Mummi ja vaari toivat aikoinaan matkoiltaan mukanaan monivärisen lasipullon, joka majoittui pienelle sivupöydälle lampun viereen ansaittuun valokeilaan. Ihailin sitä aina kyläillessäni, koska kyseessä on kovin sympaattinen pieni väripilkku. Männä vuonna eteen tuli mainitun asunnon tyhjennys ja tavaroiden jako, ja sain mm. juuri tuon pullon itselleni. Muut tavarat jäivät vielä Suomeen odottamaan tilaa matkalaukussa, mutta italialainen pikkukaveri mahtui jo tällä reissulla reppuun. On hauskaa, kun kotona on eri ihmisistä ja aikakausista muistuttavia esineitä, koska kerroksistahan se elämäkin taitaa muodostua.

Pullo ja vieressään oleva pullea Kleinbus ovat muuten LUNDIA-hyllyssä! Sitäkin tuli Suomesta! Saattaa olla, että vuosien saatossa tummunut Lundia kuuluu elämääni aina ja iankaikkisesti, niin kotoisalta tuo tuttu hylly tuntuu. Kotona oli parhaina vuosina yksi kokonainen seinä hyllyä täynnä (kirjoja oli kertynyt), ja pätkä tai kaksi seurasivat mukana myös melkein kaikissa opiskelijakämpissäni. Ihan niinku kotona, ihastelin kun kasattiin hyllyä. Vaikka kotonahan tässäkin jo ollaan. No nyt ehkä vielä astetta enemmän. Pian täältä saa muuten etsiä saksalaista tavaraa suurennuslasin kera.

Kotiväki taisi vedellä seinään paritkin ruksit kuullessaan meidän ompelukone(heräte)ostoksesta. Allekirjoittanut ei jaksanut innostua kässäntunneilla tuosta aktiviteetista pätkääkään, vaan hermot meni usein jo kaavojenleikkausvaiheessa. Vallalla oleva neulomisinnostukseni sai mut kuitenkin miettimään, ettei se ompelukaan nyt voi niin vaikeeta olla. Ensin syntyi kangaskassi mustasta Muijasta (erityisen ylpeä olen sisäkassista, joka on meillä jo ollut, ei niin silmiä hivelevä vanha yksilö. Mitä uusiokäyttöä!), sitten toinen kassi. 

Nyt Helsingissä käydessäni marssin heti Marimekolle ostamaan lisää mainittua Muijaa. Koko homma oli lähteä lapasesta, koska kankaan lisäksi saatoin haalia mukaan pari muutakin kyseisellä kuosilla kuvitettua asiaa. Kanssa-asukkaalta ei kuitenkaan tullut juuri yhtään kommenttia Muijan invaasiosta, joten taisin pysytellä kohtuuden rajoissa.

Tästä uusimmasta palasta syntyy vetoketjullisia (!!!) (toivottavasti kaikki eivät pyörtyneet kotona yhtä aikaa) tyynynpäällisiä meidän keittiön tuoleihin näin talvikaudeksi, jolloin ovat vähän viileät ilman tyynyjä. Yhden askartelin jo, ja se näyttää kuin näyttääkin jotakuinkin siltä miltä pitää! Saatan poksahtaa ylpeydestä!

Kuvassa näkyy muuten myös hyvin oleellinen osa näitä projekteja eli netistä kaivettu kuvallinen ohjeistus eri työvaiheisiin.

Onpa ihanaa olla Suomessa täällä lumen keskellä! Tulin kentältä Helsinkiin bussilla, ja siellä istuessani ihan liikutuin valkeasta kotimaasta ja tutuista paikoista, vaikkei Helsinki ole viimeiseen 27 vuoteen kotikaupunkini olutkaan. Ensimmäiset hetket Suomessa ovat mulle aina erityisiä. Ilmakin tuntuu täällä raikkaammalta, talot tutummilta ja lumi on tietenkin valkoisempaa (tai sitä onkin kyllä useimmiten vain täällä). 

Jätin Saksaan jo yhden joululahjan. Heräteostin taannoin käsityömessuilta villaa, mutta totesin sitten, ettei sen liukuvärjäys kuitenkaan ole ihan mua. Siispä neulomani tuubihuivi päätyi jumppakaverille, joka oli lahjaan ilmeisen tyytyväinen. Lanka oli ihanan pehmeää ja kevyttä; mun pitää hankkia jotain yhtä ihanaa yksiväristä ja neuloa tuubi myös itselleni.

Paketoinnissa olin mielestäni äärettömän kekseliäs ja kaivoin kaapista ruskean paperikassin, mistä lie alunperin peräisin. Korttiakaan ei tarvittu, kun toivotukset tulivat suoraan pussiin. Tadaa! 

Ne saapuivat vihdoin! Kauan odotetut Domukset ovat vihdoin löytäneet tiensä meille. Ai että kun ne on hienot! Saas nähdä kauanko jatkan ääneen ihastelua. Tunnustan ihan mutkitta, että tietty materia tekee allekirjoittaneen onnelliseksi. Esimerkiksi nyt tuolit. Oon jo tepastellut onnessani pitkin asuntoa ja miettinyt, että meidän kodista tuli taas hieman entistä ihanampi. 

Kuljetus löytyi oikeastaan vahingossa. Satuin työkaverin vinkistä katsomaan suomalaiset.de-foorumin tarjontaa, ja sieltä löytyi Saksan kierrokselle tulossa ollut muuttofirma, jonka autossa oli vielä reippaasti kuutioita tyhjänä. Neljä tuolia ja myös hieman Lundiaa saapui varsin kohtuullisin kustannuksin kotiovelta kotiovelle. Pidän mielessä, kun seuraavan kerran on tarve saada isompaa tavaraa Suomesta tänne. 

Joulukuu on ihanaa aikaa! Viritin taas jouluvalot paikalleen kirjahyllyn ympärille, vaihdoin keittiöön joulupyyhkeet ja ripustelin punaisia sydämiä ja muita vuodenaikaan sopivia roikkuvia asioita ovenkahvoihin sekä muihin tarkoitukseen sopiviin elementteihin. Myös kaksi omistamaani Runo-sarjan joulukauteen varaamaani Hallamarja-mukia siirtyivät kaapin takaosan kätköistä jatkuvaan käyttöön ja joululaulut jatkuvaan soittoon.

Kuulun siihen joukkoon, joka vaihtelee mielellään tekstiilejä ja muita fiilistä tuovia asioita sesongin mukaan. Musta on ihanaa nautiskella kulloinkin meneillään olevasta vuodenajasta tai -juhlasta ja muodostaa samalla pieniä omia perinteitä, kuten just niiden joulunpunaisten astiapyyhkeiden kaivaminen kaapista, piparitalkoot ja saaristolaisleivän leipominen vuosittaista Linnan juhlat -kisastudiota varten. Kaupungilla lahjojen perässä juoksentelun sen sijaan jätin tänäkin vuonna väliin. Pohdiskelin aihetta jo reippaasti marraskuun puolella ja suoritin muutamat tarvittavat hankinnat ajoissa ilman stressiä. Nyt keskityn syömään pipareita, neulomaan ja täyttämään uutta ihanaa muistikirjaani, johon päätin kirjata ylös kaikki käsityöprojektini lankoineen, silmukkamäärineen ja muine spekseineen. Rrrrakastan uusien muistikirjojen aloittamista. Mukavaa ja etenkin leppoisaa toista adventtia myös Sulle!

Kesällä löysin sattumalta eräästä tamperelaisesta Siwasta Novitan Rose Mohair -lankaa eurolla kerä. Pakkohan sitä oli ostaa. Tästä seurasi tutkimusretki Novitan sivuille, koska en oikein tiennyt, mitä langasta voisi tehdä. Päädyin huiviin, ja se kannatti. Pitsikuvion neulominen oli tosi kivaa myös näin ensikertalaisena. Kuvion oppi alun skeptisyydestäni huolimatta aika nopeasti ulkoa, eikä neulomisesta tullut tylsää, kun joka kierroksella tapahtui jotain uutta. Nyt huvittaisi neuloa toinen samanlainen jostain eri langasta. Tota Novitaakin olisi vielä toiset kolme kerää jäljellä inspiraatiota odottamassa.

 

Kuten kaikki ovat varmaan huomanneet, pöllöt ovat nyt in. Noissa sympaattisesti möllöttävissä otuksissa on kieltämättä jotain hyvin sympaattista, ja meille onkin pikkuhiljaa kertynyt useita yksilöitä. Pari viikkoa sitten olin yksillä suurilla käsityömessuilla, kun törmäsin allaolevaan tapaukseen. Tuo parin sentin korkuinen kaveri oli tietenkin otettava mukaan. Pöllö kaulassa päivistä tulee helposti hieman aiempaa parempia.

Ihmeellistä: kohta on jo marraskuun puoliväli, enkä ole vieläkään masentunut tai väsähtänyt! Eräänä aamuna lokakuun loppupuolella yllätin jopa itseni miettimästä aamupalastellessani, ettei tää syksy nyt lainkaan niin paha juttu ole, enää kaksi kuukautta ja taas alkaa valostua. Ihan tosissani ajattelin, en mitenkään sarkastisesti. Ruksia seinään.

Huolimatta ulkona vaanivasta harmahtavasta pimeydestä pääni sisäinen maisema on siis kohtuullisen valoisa. Näin syksyllä voi puuhastella kotona kaikkia lempiasioita. Oon neulonut, miettinyt sisustusjuttuja, polttanut paljon kynttilöitä ja jopa kaivanut erittäin pölyisen ompelukoneen esiin käytännössä ekaa kertaa sitten yläasteen. Tuotoksesta tuli mainio, paitsi että katkaisin neulan. Mitä pienistä, niitä tuli koneen mukana onneksi useita. 

Enää jotain reilu kuukausi valostumiseen, lisäksi kohta saa kaivaa jouluvalot ja muut härpäkkeet esiin. Ei pöllömpää! Vielä kun keksisin jonkun vaaleaa glögiä vastaavan juoman täältä, niin ei tarttisi valittaa varmaankaan mistään.

Kuva Johanna Hietanen Photography. Huijasin kyllä vähän: se on otettu jo syyskuussa. Näillä säillä ei todellakaan istuta sisällä ilman ainakin yhtä fleecetakkia.