiukan parempaa, pidetään nyt ainakin peukkui pystyssä. Nyt siirryn hajoamaan erinäisten vastausta odottavien inbox-viestien johdosta ja odottamaan illan ruoan saapumista asuntoon. Miehiä saa saakeli aina odottaa.