No niin, BESSYssä jälleen. Tälläkin kertaa vältyttiin lopulta yövuorolta Ericin loistavien ylipuhumistaitojen ansiosta, jee. Muuten meno on ollut hiukan erilaista kuin viime kerralla: viimeksi tehtiin mun mittauksia koko viikko, tällä kertaa mun tarvii olla liekeissä vaan huomenna. Lisäksi hankin vaihtelua elämääni uudella sairastapauksella heti sunnuntaina viettämällä yön oksentaen sekä lattialla täristen. Syytä tälle ei oo selvinnyt, mutta nukuttuani koko maanantain ja koomailtuani sen jälkeen oon jo täysin elävien kirjoissa. Onnekseni meitä on täällä nyt neljä, joten muut kolme pärjäsivät myös ilman mua eikä mahdottoman huonoa omatuntoa oo siten vaadittu, vaikka oonkin lähinnä vaan maannut sängyn pohjalla tai sit myöhemmin kököttänyt täällä kiihdyttimellä koneeni ääressä.

Viime aikoina en oo oikein saanut mitään tehtyä. Inboksissa odottaa edelleen useita viestejä vailla vastausta, minkä lisäksi muutamia ihmisiä olisi syytä nähdä. Sairausasioiden korvaamista pitäis kysellä vakuutusyhtiöstä, jotain liikuntaa vois harrastaa edes kävelylenkkien muodossa, huoneen vois kaiketi joskus siivota ihan kunnolla, tätä blogiakin ois kai suotavaa päivittää useammin kuin kerran vuosisadassa, erittäin tärkeetä ois kartoittaa lähialueen kaikki jatko-opiskelumahdollisuudet systemaattisesti ja siis mitä näitä Hyvän Ja Tehokkaan Ihmisen askarelistalle kuuluvia asioita nyt on. Keskittymiskykyni, kuten myös kiinnostukseni olla muiden kuin valikoitujen tuttujen ihmisten kanssa, on kuitenkin aika nollissa, minkä takia suurta edistystä oikeestaan minkään suhteen ei ole tapahtunut.

Syyt tälle kaikelle on tietenkin hyvin perinteiset. Jos lähdetään ihan alusta, niin koko syksy on tietenkin ollut aika väsyttävä ihan siksi, että on ollut niin paljon uusia asioita. Mun on pitänyt oppia tulemaan täysin toimeen kielellä, joka ei aluksi ollut niin kovin varma, ja lisäksi en tiennyt tänne tullessani diplomityöni teoriasta yhtään mitään. Ihan nollasta ei sentään tarvinnut aloittaa, koska kaupunki oli jo tuttu ja Anne oli jo täällä, mutta muut ihmissuhteet oli löydettävä jostain. Oon myös järjestään ollut aika pitkiä päiviä yliopistolla. En oo merkinnyt tunteja ylös erään saksassa dippansa tehneen tty:llä opiskelleen tyypin tapaan, mutta aivan kahdeksaan tuntiin päivässä ei olla jääty. Oon jälleen kerran todennut olevani perheeni jäsen, koska mulla nyt vaan on epäilyttävä taipumus innostua pitkistä päivistä, niissä on jotenkin semmosta oikeeta meininkiä nähkääs! Nytkin oon ehtinyt tässä suunnitella olevani ensi viikolla joka päivä Pitkään yliopistolla, jotta saan tän viikon spektrien analyysin hyvin käyntiin ja valmiiksi, ja jollain ilmeisen kieroutuneella tavalla ajatus on musta lähinnä kiehtova. Koen myös oikeestaan puoliksi velvollisuudekseni olla mestoilla hiukan pidempään, koska oon esimerkiksi kirjoittamisen kanssa yksinkertaisesti hidas.

Näiden juttujen lisäksi tässä on nyt käynnissä suuri epävarmuus jatkosuunnitelmien suhteen. En perinteisesti oo ollut tyyppi, joka varsinaisesti nauttii epävarmoista tulevaisuudennäkymistä, ja siispä epätietoisuus siitä, missä maassa ja millä rahoituksella sijaitsen parin kuukauden päästä on välillä käynyt vähän raastavaksi. Oon mielestäni oppinut jo aika paljon paremmaksi tulevasta stressaamisen välttelyssä, mutta autuuteen asti ei olla nyt valitettavasti vielä päästy. Lisäksi dipan kanssa tullee perinteiseen tapaan jäätävä kiire, mitä oon toki murehtinut hiukan jo näin etukäteen. Tähän voidaan vielä lisätä joulukuiset sairastumiskuviot, minkä jälkeen en varmaan oo ainoa, jonka mielestä on täysin perusteltua ettei energia nyt tunnu oikein riittävän ihan täysillä kaikkiin juttuihin.

Jos siis joku nyt lukee tätä ja miettii että musta ei oo kuulunut riittävästi, niin yllä on listattuna syyt. Kieltäydyn myös potemasta huonoa omaatuntoa siitä, että jaan aikani ja energiani just niiden tyyppien kesken kuin sillä hetkellä sattuu huvittamaan: Darmstadtissa tää tarkoittaa useimmiten lähinnä ei-minkään tekemistä Renén ja Annen kanssa. Suuremmat ihmisjoukot nyt vaan ei jaksa napostella vaan tuntuvat hiukan väsyttäviltä. Saanen itseni koottua tässä kuukauden-parin sisällä, jolloin elonmerkkejäkin on sit varmaan odotettavissa. Niin saakeli.

Jatkosuunnitelmista en nyt jaksa ehkä tähän jauhaa sen enempää, koska ovat levällään kuin kuuluisan Jokisen eväät. Jotain kuitenkin ehkä selvinnee lopulta, jolloin kerron sit myös täällä minkä parissa aion puuhastella jatkossa. Juuri tällä hetkellä keskityn kovasti taisteluun väsymystä ja siitä aiheutuvaa kolanhimoa vastaan, luulen että oon kohta joutumassa häviölle hngh. Onneksi iltapäivällä tarvii askarrella laitteiston parissa, joten tää muutaman päivän jatkunut tietokoneen ääressä pönöttäminen saa pienen tauon. Palailen asiaan.