Jos alkuviikko oli hiukan matalalentoinen, niin torstaita ja perjantaita voisi sitten vastaavasti kuvailla lähes uskomattomiin sfääreihin yltäneiksi. Meidän piti aloittaa mittaukset vihdoin torstaiaamuna, ja erinäisten jäähdytysvesiletkupoliittisten ongelmien jälkeen päästiin tositoimiin joskus yhdeltätoista. Harmaita hiuksia oli siis tähän asti tuottanut höyrystinlähteen lämmityssysteemi, joka piti rakennella erikseen, koska normaali lämmitys on liian äkäinen alhaisia lämpötiloja vaativalle aineelleni. Piti siis saada pönttö, jossa kiertää öljy, jota sitten jäähdytellään tarpeen mukaan kylmällä vedellä. Pöntön pitää saada myös sähköä, mikä oli ongelma, koska labrassa oli nolla vapaata pistorasiaa (o_O), jotka eivät ois samassa systeemissä itse mittauslaitteiston kanssa. Tästä aiheutui erinäistä vääntöä sitruunoita ammatikseen syövän teknikko-Gabin kanssa, mutta lopulta asiat selvenivät niin, että päästiin ruuvailemaan tyhjiöosat paikalleen ja jäähdytysvesiletkut sinne, minne ne kuuluvat. Oon oppinut kasapäin tärkeitä sanoja, kuten ruuvimeisseli, jakoavain, prikka, mutteri (die Mutter!), laippa (piti kysellä irkissä pojilta että mikä hitto se on) ja mitä näitä nyt on. Tekniikan saksa, täältä tullaan!

Mittailu oli hyvin siistiä. Kalibroitiin höyrystinlähde, eli höyrysteltiin ainetta substraattilevyn pintaan minuutin verran, siirrettiin substraatti mittauskammioon, pommiteltiin sitä röntgensäteillä ja katsottiin mitä tulee ulos ja siirrettiin se takaisin höyrystinkammioon seuraavaa lämpötilaa varten. Koko systeemi on vakuumissa, täyttää koko labrahuoneen ja näyttää lähinnä joltain monilonkeroiselta avaruusalukselta. Signaalit on käppyröitä, joiden piikit kertovat erinäisiä asioita läsnä olevista alkuaineista ja niiden määristä. Olin hyvin innoissani, kun käppyrät juttelivat mulle ja pääsin miettimään, mikä johtuu mistäkin. Muutaman viikon "en tiedä tästäkään asiasta mitään huoh pitää lukea" -kauden jälkeen oli huomattavan siistiä päästä tekemään jotain käytännössä ja nähdä näytteestä tulevaa signaalia. Musta on edelleen aivan mahtavaa, että itse näyte on kokoa sentti kertaa sentti, sen tutkimiseen vaaditaan jäätävä laitteisto ja sit tuloksista nähdään, mitä yksittäiset atomit tai elektronit touhuilevat, mikä taas vaikuttaa vähän kaikkeen. Siis mikä vois olla hienompaa! Kemian ja fysiikan sekoittaminen on kyllä ihan ykkösjuttu. Kotiin kävellessäni saavutin taas vaiheen, jossa en voinut lopettaa hymyilemistä ja itsekseni hihittelyä, koska tutkimus on vaan niin siistiä. Koko ajan oppii jotain uutta! Epäilen että muutamatkin ohikulkijat katsoivat mua vähän oudosti.

Illalla käytiin Annen, Stephin ja Stefin (amerikkalainen (joo tiedän ettei se ole maa), äiti saksalainen) kanssa syömässä mitenkään liioittelematta ehkä paras buffet-setti ikinä yhdessä italialaisessa ravintolassa. Keskustelu siirtyi aiheesta toiseen, ja jossain vaiheessa eksyttiin puhumaan kuolleista äideistä (Anne on kohtalotoveri) Stefin kysyttyä, mitä meidän vanhemmat tekee työkseen. Hetki oli jotenkin tosi kaunis, hyvin harvinaisella tavalla pystyttiin puhumaan kuolemasta ja siihen liittyvistä asioista avoimesti, rehellisesti ja kenenkään kauhistelematta. On tosi mahtavaa, että näitä keskusteluja voi käydä ihmisten kanssa, joihin on tutustunut vasta muutama viikko sitten. Jokainen oli rehellisesti läsnä tilanteessa, kuunteli mitä muilla oli sanottavana ja kertoi myös itsestään ja ajatuksistaan. Oon hyvin tietoinen siitä, miten harvinainen tilanne oli kyseessä, ja arvostankin hetkeä tosi paljon.

Oon jutellut töissä niitä näitä eniten meidän huoneessa olevan, tosi mukavan Renén kanssa. Tyyppi on hyvin kiltti, aukoo aina ovia, tarjosi kerran teetä kahvilassa ja jaksaa kärsivällisesti jutella huolimatta siitä, että kaikki on tietty normaalia hitaampaa kun puhun saksaa. Perjantaina puheltiin viikonloppuohjelmasta, jolloin selvisi ettei kummallakaan ollut juuri suunnitelmia. Tulos: päätettiin lähteä käymään Mainzissa huomenna. Meidän huoneessa myös majaileva Andreas asuu siellä ja lupautui meille matkaoppaaksi. Illalla ois vielä tarkoitus kokkailla jotain yhdessä. Oon innoissani: eka kerta kun teen jotain saksalaisten kanssa! Annea ei lasketa.

Ennen kuin aloitin työt, kuulin Annelta että tyypit tuolla on kyllä mukavia, mutta eivät niinkään ehdota mitään tekemistä vapaa-ajalla. Kaikilla on tietenkin jo omat kaverinsa, paikallisia kun ovat. Oon melko varma että mulla on leimana otsassa joku ulkomaalaisbonus, jonka takia saan tietyiltä ihmisiltä sympatiapisteitä. Tänään oli esimerkiksi tosi herttaista, kun René soitti sopiakseen tarkemmat speksit huomista varten ja kysyi samalla, käviskö mulle ruoaksi joku asia, jossa on lohta ja fetajuustoa, olivat Andreaksen kanssa miettineet. Samaan sarjaan menee ehkä se, että Eric, toinen mua läheisesti ohjaavista jatko-opiskelijoista, jaksaa selittää mulle kiinteän olomuodon fysiikkaan ja puolijohteisiin liittyviä asioita niin selkeästi, että ei varmaan ois edes teoriassa mahdollista olla tajuamatta. Se kysyi myös joku päivä, tunnenko täältä vielä ihmisiä, ettei tarvii viettää vapaa-aikaa yksin. Mulla on aavistus, että bonusta auttaa se, että oon oikeestaan yksi hyvin harvoista saksaa puhuvista ulkomaalaisista, mikä tuntuu olevan kaikille hyvin positiivinen yllätys. Kaiken kaikkiaan tuntuu, että ihmiset haluavat olla vähintäänkin mukavia ja myös varmistaa, että pärjään.

Viimeisen huippusilauksen eiliseen teki ilta: juhlistin Guinnesin 250-vuotissynttäreitä Lucas'n (voi ei taas tämä hermojaraastava taivutus) ja seurueensa kanssa. Oli sairaan hauskaa nähdä tyyppiä pitkästä aikaa, ja ilta olikin yksi parhaista täällä viettämistäni. On kiva, että täällä on muitakin vanhoja tuttuja kuin Anne, elo tuntuu vähemmän irralliselta. Kaiken kaikkiaan huominen retki Renén ja Andreaksen kanssa ja Lucas'n näkeminen (kertokaa nyt joku mulle miten se oikeesti taipuu suomeksi!) ovat osaltaan aiheuttaneet hyvää mieltä nimenomaan siksi, että kyseessä on pysyvästi täällä olevat, nykyään paikalliset ihmiset, jolloin olo täällä tuntuu jotenkin "oikeammalta" tai pysyvämmältä tai mikä nyt olisikaan oikea termi. Ehkä onnistun hitaasti luomaan jonkinlaisen elämän tänne, katsotaan!