Lepoa ja lankaa
helmikuuta 03, 2013
Jonkun määritelmän mukaan ihmiset voidaan jakaa kahteen tyyppiin. Yhdet saavat energiaa muiden seurassa olemisesta, kun taas toiset tarvitsevat omaa rauhaa akkujen lataamiseen. Kuulun ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään, ja säännöllisesti käykin niin, että jätän jonkun sinänsä varmasti hauskan iltamenon kivojen kavereiden kanssa väliin jollakin puolittaisella tekosyyllä, koska en kertakaikkiaan sillä hetkellä jaksa. Eilen kävi taas niin, ja toinen puolisko lähti keskenään treffaamaan kavereita. Menin onnellisena ajoissa nukkumaan ja herätessäni tänään aikaisin levänneenä olin taas kuin uudesti syntynyt.
Tänään jaksan siis taas ihmisiä, mikä on hyvä, koska lähdetään ihan kohta väikkärini ohjaajan synttäribrunssille. Lahja on jo ostettuna, ja mikä parasta, se hyödyttänee myös allekirjoittanutta, koska lahjakortista lankakauppaan seuraa lisää työkavereiden neulontailtoja. Meidän uusi sohva onkin tähän tarkoitukseen mainio, mikä on hyvä, koska kuvassa myös vilahtava villapaita ei ole vielä valmista nähnytkään.
2 kommenttia
Hei, missä on se sohvapostaus? En yhtään utelias... :)
VastaaPoistaSe on tulossa! En vielä ehtinyt, mutta eiköhän se tässä lähipäivinä ilmesty :)
Poista