Parin tunnin päästä siirryn autoon ja matkaan Annen kanssa kohti Freiburgia! Auto on nyt vuokrattu, ja osa matkakustannuksista saadaan kätevästi katettua kolmella kimppakyytiläisellä, joista yksi tulee koko matkan molempiin suuntiin ja kaksi välin Karlsruhe-Freiburg. Kimppakyytisysteemi eli Mitfahrgelegenheit on loistava järjestelmä, suunnitellun matkansa voi ilmoittaa netissä ja halukkaat kyytiläiset saavat sitten ilmoittautua puhelimitse. Ympäristö ja kukkaro kiittävät!

Viikonlopun ohjelmassa on ainakin Annen isän viinitarhaan tutustuminen (miten siistiä!) ja Freiburgin keskustan kauniiden talojen sekä kivan ilmapiirin ihastelu. Odotan innolla! Toivottavasti ilmat suosivat, nyt ainakin paistaa ihan nätisti aurinko. Sietämätön kuumuus on kadonnut, ja tilalle on saatu mukavan raikas syyskeli! Oon about tasan ainoa, jonka mielestä tämä on positiivinen asia :) Sateenvarjo pitää kuitenkin ostaa, koska unohdin fiksuna omani Elinan kämpille.

Kävin keskiviikkona uusien vaihtareiden alkuinfossa. Pääsin vanhan tutun Sörenin tutorryhmään, se oli kohtuullisen tiiviisti kuvioissa myös viime kerralla ollessani täällä. Ryhmäläiset vaikuttavat oikein mukavilta. Eniten olen hengaillut yhden tosi kivan australialaisen tytön ja muutaman amerikkalaisen kanssa - saksaa ei ole siis tullut puhuttua mitenkään ihan valtavasti. En ole ihan uskomattoman yllättynyt. Näyttää kuitenkin siltä, että sain juuri hetki sitten tandem-partnerin, ja kämppisten kanssa (jos niitä onnistuu näkemään, piileksivät nimittäin huoneissaan niin tehokkaasti, etten yleensä edes tiedä, onko ketään kotona vaiko eikö) puhutaan sentään pelkkää saksaa. Sama kielivalinta lienee ainakin puolittain edessä myös töissä, koska Anne taitaa olla siellä ainoa, jolle on luontevampaa puhua mun kanssa englantia kuin saksaa.

Lähetin pomolle sähköpostia, jossa tiedustelin, monelta maanantaina pitäisi tulla ja mihin. Vastaus: ryhmä on muuttanut viereiseen rakennukseen, jonka numero on se ja tämä. Selkee. Ehkä meen vaan ysiksi ja yritän etsiä jonkun henkilön jostain. Annen mielestä postia ei olisi tarvinnut ylipäänsä lähettää ollenkaan, pelkkä paikalle marssiminen riittää. Öh. Oonko mä ainoa, vai oisko muidenkin mielestä kuitenkin ihan kohtuullisen normaalia sopia tarkka saapumisaika ensimmäiselle työpäivälle eikä vaan tulla joskus kun sattuu huvittamaan ja toivoa, että pomo tai joku henkilö sattuisi olemaan paikalla? Jotenkin epäilen, ettei tää jää viimeiseksi eroksi mun ja saksalaisten ajatusmaailmojen välillä. Muutaman saamani sähköpostin perusteella on myös syytä totutella jälleen siihen, että ensisijainen puhuttelu on aina Herr Pekkola. Toisaalta, oonhan mä Suomessakin usein Olli, joten sinällään tässä ei nyt ollut mitään kovin uutta ja ihmeellistä.