Kuinka päästä Suomeen?
huhtikuuta 10, 2010Tiedossa oleva tapahtuma: valmistuminen virallisesti tiedekuntaneuvoston kokouspäivämääränä 23.6.
Tämän herättämä ajatus: tarttis varmaan mennä joskus käymään Suomessa.
Idea: pyydänpä Renén mukaan. Tästä seuraa vierailun mahdollinen ajankohta: vasta kun jalkapallon MM-kisat (ja samalla myös luennot, mutta sanokoon herra mitä sanoo, tiedän varsin mainiosti mikä on todellinen syy ja mikä salonkikelpoinen selitys) on ohi.
Suunnitelma 1: no öh varmaan lennetään.
Suunnitelma 2: eikäku mennäänkin autolla, jotta saadaan mun tavaroita mukaan. Tärkeimpinä tietty astiat! Oon syönyt elokuun lopusta lähtien ties mistä kikertävänkukertavista yhteensopimattomista tekeleistä ainoana valopilkkunani jouluna saamani muumimuki. Tämän on päätyttävä, on vääryys että rakkaudella vaalimani teemat ja kokot ja aino aallot viettävät aikaansa varastoituna laatikoihin. Kaipaan myös muutamia pyyhkeitä ja Kivi-tuikkuja ja mitä näitä nyt on. Oikeasti kaipaan myös pöytääni, mutta se ei mahdu autoon nyyh snif.
Suunnitelman 2 aiheuttama aktiviteetti: katsonpa mitä maksaa laivamatkat ja muut setit. Seuraus:
Suunnitelma 3: köh, josko sittenkin lennettäisi ja lähetettäisi tärkeimmät setit postitse. Vaan miksi pirussa 30 kiloa painavan esimerkkipaketin lähettäminen Suomesta Saksaan maksaa 60 euroa, mutta päinvastaiseen suuntaan noin maks puolet tosta? Ja voisiko Lufthansa ulottaa 99 euron tarjouksensa myös välille Frankfurt-Helsinki niille päiville jotka haluan?
No kaikkihan tässä on siis levällään ja epäselvää, saakeli. Mikähän kumma siinä on, että kaikki maksaa niin paljon? Ja montako laatikkoa tarvitaan astiastoon? Ja jokerikysymys: minkä jatko-opiskelupaikan haluisin ottaa? Ömh ämh. Iskä ja Anne tulevat kylään viikon päästä, kysyn neuvoa kaikkiin asioihin. Voitte siis jo orientoitua, tiedoksi Rajamäkeen. Ja ostaa mulle kardemummapötköjä sekä Batterya, molemmat ovat tärkeitä tuliaisia!

0 kommenttia