Mies ei viitsinyt katsella märehtimistäni kovinkaan kauaa, ja kun pojankin olotila vaikutti kohtuullisen vakaalta, uskaltauduimme ulos. Tänään todistettiin nimittäin sellainenkin ihme, että vaihteeksi EI satanut, joten tilanne oli hyödynnettävä. Kipaisimme siis päiväretkelle Aschaffenburgiin, lähistöllä olevaan sympaattiseen pienehköön kaupunkiin. 

Monissa Saksan pienemmissä kaupungeissa on ihanat keskustat. Nämä ovat niitä paikkoja, joita ei ilmeisesti katsottu tarpeelliseksi pommittaa maan tasalle sodan aikana, joten vanhat, säilyneet talot ovat saaneet seurakseen söpöjä uudempia, usein pastellinsävyisiä kavereita. Aschaffenburg kuuluu näihin paikkoihin, ja keskusta - toki kokonaisuudessaan kävelykatua, kuten täällä tyypillisesti vähän kaikkialla - on oikein soma paikka viettää lauantaipäivää. Kävelimme ympäriinsä nauttien raikkaasta kevätsäästä samalla kuin reporanka pikkumies nukkui rattaissaan. 

Nyt ei enää kyrsi niin mahdottomasti kuin tänään aamulla, mutta te kaikki Aachenissa treffaavat leidit ja muut täällä asuvat: eikö suunnitella uusi tapaaminen heti vaikka kesäksi? 

Eigentlich sollte ich jetzt in Aachen sein. Heute treffen sich finnische Bloggerinnen, die in der Gegend wohnen, das Treffen hatten wir schon lange geplant. Natürlich hat der Kleine aber letzte Nacht aber eine Magen-Darm-Grippe bekommen, und ich habe mich nicht getraut wegzufahren und alle anderen auch noch anzustecken. Mann, war ich sauer! Da es dem Kleinen aber irgendwann wieder einigermaßen gut ging und das Wetter recht grandios war, sind wir kurz nach Aschaffenburg gefahren. Die Sonne und die süße Altstadt haben meiner Laune gut getan.

Jatkoin kokeilujani Renfrew topin parissa. Tällä kertaa materiaalina oli paksumpi sataprosenttinen puuvillatrikoo. Tuntuma tässä on aika erilainen kuin ohuessa joustavammassa kankaassa enkä taaskaan tiennyt yhtään etukäteen, minkälainen tästä tulee. Lopputulos on mukavan reilun kokoinen, joten mahamakkaroita ei tarvitse miettiä. Emme kuitenkaan paini telttasarjassa, mikä on päärynänmuotoiselle itselleni tärkeää.

Toivon että kangas säilyttää muotonsa käytössä eikä veny epämääräiseksi, sillä tässä on oikein sopiva perusvaate raskausajan jäljiltä edelleen (!) hyvin tyhjän kaappini täytteeksi. Tällä ihan tavallisella paidalla voinkin hyvin osallistua Kätilön käsistä -blogin helmikuun perusvaatehaasteeseen, hoplaa!

Mal wieder ein Pulli. Ich beschäftige mich ja immer noch mit diesem Schnitt, und irgendwie ist jeder Versuch anders. Diesmal habe ich etwas dickeren Baumwolljersey benutzt. Das Ergebnis ist schlicht (man könnte auch langweilig sagen, aber das machen wir ja nicht!), genau wie ich meine Kleider am liebsten mag. 

Aikana ennen minkäänlaista perehtymistäni aiheeseen ajattelin eri kieltä puhuvien vanhempien lapsen oppivan automaattisesti molemmat kielet täydellisesti. No, kävi ilmi, että kyllä se kaksikieliseksi kasvattaminen vaatii ihan rehellistä työtä ja panostamista asiaan.

Meidän tilanteemmehan on se, että asumme Saksassa, mieheni on saksalainen ja hänen äidinkielensä on myös kotikielemme. Lapsemme oppii siis "vain" kahta kieltä verrattuna useisiin ystäväpariskuntiimme, joissa tilannetta muokkaa vielä vanhempien kesken puhuttu englanti. Koska meillä on kotikielenäkin ympäristön kieli saksa, on se luonnollisesti tosi paljon vahvemmassa roolissa kuin suomi, jota lapsi kuulee pääasiassa ainoastaan äitinsä suusta. Suomen oppiminen on siis täysin minun harteillani, mikä on oikeastaan aikamoinen vastuu, jos asiaa alkaa miettiä. Onneksi en juurikaan mieti kasvatusasioita liikoja vaan kuulun ennemminkin tee kuten hyvältä tuntuu -leiriin, muutenhan en pian pystyisi lainkaan rentoutumaan.

Minulta on kysytty usein, puhunko lapselleni suomea. Vastaus on kyllä, en voisi kuvitella käyttäväni hänen kanssaan saksaa. Suomi on äidinkieleni ja se kieli, jolla ilmaisen itseäni parhaiten. Ei tuntuisi yhtään luonnolliselta puhua pojalle saksaa, kieltä, jonka olen itsekin joutunut opettelemaan vieraana kielenä. Lisäksi suomen oppiminen on tietenkin tosi tärkeää siksi, että muuten lapsellamme ei olisi yhteistä kieltä Suomen puolen sukunsa kanssa. Suomen osaaminen on tietenkin myös ehdotonta, jotta pojalle muodostuu syvempi suhde toisen kotimaansa - vai onko kyse vaan äitinsä kotimaasta? - kanssa. 

Lapsemme täyttää tänä keväänä kaksi eli olemme vasta ihan alkutaipaleella näissä kielikuvioissa. Pojan ollessa vauva tunsin usein huonoa omaatuntoa siitä, etten puhunut hänelle aivan jatkuvasti ja selittänyt kaikkea, mitä teen. En ole kovinkaan puheliasta sorttia, ja tuntui tosi vaikealta pitää käytännössä monologia tyypille, joka ei vastannut koskaan mitään. Nyttemmin tilanne on helpottunut pojan puhellessa jo itsekin ja toistellessa sanoja papukaijan tavoin, kun hänen kanssaan voi aidosti kommunikoida. 

Pojan ensimmäinen sana oli kirkkaasti ja selvästi lausuttu nein eli ei. Ei tullut siis äitiä tai myöskään mamaa. Aluksi sanat olivat melkeinpä pelkästään saksaa, vaikka lapsi selvästi ymmärsi ihan yhtälailla myös kaiken suomeksi kuulemansa. Saksan valta-asema selvästi vahvempana kielenä jatkui joululomaan saakka, jolloin vietimme Suomessa vajaat pari viikkoa. Poika löysi valtavasti uusia suomenkielisiä sanoja jo tämän lyhyen vierailun aikana ja on jatkanut samaa tahtia myös palattuamme kotiin. Nyt hän puhuu jotakuinkin saman verran molempia kieliä, saksaa luultavasti hieman enemmän. Joskus olen havaitsevinani hänen suomessaan saksalaisen aksentin - ulos lähtiessä hän sanoo taki pälee kuten jokainen saksalainen nämä sanat lausuisi. En kyllä tiedä miten paljon tästä voi vielä sanoa juuta tai jaata, ulosanti kuin tämän ikäisellä ei ole maailman selkeintä muutenkaan.

Pikkuhiljaa hän alkaa myös erotella kieliä sen mukaan, kenelle hän puhuu. Minulle hän puhuu paljon suomea - toki myös saksaa - ja saattaa joskus toistaa ensin saksaksi sanomansa sanan samantien myös suomeksi huomatessaan, että se olikin kanssani käytettävä kieli. Mieheni on hänelle Papa, paitsi minulle hän puhuu usein myös isistä. Toisaalta hän myös joskus hermostuu täysin, kun ilmoitan paloauton sanovan suomeksi piipaa saksalaisen tatüütataan sijaan. NEIN, hän huutaa.

Lupaavasti alkanutta kielitaidon kehittymistä täytyy tietenkin tukea kaikin mahdollisin keinoin. Olemme nyt aloittaneet säännölliset skype-puhelut Suomen isovanhempien kanssa. Televisiottomassa taloudessa kasvava poika ei ole toistaiseksi katsonut minkäänkielisiä lastenohjelmia, mutta olen alkanut harkita suomenkielisten piirrettyjen näyttämistä ihan vaan kielen oppimisen takia. Suomalaiset kaverit ovat myös tärkeitä: onneksi olen tutustunut täällä meidänkin kaupungissa pariin samanikäisen lapsen suomalaiseen äitiin. Mitä enemmän poika kokee tilanteita, joissa suomea puhuvat useammat kuin pelkkä äitinsä, sitä parempi. Oikeasti haastavat ajat taitavat olla vasta edessä lapsen kasvaessa, mutta eiköhän niistä selvitä ainakin kohtalaisesti.

Tämä aihe on tosi kiinnostava ja tärkeä, ja olenkin nyt kiitollinen ihan jokaisesta kommentista tai kysymyksestä! Onko sinulla kokemusta aiheesta tai jotain hyviä vinkkejä vähemmistöasemassa olevan kielen oppimiseen ja ylläpitämiseen?

Heute geht's um die zweisprachige Erziehung des Kleinen. Ich rede nur Finnisch mit ihm und sein Vater natürlich Deutsch. Am Anfang benutzte er vor allem deutsche Wörter, obwohl er das Finnische genauso gut verstanden hat. Nachdem wir am Weihnachten in Finnland waren, fing er mehr und mehr an, auch Finnisch zu reden, was sehr schön ist. Jetzt redet er auf beiden Sprachen und ich bin gespannt, wie es weiter gehen wird.

Ystävän vierailun ja muiden kuvioiden takia olen ollut viimeiset pari viikkoa enemmän tai vähemmän lomatunnelmissa. Nyt pitäisikin taas tarttua itseään mielellään kaksinkin käsin niskasta kiinni ja siirtyä moodiin, jossa saa jotain aikaiseksikin. 

Viikonloppuisin nautimme hitaahkoista aamuista - tai siis toinen meistä vanhemmista, toisenhan on noustava jotakuinkin rutiininomaisesti seitsemältä lapsen kanssa. Tänään olisi ollut minun vuoroni nukkua pidempään, mutta päätin kerätä pari hyvä vaimo -pistettä ja antaa selvästi väsyneemmän puolison jäädä sänkyyn. 

Nach dem Besuch unserer Freundin kehrt der Alltag so langsam zurück. 

Tuntemamme herrasmies täytti tuossa vuoden vaihteessa kaksi. Ompelin hänelle lahjaksi simppelin paidan Viljamin puodin pandakankaasta. En osannut päättää, minkäväriset resorit laittaisin, joten tein kaikki eri värillä. Sopivat pandojen monivärisiin ilmapalloihin ja muistuttavat siitä, ettei tämä elämä oikeastaan ole kovinkaan vakavaa. 

Kaavana on Noshin sivujen ilmaiskaava, jota lyhensin jonkin verran. Se on sellaisenaan tosi pitkä ja kapea eikä sovi ainakaan meidän kuitenkin kohtuullisen pitkälle ja hoikalle pojalle. Näin paita tuntuu olevan parempi lahjan saajalle. 

Olen tässä seuraillut London and beyond -blogin kirjoittajan Lenan muuttoa Saksan Düsseldorfiin. Hän ei ole oikein vaikuttunut Saksasta eikä ole toistaiseksi viihtynyt täällä mitenkään erityisen hyvin. Aloin tässä miettiä, mitkä tekijät vaikuttavat kotiutumiseen uuteen maahan muuttaessa.

Itsehän esimerkiksi asun keskikokoisessa kaupungissa, jonka keskusta tuhoutui sodassa aivan täysin. Kaikki Saksaa tuntevat tietävät, että se tarkoittaa susirumia taloja, jälleenrakennuksen aikana taisi nimittäin olla vähän muutakin mietittävää kuin arkkitehtuuri - ja silloin varmaan makukin suosi harmaita laatikoita. Luulen, että muutamatkin meillä kyläilleet ovat miettineet, eikö ulkomaille muuttaessa nyt olisi voinut valita vähän raflaavampaakin mestaa. Jos nyt Saksassa haluaa pysyä, niin olisihan täälläkin ollut vaikka Berliini, joka on jo ihan eri sfääreissä. 

Kotiutumisen kannalta tärkeää on tietenkin oman luonteen sopivuus ympäröivään paikkaan. Rauhaa rakastava pieneltä paikkakunnalta tuleva tuskin viihtyy meluisassa miljoonakaupungissa, ja yhtä vähän pesunkestävä kaupunkilainen maaseudun uneliaassa pikkukylässä, josta on pitkä matka vähän joka paikkaan. Mutta jos reunaehdot ovat jotakuinkin kunnossa, mitkä ovat ne tekijät, jotka määrittävät sen, viihtyykö tulokas siellä missä on?

Väittäisin, että monien muiden tekijöiden ohella sosiaaliset suhteet ja rutiinit ovat tosi tärkeässä roolissa kotiutumisessa. Paikalliset ystävät ovat olennaisia. Kotiutuminenhan on tavallaan tunne siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään, että elämä soljuu eteenpäin siellä, missä sijaitsee. Luulen, että sitä kotiutuu monenlaiseenkin paikkaan, kun vaan ympärille rakentuu se oma sosiaalinen verkosto. Ihmisethän sen kaupungin tai kylän pitkälti tekevät: jos tuntee olonsa tervetulleeksi ja löytää samalla aallonpituudella olevia ystäviä, on huomattavasti helpompaa mieltää asuinpaikkansa kodikseen kuin yksinäisyyttä potien. 

Mielenkiintoisia ovat myös ne pariskunnat, joiden toinen osapuoli on kotoisin eri maasta. Suuri osa ulkomaille muuttavista siis. Mieheni on saksalainen, ja koska luonnollisesti pidän hänestä, onko mielenlaatuni siis automaattisesti sellainen, että viihdyn todennäköisesti myös hänen kotimaassaan? Vai oppiiko sitä tykkäämään ajan kanssa puolison maasta, koska se nyt vaan on perheessä niin erityisessä asemassa? Jos olisinkin rakastunut vaikka italialaiseen, kotiutuisinko siis helpommin ja nopeammin eteläisiin maihin? Mitä mieltä olette?

Olen tässä jatkanut hiljakseen ompeluprojektini parissa. Kylläpä itselle ompeleminen onkin vaikeampaa kuin lastenvaatteiden tehtailu! Ongelmat alkavat jo kankaiden etsimisestä. Lastenvaatteisiin tottuneena silmä on harjaantunut etsimään printtejä, ja etenkin netistä ostettaessa yksiväriset kankaat näyttävät ihan auttamattoman tylsiltä. Useimmiten joudunkin muistuttamaan itseäni siitä, että tykkään pukeutua tylsiin vaatteisiin. Ei turhan räikeitä värejä, ei silmiinpistäviä printtejä. Raidat käyvät, jotkut hillityt kukkakuosit myös.

Tällä taustalla olin iloinen löytäessäni tämän Art Gallery Fabricsin hennon kukkakankaan. Ja nyt kun katsoin, on tuolla kaupassa myös muita ihanuuksia aikuiseenkin makuun. Art Galleryn kankaita löytyy Saksan DaWandasta sekä suomalaisille tutummasta Etsystä pilvin pimein. Laatukin tuntuu olevan kohdallaan: trikoo on pehmeää kuin pumpulipilvi.

Ich habe wieder genäht. Der Stoff stammt aus dem Hause Art Gallery, und ich habe ihn beim Ella bei DaWanda gekauft. Er ist butterweich und der zarte Blumenmuster ist unauffällig genug für meinen Geschmack. Für Kinderklamotten nehme ich am liebsten Stoffe mit Muster, aber für mich ist es schwieriger, was zu finden. Unifarbene Stoffe sehen langweilig aus (obwohl ich mich selbst erinnern muss, dass ja am liebsten langweilige Kleidung trage!), und viele Muster zu kindisch oder irgendwie sonst nicht schön. Streifen und dezente Blumen gehen aber immer.

Katsokaapas, mitä löysin tuosta lähikadun pensaasta! Sieltähän on tulossa pieniä vihreitä lehtiä. Tämä ikuiseksi lokakuuksikin luonnehdittava Saksan talvi on ehkä lopuillaan. 

Haluaisin näyttää tässä yhteydessä kuvia itsestäni kävelemässä auringonpaisteessa kotiin takki - mieluiten vaaleanruskea trenssi - auki tulppaanikimppu kädessä, mutta ei. Juuri sopivasti nyt ystävämme vierailun ajan säätila on muistuttanut jotakuinkin kahdeksanasteista suihkua. On ihan perusteltua kysyä, miksi ihmeessä kukaan tulee Brasilian kesästä tänne, mutta kuulemma seura on säätä tärkeämpää. 

Meillä on ollut mukava viikko. Olemme kävelleet laiskanpulskeasti pitkin kaupunkia ja jutelleet niitä näitä melkein vuoden edestä. Ompelimme myös yhdessä meikkipussin. Ystävä ensin pelkäsi ompelukonettani ("mutta en minä osaa ommella!") ja vaati saada vain katsoa, mutta vaivihkaa sain hänetkin ompelemaan ensin yhden sauman, sitten toisen. Lopulta hän teki kaiken itse, eikä lopputuloksesta löytynyt mitään moitittavaa - ei yhtäkään vinoa saumaa tai muuta kammottavaa kamaluutta, joka niin hirvitti etukäteen. Mikä onnistumisen tunne ja hyvä mieli meille molemmille! Pala rakasta Marimekkoani pääsi parhaaseen mahdolliseen kotiin.

Bei dem Wetter kann man schon fragen, warum jemand ausgerechnet jetzt aus Brasilien hierher kommt. Trotz des mehr oder weniger Dauerregens haben unsere Freundin und wir eine schöne Woche gehabt. Heute waren wir in Mannheim - wirklich empfehlenswert zum Einkaufen! Rein zufällig haben wir auch ein sehr gutes Sushirestaurant gefunden. Schön war's!

En yleensä kirjoita täällä mitään poliittista vaan keskityn enemmänkin keveämpiin aiheisiin. Nyt sisäministeriössä on kuitenkin valmisteilla ulkomaalaislain muutos, joka tiukentaa perheenyhdistämisen edellytyksiä. Toteutuessaan tämä ei koskisi ainoastaan turvapaikanhakijoita vaan myös Suomen kansalaisia, joilla on ulkomaalainen puoliso. Koska jälkimmäinen aihe on luonnollisesti lähellä sydäntäni ja myös vahvinta kokemusaluettani, keskityn nyt siihen. Tarkennettakoon, että lakiehdotuksen ulkomaalainen tarkoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa henkilöä.

Tästä lakiehdotuksesta ovat kirjoittaneet jo monet muutkin, esimerkiksi Saku Timonen, Maria Carole, Päivi Puolivälissä-blogista ja monikulttuuristen perheiden Duo-blogi - kaikki heistä varmasti paremmin kuin allekirjoittanut, joten käykää lukemassa nuo muutkin tekstit. 

Lakiehdotuksen mukaan lapsettomalta pariskunnalta vaaditaan oleskeluluvan saamiseksi 1700 euron nettotuloja, lapsiperheen kohdalla summa on 2600 euroa netto. Tämähän on Suomen palkkatasolla todella korkea palkka - joka jäisi käytännössä vain toisen puolison tienattavaksi. Ai miksi? Kuvitellaan, että suomalais-ulkomaalainen pariskunta on muuttamassa Suomeen. Kyseessä voisi olla vaikkapa uutenavuotena tapaamamme suomalais-sveitsiläinen pariskunta, molemmat korkeasti koulutettuja ja nykyisessä asuinmaassaan Sveitsissä varsin hyvässä tilanteessa olevia. Entä jos he päättäisivätkin muuttaa Suomeen - ehkä he haluaisivatkin kasvattaa lapsensa tuolla tuhansien järvien maassa, ehkä Suomi tuntuisikin heille perheenä parhaalta ratkaisulta? Molemmat vanhemmista tuskin löytäisivät töitä heti Suomeen saavuttuaan - etenkin ulkomaalaisen on koulutuksesta huolimatta vaikeaa työllistyä Suomessa ja prosessi kestää usein todella pitkään. Tässä tilanteessa ensin työllistyvän osapuolen pitäisi tienata tuo koko 2600 euron nettokuukausipalkka, mikä vaatii jo jotain 4000 euron paikkeilla pyöriviä bruttotuloja. Insinööriltä tämä voi hyvinkin onnistua, mutta keksinpä parikin muuta alaa, jolla tällainen palkka ei ole varsinaisesti itsestäänselvyys. Saattaisi siis hyvinkin olla, ettei sveitsiläis-suomalainen pariskuntamme pystyisi tähän, jolloin heillä ei olisi asiaa Suomeen. EDIT: Mua valistettiin, että Sveitsi kuuluu niihin EU:n ulkopuolisiin poikkeusmaihin, joita tuloraja ei koske. Tämä perhe voi siis jatkaa elämäänsä rauhassa valitsemassaan maassa, mutta kukin lukija voi vaihtaa tässä esimerkkiskenaariossa Sveitsin tilalle mieleisensä EU:n ulkopuolisen maan.

Perhehän perustetaan usein siinä opintojen aikana / jälkeen, jolloin palkkakehitys ei ole vielä ehtinyt lähteä hurjaan nousuun. Ehkä käy niin, että suomalainen henkilö oleskelee hetken ulkomailla, vaikkapa vaihto-opiskelijana, ja tapaa siellä elämänsä rakkauden. Pariskunta päättää mennä naimisiin ja arpoo, kumman kotimaahan - vaiko jonnekin muualle - sitä asettuisi. Juuri opintojansa lopetteleva suomalainen ei ole vielä työllistynyt oman alansa töihin, ja ulkomaalaisen puolison nyt vaan pitää ensin opetella kieli ja etsiä kärsivällisesti töitä. Tälläkään kombolla ei tarvitse tulla Suomeen, joten pariskunta pakkaa kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttaa muualle. Tuskin tulevat koskaan Suomeen, joten se niistä verorahoista ja koulutetusta työvoimasta.

Oma miehenihän on tosiaan saksalaisena EU:n kansalainen, joten meitä tämä lakiehdotus ei suoraan koske. Hän voisi kuitenkin aivan yhtä hyvin olla kotoisin jostain muusta maasta. Mitä tekee vaikkapa Brasiliassa asuva ystävämme? Palaa varmaankin vielä epätodennäköisemmin koskaan takaisin Suomeen. Entä se, joka rakastui australialaiseen, kanadalaiseen tai kiinalaiseen?

Olen jo pidemmän aikaa seurannut Suomesta kantautuvia uutisia epämääräisen tunteen velloessa vatsanpohjalla. Me viihdymme Saksassa hyvin, enkä ole lainkaan varma, onko tämän päivän Suomi se maa, josta lähdin aikanaan. 

Minussa asuu varsin syvällä onnellinen materialisti. Ei ole lainkaan samantekevää, miltä omistamani tavarat näyttävät, oli sitten kyse ruokapöydän tuoleista tai kylppärissä majailevasta kasvorasvapurkista. En halua ostaa jatkuvasti kaikkea, mutta tavoitteeni on, että tekemäni hankinnat olivat kaikki niin ihania, että ne tekevät päivittäin onnelliseksi ihan vaan olemalla olemassa. 

Kun vanha vedenkeittimemme otti ja hajosi, piti etsiä pikavauhtia uusi. Kaupungin keittiö- ja sisustustavaraliikkeen loppuunmyynnissä hyllystä katseli tämä Steltonin haaleansininen kaveri. Voiko kauniimpaa vedenkeitintä ollakaan? Ja käsi ylös, onko kukaan koskaan edes yhdistänyt sanoja kaunis ja vedenkeitin samaan lauseeseen? 

Unser alter Wasserkocher ist kaputt und ein neuer musste schnell her. Er kommt aus dem Hause Stelton und ist wunderhübsch!

En muista, haaveilinko joskus nuorempana erityisesti kansainvälisestä elämästä tai ulkomaalaisista ystävistä. Niin tai näin, olen tässä matkan varrella törmännyt vähän kaikkialta kotoisin oleviin ihmisiin, ja monista heistä on tullut hyviä ystäviäni. Suurin osa kontakteista on tullut töiden tai muiden yliopistokuvioiden kautta, sillä yliopisto on toki keskivertopaikkaa kansainvälisempi ympäristö. 

Olen tässä muistellut normaaliakin ahkerammin viime vuoden ihanaa matkaamme Brasiliaan - sinnekään emme olisi lähteneet, ellemme tuntisi niin monia paikallisia. Syy tälle aktiiviselle muistelulle on se, että yksi heistä saapui juuri Saksaan, ja ensi viikon saamme nauttia tästä ekstrakivasta seurasta ystävämme majaillessa sohvallamme. Muistan miettineeni Brasiliassa, miten normaalia ja samaan aikaan ihmeellistä oli istua siinä keittiön pöydän ääressä, jutella niitä näitä ja miettiä, tilattaisiinko pitsaa illalliseksi. Olimme toisella mantereella kaukana kotoa, ja vaikka kaikki oli ensi silmäyksellä tosi eksoottista, kulki elämä siellä kuitenkin lopulta samalla tavalla kuin kotonakin. Ystävämme koko perhe otti meidät todella sydämellisesti vastaan ja olimme heidän luonaan kuin kotonamme. Ihmeellistä, että ensin jaat jonkun kanssa keittiön, kylppärin ja olohuoneen, pilkotte yhdessä hedelmiä ja käytte kauppahallissa, ja hetken päästä oletkin taas tuhansien kilometrien päässä.

Kansainväliset ystävyyssuhteet ovat antaneet tosi paljon. Olen saanut seurata erilaisia kohtaloita, kuulla erilaisia näkökulmia asioihin ja kuunnella mielenkiintoisia juttuja kavereiden kotiseuduilta. Majapaikkoja olisi aikalailla pitkin maailmaa, jos matkustelisimme enemmän - ulkosuomalaisena ja etenkin nyt lapsen kielitaidon parantamiseksi priorisoin aika vahvasti matkoja Suomeen. 

Matkustelumahdollisuudet tulevatkin ehkä monille mieleen kansainvälisen ystäväpiirin suurimpana plussana. Itse sanoisin kuitenkin, että parasta on se, että huomaa meidän kaikkien olevan kuitenkin lopulta aika samanlaisia riippumatta siitä, olemmeko kotoisin Suomesta, Saksasta, Brasiliasta, Iranista, Turkista vai Etelä-Afrikasta. Olen tosi kiitollinen siitä, että poikamme kasvaa ympäristössä, jossa on monenlaisia, monen näköisiä ja eri kieliä puhuvia ihmisiä. Hänestä kasvaa toivottavasti avoin maailmankansalainen riippumatta siitä, missä hän myöhemmin asuu.  

Ich bin dankbar dafür, dass wir Freunde aus aller Welt haben. So merkt man, dass wir alle eigentlich gleich sind, obwohl die Unterschiede am Anfang groß zu sein scheinen. 

En kuulu niihin, joiden kylpyhuone pullistelee purkkeja ja puteleita joka lähtöön ja vähän vielä varallekin. Kaikenlainen liiallinen tavara ahdistaa, joten hallussani on yleensä vain välttämättömät tuotteet, jokaista yksi kappale. Optimaalisimmassa tapauksessa siis puhdistusmaito, rasva ja kuivalle talvi-iholle lisäksi vaikkapa seerumi, silmänympärysvoide, shampoo, suihkusaippua ja vartalovoide. Nyt kävi niin hassusti, että näistä kuudesta-seitsemästä oli loppunut neljä, joten jouduin ostoksille.

Saksassa asumisen yksi hyvä puoli (niitä on toki useita muitakin!) on luonnonkosmetiikan laaja saatavuus ja Suomeen verrattuna edullinen hinta. Kosmetiikka yleensäkin on täällä jostain syystä aika reilustikin Suomea halvempaa, ja luonnonkosmetiikka kuuluu tähän samaan kastiin. Hinnan lisäksi kivaa on tosi laaja saatavuus: jokaiselle käyttäjälle ja lompakolle löytyy sopiva tuote.

Oma linjauksenihan on hankkia laatua määrän sijaan - vaikkei tuotteen hinta toki kuljekaan automaattisesti käsi kädessä sen laadun kanssa. Kosmetiikaltani haluan ehdottomasti pientä luksusta - kauniita pakkauksia ja ihanan tuntuisia voiteita. Sitä löytää meidän pienestä, luonnonkosmetiikkaan erikoistuneesta liikkeestä, joka ei näytä yhtään ituhipiltä vaan on ihanan valoisa ja selkeälinjainen. Tässäpä myös yksi kiva juttu: nykyään luonnonkosmetiikka on aivan yhtä salonkikelpoista kuin se perinteinenkin.