Häät, tänä vuonna!
tammikuuta 16, 2013
Kihlauksesta ja häiden suunnittelun aloittamisesta on vaivihkaa mennyt jo yli vuosi, huh. Koska joka paikassa sanotaan, että bileitä edeltävät viikot ovat yhtä suurta stressihuippua kaikkien järjestelyjen ja loputtomien to do -listojen kanssa, ajateltiin hoitaa kaikki vähitellen, ettei sitten tarttisi hermoilla. Ongelmaksi muodostui, ettei oikein olla keksitty mitään hoidettavaa. Ravintola on varattu, mikä sulkee pois kaikki kattauspohdinnat ja muut häsellykset, koska tulevat automaattisesti. Tarjoiluja ei tartte hankkia erikseen. Pukukin on jo (en kehtaa sanoa, miten aikaisin ostin sen), ja kaunistautumisaamu morsiamelle ja läheisille naisille on varattu. Toinen osapuoli tietää, mitä laittaa päälleen, pitäisi vaan viitsiä käydä hakemassa kaupasta. Varattiin myös hotelli itsellemme ja hoidettiin vieraille kiintiö. Vihkimisestä on epätarkka lupaus maistraatista, käskivät palata tarkemmin asiaan huomattavasti myöhemmin. Hm. Oliko vielä jotain?
Ehkä häiden järjestelyssä on jotain samaa kuin muutossa. Aluksi pakkaaminen on hyvin selkeää ja helppoa, mutta lopulta jäljellä on se pikkusälä, jolle ei ole mitään järkevää paikkaa, ja joka pitää sitten vaan paiskoa johonkin. Meillä on nyt suuret linjat jo aika hyvin hoidossa, mutta eiköhän noita asioita tule vielä mieleen. Jaa kukkia? Ai pitäiskö siellä vihkimisessä olla jotain muutakin tekstiä kuin se virallinen, noin kahden minuutin pituinen vihkikaava? Entä musiikki? Ja sormuksetkin voisi varmaan hankkia. Paperisotaan ei olla vielä edes yritetty perehtyä, vaan mahtaako tuo nyt niin monimutkaista ollakaan kahden EU-kansalaisen välillä.
Yritämme siis nyt kertakaikkiaan aktivoida syys- ja talviunilla olleen valmisteluinspiraation. Saas nähdä, ilmestyykö tänne blogiinkin vähän hääasioita. Jos, niin kohtuuden rajoissa.
0 kommenttia