Tai miksei vaikkapa onnittelukortti hääparille tai olet ihana -kortti puolisolle aivan tavallisen tiistain kunniaksi. Saajan valitkoon jokainen itse. 

Kortin sisällä piilee yllätys, nimittäin sieltä avatessa esiin putoava letka sydämiä. Kiki Pikku-Okon elämää -blogista oli tehnyt tällaisen, ja tykkäsin ideasta niin, että tein samantien oman versioni aiheesta. Nyt houkuttaisi hankkia muitakin kuvioleikkureita. 

Olen jo pidemmän aikaa huokaillut lukiessani Kotivalossa-blogin Katrin salaattiluomuksista. Asiahan on myös omasta mielestäni niin, että hyvä ja ruokaisa salaatti (jossa on hyvä kastike, tätä ei saa unohtaa!) on ruoista parhaimpia. Meillä on kuitenkin syöty hyvin harvoin salaatteja, koska en ole mukamas keksinyt, mitä niihin laittaisi, jotta lopputulos olisi jotain muuta kuin jäävuorisalaatti-tomaatti-kurkkuseos ja myös veisi nälän. 

Nyt kuitenkin ryhdistäydyin ostosreissulla ja kahmin heviosastolta mukaan vähän kaikkea, mistä tykkään sillä ajatuksella, että kyllä ne maistuvat myös yhdessä. Näin kävi, ja nälkäkin pysyy poissa tuntitolkulla. Bonuksena tietenkin se ihanan kevyt olo, joka salaattipäivinä tulee kaupan päälle. Riemastuin niin, että päätin tehdä lounassalaatin tästälähtien vähintään kerran viikossa. 

Onhan salaatin ainesten listaaminen jotenkin vähän huijausta, jos hommaa kutsuu reseptin jakamiseksi. Koska kuitenkin itse kaipailen aina inspiraatiotönäyksiä mitä salaatteihin tulee, saattaa joku teistäkin ilahtua.

Lounassalaatti höystettynä halloumilla ja rypäleillä

Salaattiseos

paprikaa

kurkkua

retiisejä

viinirypäleitä

avokadoa
herneenpalkoja

auringonkukansiemeniä

halloumijuustoa

krutonkeja paistettuna pikaisesti siitä leivästä, jota sattuu uiskentelemaan keittiössä (leikkele siivu leipää kuutioiksi ja paistele öljyssä pannulla. Jos haluat, voit paistaa kaverina vaikkapa myös vähän valkosipulia lisämakua tuomaan)

Hunaja-sinappikastike:

Ota teelusikka käteen ja laita mukiin hieman enemmän sinappia kuin hunajaa (esim. 1 tl ja 1/2 tl). Lorauta sekaan öljyä ja hieman vettä ja lisää suolaa ja pippuria myllystä. Maistele kastiketta niin tiedät, onko se makunystyröillesi sopivaa. Sekoita salaattiin.

Neuloin hiljattain valmistuneelle kaulahuiville kaveriksi pipon, iloisen ja pirteän sellaisen. Inspiraation sain selaillessani Muita ihania -blogia ja nähdessäni nämä pipot. Siispä kaivelin lankakorista kaikki omistamani jämät Isoveli-lankaa, mallailin värejä yhteen ja hihkuin, että puikotkin ovat samat kuin ohjeessa. Ei tarvinnut siis laskeskella silmukoita tai miettiä neuletiheyksiä. 

Pipoon piti saada yksi salmiakkiraita samaa keltaista kuin huiviinkin, joten otin ja purin sitä tarvittavan pätkän. Tämä oli oikeastaan pelkästään hyvä myös huiville, josta tuli nyt vielä hieman istuvampi eli lämpimämpi. Ja nyt mulla on yhteensopivat pipa ja huivi.

Neuloin resorin ohjeen mukaisesti puolipatenttina. Lopputuloksesta tulikin tosi kiva! Huomattavasti siistimpi kuin normaalista joustinneuleesta, joka ei ainakaan mun tekemänä kestä aina lähempää tarkastelua. Pitäytynen siis puolipatentissa myös tulevaisuuden pipojen kanssa.

En ole perinteisesti ollut mikään kirjoneulehirmu, mutta pipo syntyi mitä ilmeisimmin onnellisten tähtien alla, kun lopputuloksesta tuli aika hyvä eikä neulojan hermokaan alkanut kiristää kesken prosessin. Nyt älysin jättää takapuolelle suorastaan överit langanjuoksut, joten salmiakkikuviot näyttävät hyviltä myös pipon ollessa päässä.

Koko homman kruunasi tietenkin tupsu. Senkin tein nyt ekaa kertaa sitten ala-asteen. Jännitti vähän, kun tiesin ettei lankaa ole kuin yhteen yritykseen, mutta hyvähän siitä tuli! Kyllä nyt kelpaa ulkoilla kun on vermeet kunnossa.

En saanut unta koko viime yönä. Syytän hormoneita (sitähän varten ne ovat?), sillä normaalisti olen varsin hyväuninen yksilö. Luovutettuani ja noustuani kuuden pintaan laskeskelin, että viime vuodelta on vielä lomapäiviä jäljellä ja vedin tarvittavat johtopäätökset. Tässä yön ja aamupäivän aikana on ehtinyt pohdiskella yhtä sun toista.

En kuulu niihin perusonnellisiin, jotka karistavat murheet ja möhinät harteiltaan kuin vesipisarat hanhen selästä. Ihailen suuresti ihmisiä, jotka onnistuvat kääntämään harmaat päivät hyviksi pelkillä positiivisilla ajatuksilla. Olemme miehen kanssa jo pidemmän aikaa listanneet nukkumaan mennessä, mikä kuluneessa päivässä oli mukavaa. Joskus on naurettavan vaikeaa keksiä mitään.

Siksi olikin pysäyttävä kokemus lukea kaasoni häissä pitämä puhe uudestaan läpi selaillessani häälaatikkomme sisältöä. Kaaso siteerasi puheessa muinaisia vastauksiani Aikuiset ystäväni -kirjaansa, ja viimeisenä kysyttiin elämän tarkoitusta. Olin vastannut olla onnellinen ja yrittää tehdä muutkin onnellisiksi. Lausetta lukiessani tajusin, että univeloista ja migreeneistä viis:

minä olen onnellinen juuri nyt.

Talouteemme on viime aikoina ilmestynyt hieman uusia keittiövälineitä. Saimme vihdoin päätettyä, mitä hankkisimme häälahjaksi saadulla lahjakortilla keittiötarvikeliikkeeseen ja kävimme noutamassa valurautaisen grillipannun. Tähän mennessä sillä on ehditty paistella kerran lampaankyljyksiä ja kerran erikoismaininnan ansaitsevia, edelliseltä päivältä jäljelle jääneistä keitetyistä perunoista lohkottuja siivuja. En tiedä onko pannussa taikaa, mutta niin hyviä perunoita en ole saanut varmaan koskaan missään, vannon! Täydellisen rapsakka pinta, kunnon grilliraidat ja päälle vielä hieman sormisuolaa. Taivas ruokapöydällä!

Toista uutukaista eli Sarpaneva-pataa ihailen päivittäin useita kertoja. Olen haaveillut padasta niin kauan kuin muistan - voiko kauniimpaa ollakaan? Joulunalusvierailullamme Helsinkiin satuimme huomaamaan kaverin tarjouksessa Iittalalla, joten pitihän se ottaa mukaan kun oli tiedossa, että laukuissa on vielä kilojen puolesta riittävästi tilaa. Sarpaneva on tähän mennessä johdattanut tiemme käsittämättömän hyvän leivän pariin, kiitokset siitä. 

Yhytin veljen huomasta täysin käyttämättömäksi jääneitä osia Uunikokkia, joten pelastin myös ne matkaamme. Kyllä kannatti lähteä joululomalle yhden täyden ja yhden tyhjän matkalaukun kanssa, sivuhuomautettakoon. Nyt meiltä löytyy uunivuoan lisäksi myös jälkiruoka-asioita, jotka suorastaan huutavat päästä crème brûlée-astioiksi. Vielä puuttuu se töhötin sokerin käräyttämiseen, mutta kuulin huhuja, että anopilla olisi käyttämätön yksilö kaapeissaan.

Järjestelin keittiön avohyllyjä hieman uusiksi siten, että sain lemppariasioitani esille (eivät ne olisi enää totuuden nimissä kaappiin mahtunutkaan). Tuohon kohtaan katsahtaessa tulee aina mukavan kotoisa olo, mikä on kovin mukavaa. Ja säälihän noita kauniita kuppeja ja tuota pataa olisi kaappiin säilöäkään.

Ehdittiin tässä viikonloppuna tehdä muutakin kuin niitä runebergintorttuja. Rennoissa merkeissä kylläkin, taloutemme keskittyi lähinnä syömiseen ja muihin rentoihin puuhasteluihin - aivan kuten kunnon vapaapäivänä kuuluukin.

Lounaaksi oli pinaattilettuja puolukkahillolla. Makeasta osastosta vastasi osaltaan varsin kunnioitettavasti talouden suklaansyöjän sekä siskoni leipoma aivan kreisi kaakku. Allaolevassa kuvassa se ehkä näyttää vielä viattomalta, muttei ole sitä. Ainesosat olivat suklaa, voi, sokeri ja kananmunat sekä pari ruokalusikallista jauhoja. Edes siskoni, joka tunnetusti on kykenevä tuhoamaan parin kilon suklaarasian joulunpyhien aikana melkein yksin, ei pystynyt syömään kuin mitättömän annoksen kerrallaan. Jos pidät suklaasta ja makeasta, tätä kannattanee kokeilla. Resepti löytyy siskon blogista.

Kakkua yritettiin myös kuvata lähinnä kyseenalaisin tuloksin. Sanomme yhteen ääneen: rispektit teille, ruokabloggarit! 

Katsellessani toisten syömistä ehdin itse neuloa seuraavaa työtä. Mikäli hyvin käy, se valmistuukin aivan piakkoin!

Sisko on ollut viikonloppuvierailulla. Jotainhan sitä piti tämän kunniaksi askarrella, joten päädyimme ajankohtaisesti Runebergin torttuihin. Tai niin kutsuttuihin sellaisiin. En nyt sanoisi, että noilla on hirveästi mitään tekemistä ainakaan niiden kaupasta ostettavien versioiden kanssa, mutta söimme kyllä aivan hyvällä ruokahalulla. Mums. 

Reseptejä tuntui löytyvän niin monta erilaista kuin vain jaksoi googlettaa. Päädyimme johonkin Visit Porvoo -sivulta löytyneeseen. Ei vähiten siitä syystä, että tässä ei tarvittu karvasmanteliaromia. Rajansa kaikella.

Epäusko meinasi iskeä siinä vaiheessa, kun piti ryhtyä pursottamaan sokerikuorrutetta. Toisaalta, eikö itse leivotut tortut saa myös näyttää itse tehdyiltä?