Ei tässä saakeli ehdi yhtään mitään! Hengissä ollaan, mutta järjellinen päivitys odotuttanee vielä itseään. Saavuin takaisin Saksaan torstaina aamulla, minkä jälkeen en olekaan viettänyt ainoatakaan iltaa tai päivää keskenäni kämpillä (tai ylipäätänsäkään täällä). Illat ja viikonlopun oon kuluttanut aika tehokkaasti Renén ja osin myös Annen kanssa tehden en-mitään (paitsi eilen käytiin leffassa, katsastuksen kohteena Darmstadtissa kuvattu 13 Semester, oikke symppis mielestäni) ja perjantaina siirryin heti aamulla urheasti töihin. Toki päivä olikin sitten ihan syvältä, vietin etenkin iltapäivän tunnit potien Suurta Ahdistusta koskien suosikkikavereitani Diplomityötä ja Tulevaisuutta. Viikonloppu kuitenkin ilmeisesti helpotti, koska oon selvinnyt eilisen ja tän päivän jo vailla suurempia hermoromahduksia.

Tällä viikolla on vielä edessä erinäisiä kiireitä, nimittäin huomenna meen Ericin kanssa Wiesbadeniin kuuntelemaan kaupunginorkesterin (tai jonkun muun, mitä näitä nyt on) konserttia (ohjelmistosta osaan sanoa nolla asiaa, jotain soittavat) ja torstaina leivotaan Annen kanssa uskomaton läjä korvapuusteja ja mennään sen jälkeen perinteikkäästi karaookkeen. Perjantaina työpäivän katkaisee ikävästi lääkärikäynti (pitäiskin ottaa yhteyttä matkavakuutukseen ja kysyä mitä kaikkea haluavat maksaa, hmm), silloin ois muutakin tekemistä koska pitää pakkailla Berliiniä varten. Diplomityön toinen reissu on edessä jo ens viikolla, en käsitä! Lähdetään sunnuntaina klo 12 ja tullaan takaisin viikon päästä maanantaina oletettavasti erittäin myöhään oletettavasti erittäin väsyneinä - tällä kertaa meillä pitäis kai ihan oikeesti olla yövuoro yngh. Luojille kiitos mun dippaa varten ei tällä kertaa tehdä kuin yksi mittaus, siispä analysoitavaa dataa ei pitäis olla ihan uskomattoman moneksi viikoksi. Helmi- ja maaliskuun vietänkin sit hautautuneena toimistoon artikkelikasan alle .tex-dokumenttini ääreen, että katotaan nyt kuuluuko musta jatkossakaan yhtään mitään.

Tänään en nyt pysty tätä tajunnanvirtaa järjellisempään suoritukseen sitten millään. Ehkä joskus viikonloppuna tai viimeistään Berliinissä saan aikaan jotain hiukan parempaa, pidetään nyt ainakin peukkui pystyssä. Nyt siirryn hajoamaan erinäisten vastausta odottavien inbox-viestien johdosta ja odottamaan illan ruoan saapumista asuntoon. Miehiä saa saakeli aina odottaa.