Pitäkää vuotenne, eiku

tammikuuta 11, 2015


Vuoden vaihteessahan vähän joka tuutista pursuaa tilinpäätöksiä kuluneesta vuodesta sekä ennen kaikkea aikomuksia, jotka parantavat elämän laatua alkavana vuonna. Selkeä enemmistö lähtee liikkeelle optimistisin mielin ja uskoo alkavan vuoden olevan hyvä. Sosiaalinen media tietenkin kärjistää tilannetta vielä huomattavasti, joten jossain vaiheessa alkoi tuntua siltä, että suussa maistuu siirappi varmaan vielä kuukauden verran tämän ajanjakson loputtuakin.

Täällähän vuosi otettiin vastaan aika tunteikkaissa merkeissä. Takana oli todella kummallinen vuosi, jonka aikana normaali elämäni tuntui olleen tauolla. Nyt siihen pitää palata rytinällä takaisin, kun aloitin tiistaina työt miesten jäädessä kotiväeksi. Jos 2014 oli yksi suuri poikkeustila, ei tämä vuosi taida olla sen normaalimpi. Edessä on väitöskirjan loppurutistus ja töiden etsintä, kaksi aihetta jotka ovat omiaan saamaan järkähtämättömämmänkin tyypin hyvin epävarmaksi. Olenkin mutissut sekä ääneen että itsekseni, että hehkuttajat voivat painua ihan sama minne, vuosi 2015 tulee olemaan ihan kamala, eikä sille voi tehdä mitään. 

Muutaman viime päivän aikana mieleen on kuitenkin hiipinyt ajatus, että ehkei kuitenkaan kannata heti tammikuun alussa manata tulevia kahtatoista kuukautta täysin menetetyiksi tapauksiksi. Rankkaa tulee varmasti olemaan, sitä ei käy kieltäminen, mutta kannattaa ehkä edetä päivä kerrallaan pessimismin lietsomisen sijaan. Onneksi mies on jo käynyt saman prosessin läpi ja ymmärtää ailahtelevaa mielialaani, ja onhan kotona myös yksi ajatukset tehokkaasti nollaava pieni herra. Vuonna 2015 saamme seurata miehen kehitystä enemmän tai vähemmän staattisesti paikallaan pysyvästä vauvasta käveleväksi ja yhä enemmän omaksi persoonallisuudekseen kehittyväksi pikkulapseksi. Seuraavat kuukaudet voimme myös nauttia meille harvinaisesta perhe-elämästä myös arkisin, kun mies on vanhempainvapaalla. Töistäkin löytyy vertaistukea heti vastakkaisesta pöydästä. On sitä kaiketi selvitty pahemmastakin.

Edit: Schon wieder vergessen, auf Deutsch zu schreiben! Am Silvester gibt's ja jahreszeittypische Updates vor allem auf Facebook & co. Das kommende Jahr wird super! Meine Rekation dazu war, dass das Jahr 2015 mit der Endphase der Doktorarbeit und der Jobsuche schrecklich wird, und dagegen kann man nichts machen, punkt. Jetzt habe ich allerdings vorsichtich gedacht, dass es vielleicht doch besser wäre, nicht alles schon im Voraus schlecht zu reden.

Saattaisit myös pitää näistä

6 kommenttia

  1. Luin ensin että vuoteenne ja ajattelin, että nyt ei joku hotellireissu ole mennyt ihan putkeen. :D

    Minusta uutena vuotena vaihtuu lähinnä vain kalenteri, paitsi ehkä jos takana olisi erityisen kauhea vuosi. Mutta kuten kuntosaleilla kevättä kohti vähenevästä ruuhkasta näkee, ei ne erinäiset lupaukset useinkaan kovin pitkällä aikavälillä toteudu, miksipä siis uhkakuvatkaan. ;) Joten ei muuta kuin päivä kerrallaan uudenlaiseen arkeen, hyvä siitä tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, muutamankin reissun jälkeen ois voinut kyllä otsikoida noinkin :D

      Joo näin tässä on nyt lähdettävä liikkeelle. Katsotaan vuoden edetessä minkälaisin tunnelmin ollaan liikenteessä.

      Poista
  2. Olipas ihanan suomalaisrealistinen angstinen postaus! :) Mulle toi positiivinen ajattelu on kans usein tuottanut ongelmia, mut nyt kun tuo isompi neiti alkaa selvästi ottaavaikutteita niin olen yrittänyt siinä petrata oikeasti.. joskus jo siinä on riittävästi positiivisuutta kun muistaa tosiaan että pahemmastakin on selvitty.. Voimia uuteen arkeen ja tsemppiä loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän oon perusluonteeltani semmonen melankoliaan taipuva, joten välillä on oikeasti tosi vaikeaa tsempata itseään positiivisuuteen. Mitään yltiökorkeita tavoitteita en siis viitsi asettaa, tosiaan riittää että hommailee päivä kerrallaan.

      Poista
  3. Kovasti tsemppiä väikkärin loppurutistukseen! Samoissa merkeissä tuskaillaan myös täällä Hollannin suunnalla...

    Noora

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kas hei! On kyllä tosi inhottava vaihe tämä, ja ymmärrän täysin miksi melkeinpä joka väikkärin kiitoksissa kiitetään järjestään puolisoa ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä etenkin tämän loppuvaiheen aikana. Miten sitä voikin olla niin tuhottoman epävarma itsestään ja siitä, onnistuuko tässä koskaan?

      Poista