Keittiön uusi asukas

kesäkuuta 13, 2011

Talouteemme on saapunut uusi pöytä. Frankfurtin kaveripariskunta sai Suomesta lähetyksenä isomman pöydän vanhan neljän hengen yksilönsä tilalle, ja tämä alkuperäinen yksilö saapui meille hoitoon. Ennestään keittiössä ollut vanha Artekini siirtyi makkariin työpöydäksi ja siellä ollut työpöytä katosi asunnosta. Olen oikein tyytyväinen muutokseen.

R hioi ja lakkasi pöydän viikonloppuna isänsä kanssa. Siitä tuli tosi nätti, ollaan molemmat ihailtu uutta asukasta sen saapumisesta eli eilisillasta lähtien. Kunnon puuhuonekalut on mahtavia, kestävät jotakuinkin ikuisesti ja puu vaan kaunistuu nähdessään hiukan maailmaa. 

Kameran piuhan löytymisen kunniaksi täräytän tähän kattavan kuvakavalkadin uudesta tulokkaasta. Samalla näkyy myös hiukan meidän keittiötä ja olkkaria näin helluntaimaanantaisissa tunnelmissa. Meillä on tänään vapaapäivä. Helluntai on kaksipäiväinen pyhä ainakin Hessenissä ja Baijerissa, epäilen että koko Saksassa. 








Saattaisit myös pitää näistä

5 kommenttia

  1. Onpa ihana asunto! Minäkin tykkään puusta materiaalina ja sisustuselementtinä, tuo mukavasti lämpöä ympäristöönsä.:)

    VastaaPoista
  2. Kiitokset! Samaa mieltä oon itekin ;) Oon jo ihmetellyt missä viipyvät kämpän kuvaamisesta kilpailevat sadat sisustuslehdet! Puu on ehdottomasti parasta, luonnollista ja lämmintä. Siksi meillä ei kauheesti mitään lasi- tai metalliasioita olekaan, jätän ne muille.

    VastaaPoista
  3. Ihana! Sopii hyvin teille, se on varmasti tosi onnellinen teillä :)

    VastaaPoista
  4. Hyvältä näyttää! Toivottavasti Hra Uusi asukas sopeutuu teitin huusholliin ilman ongelmia. Jos ei, voitte lähettää sen tänne Baijeriin.

    VastaaPoista
  5. Toistaiseksi sopeutuminen on sujunut niin mainiosti, että uskaltaisin olla jo aika optimistinen sen lopullisen sukseen suhteen. Tällä hetkellä joku on tosin kasannut pöytäparan täyteen erinäisiä elintarvikkeita sekä muuta roinaa, täytynee äkkiä raivata ennenkuin tuo hermostuu ja lähtee itse Baijerin suuntaan ;)

    VastaaPoista