Olen niin lapsellisen innoissani meidän upouudesta pesukone ja kuivausrumpu -kombosta, että oikein itseäkin hämmentää. Tähän asti meillä oli kellarissa pieni päältä täytettävä pesukone ja vakiona makuuhuoneessa seisova kuivausteline. Vaikkei sitä aina näe päällepäin, olen suuri järjestelyn ja kotona puuhastelun fani, ja oi tätä autuutta, kun koko pyykkihuolto sijaitsee kylppärissä. Vähän niin kuin meillä olisi ikiaikainen haaveeni eli kodinhoitohuone (jonka muuten voi täällä melko varmasti unohtaa, ellei satu rakentamaan jotain omaa asumusta).

Osa ihastuksestani liittyy varmasti viime aikoina huomanneeni asiaan. Meille on sattumalta kertynyt muutaman kuukauden sisään niin kunnioitettava määrä investointeja ja huonekalujen vaihdoksia (keittiön tuolit, kirjahylly, sohva ja nyt tämä pesutorni), että kavereilta on kuulunut jo hieman irvailua. Oli se aiheellista tai ei, havahduin eräänä päivänä siihen, että meidän kodissa on nyt melkeinpä pelkästään asioita, joista pidän kovasti ja jotka kestävät kulutusta ja aikaa. Siis niitä huonekaluja tai laitteita, osa tällä hetkellä uudehkoja ja osa jo hyvinkin vanhoja, jotka aina mielsin kuuluvaksi aikuisten ihmisten oikeaan kotiin, johon törmää korkeintaan porukoilla vieraillessaan ennen palaamistaan omaan väliaikaisratkaisuista koostuvaan opiskelijaboksiinsa. Me ollaan siis salakavalasti siirrytty kategoriasta toiseen, ja tämä ilahduttaa allekirjoittanutta kovasti. Ehkä joskus vuosien päästä omat lapseni kärttävät kotoa muuttaessaan tuota mummonsa aikanaan savesta tekemää lampunjalkaa mukaansa tai tuntevat olonsa kotoisaksi nähdessään jossain Lundiaa tai vaikka noita ruokapöydän tuoleja. Mukava ajatus.