Mitäs teidän viikonloppuun kuuluu? Meidän residenssissä on aika rauhallinen tunnelma. Illan suurin ohjelmanumero näkyykin jo kuvassa: suunnitteluhommia! Meillä on tässä keväällä yksi kuukausi vanhempainvapaata yhdessä. Mikä mainio tilaisuus matkustaa johonkin vähän kauemmas! Yleensä melkeinpä kaikki lomat kuluvat Suomessa, mutta tällä kertaa lennähdämme vähän eri suuntaan.
Meillä on Brasiliassa kavereita, sekä paikallisia että sinne muuttaneita, joten matkakohteen valinta oli lopulta aika helppo. Lennämme Rio de Janeiroon, minkä jälkeen matka jatkuu Florianópolisiin sekä Curitibaan, molemmissa kyläilemme tuttujen luona. Joka kaupungille on varattu aikaa noin viikko. Pitkät lennot on jo varattu, ja viikonlopun ohjelmassa on hoitaa myös Brasilian sisäiset siirtymät kuntoon. Sen jälkeen keskitytään matkaoppaan lueskeluun - ja koko konkkaronkka taitaa tarvita myös hieman päivitystä vaatekaappiin hellelukemien varalle.
Olemme kuulleet jonkin verran kauhistelua pitkistä lennoista vauvan kanssa (tai välillä myös lentämisestä yleensäkin, sattuneesta syystä pikkumies lentää säännöllisesti nuorehkosta iästään huolimatta). Rehellisesti on sanottava, että olemme hyvin luottavaisin mielin liikenteessä. Tähänastiset lennot Suomeen ovat sujuneet loistavasti, ja koska poika ei ole mikään vilkkain mahdollinen tapaus, oletamme että pitkä lento onnistuu siinä missä lyhytkin. Saimme istumapaikat perherivistä, joten meillä on normaalipaikkoja enemmän tilaa. Lyhyillä lennoilla avainasemassa on ollut parin lempilelun sekä luonnollisesti riittävän ruoan mukaan ottaminen, ja samalla strategialla mennään nytkin.
Ai että, tuskin maltan odottaa matkaan pääsyä!
Der Plan fürs Wochenende: Reiseplanung! Wir haben im Frühling noch einen Monat Elternzeit zusammen und fliegen nach Brasilien um Freunde zu besuchen. Die Flüge nach Rio sind schon gebucht, und auf dem Reiseplan stehen noch Florianópolis und Curitiba. Manche haben sich gewundert, weil wir mit dem Baby so weit fliegen wollen, aber wir sind da recht zuversichtlich. Die kurzen Flüge nach Finnland haben wunderbar geklappt, und weil der Kleine ein eher ruhiger Typ ist, sollte ein längerer Flug auch kein Problem sein. Ich freu mich schon!