Sinapinkeltainen tuubihuivi harmaisiin päiviin (ja muihinkin)

tammikuuta 26, 2014



Täällä on taas tehty käsitöitä. Viime vuoden helmikuussa ostamani Langin Baby Alpaca pääsi vihdoin puikoille. Neljästä kerästä syntyi tuubihuivi hyvinkin reipasta tahtia. Kerät kuluivat kokonaan noin 110 cm pitkään pötköön. Pituus vaikuttaa sopivalta, en nimittän voi sietää liian löysäksi jääviä tuubihuiveja. Tarvitsen kaulaan aivan rehellistä lämmikettä, en pelkkää koristusta. 

Neuloin huivin kaksinkertaisella langalla vitosen puikoilla. Leveyttä huivilla on ehkä 25 cm. Kuvio on hyvin simppeli: 2 oikein, 1 oikein kiertäen, yksi nurin. Tätä toistetaan, ja kierroksen lopussa neulotaan vielä kaksi oikein. Silmukoita tarvitaan siis neljällä jaollinen määrä plus kaksi ylimääräistä. Kuvion löysin Kerän blogista alunperin paksummalle langalle tarkoitettuna. 

Lanka on aivan ihanan pehmeää, juuri sellaista kuin etsinkin. Pidän huivia yleensä ulkona liikuskelun lisäksi myös koko päivän töissä, kun muuten tulee vilu. Sen on syytä olla hyvinkin mukava, pehmeä ja lämmin, muuten ei tule käytettyä. Tähän tekisi mieli kääriytyä kokonaan. Vielä kun olisi samasta langasta pipo ja ehkä lapasetkin, hmm...


Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. Tosi kiva! Tätähän voisi vaikka kokeilla.

    VastaaPoista
  2. Ihana - sekä malli että väri! Komppaan tuossa tuubin pituudessa, en voi käsittää tuubihuiveja, jotka roikkuvat kaulaa lämmittämättä jossain vyötärön korkeudella. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Tosin itse olen kyllä myös kroonisesti viluinen, mutta silti - eikö kaulahuivin tarkoitus ole lämmittää kaulaa?

      Poista