Toisaalta onneksi tuolla olisi vielä tilaa yhdelle laatikolle. 

P.S. Hauskaa wappua (kerran teekkari, aina teekkari) teille kaikille, jotka sitä kotimaassa tahi muualla juhlistatte! Täällä ei pirskeitä näy, mutta huomenna paistellaan kylläkin munkkeja. 

Nyt kun Lundia on kasassa ja tämä puolikas asunnosta on muutenkin siistiytynyt, kaivelin esiin toisen objektiivin ja otin kuvia olohuoneesta. Otoksia ei olekaan tainnut näkyä sen jälkeen, kun seinä muuttui valkoiseksi. 

Tässä kuvassa näkyy syy, miksi rrrrakastan meidän asuntoa enkä muuttaisi tässä elämäntilanteessa pois siitä huolimatta, ettei täällä ole minkäänlaisia säilytystiloja, kellari on ihan kostea, talvisin pitää tuulettaa jatkuvasti, kolmas huone olisi lapsen takia kiva eikä ole hissiä. Väliäkö näistä, sillä täällä on valoa! Tilaa hengittää! Kattoikkuna! Puuta! 

Olkkari ja makuuhuone ovat yhtä isot ja ne erottava seinä katkaisee asunnon keskeltä. Ihan huippujuttu on melkeinpä koko seinustan mittainen ikkunarivistö. Ikkunat ovat vähän seinää ulompana. Yksi nerokas yksityiskohta ei nyt näy tässä kuvassa, mutta ikkunoiden viereisille seinille (eli kuvassa reunimmaisen ikkunan vieressä kohtisuoraan kameraa vastaan) on laitettu simppelit, kehyksettömät peilit. Ne peilaavat viistosta katsottuna maisemaa siten, että ikkunarivi näyttää entistä pidemmältä. Parasta.

Tässä näkyy meidän uudistunut Lundia. Alunperin meillä oli kaksi täyskorkeaa ja yksi matalampi tikas, ja nyt päivitimme hyllyä vaihtamalla matalankin tikkaan korkeaksi ja tilaamalla hyllyyn ovet. Koska nuo vanhat osat ovat jokseenkin saman ikäisiä kuin kirjoittaja, on ihan pikkiriikkistä värieroa havaittavissa. Eiköhän nuo uudetkin tuosta muutaman vuoden sisään kellastu, toivomme. Totuuden nimissä on sanottava, että pelkäsin kyllä pahempaa, väriero ei hypi silmille niin brutaalisti kuin olisi voinut olettaa. Mutta tosiaan toivottavasti värisävyt yhtenevät pian, tummunut ja kellastunut mänty on tässä enemmän mieleeni. Siitä tulee niin kotoisa olo. Lisäksi emme rehellisesti sanottuna todellakaan jaksaneet edes harkita vanhojen osien hiomista ja lakkaamista, joten näillä mennään. 

Työpöytä seisoo useimmiten aika tyhjän panttina, mutta ei siitä raaski luopuakaan. Mummin ja vaarin ensimmäinen (ensimmäisyys saattaa kyllä olla pelkkä legenda, johon takerrun kunnes joku pahansuopa taho todistaa muistikuvani vääräksi) yhteinen ruokapöytä on seurannut mukanani jo opiskelujen alusta lähtien ja kuuluu ehdottomasti kodin vakiokalustoon. Lisäksi onhan tuossa kätevää ommella tai puuhastella, jos tarve iskee. Ja vaikka perheessä onkin nyt tuore tohtorisherra, on täällä kuitenkin vielä yksi väitöskirja kirjottamatta. Pöytä siis pysyköön paikallaan. 

Kangasväri-innostukseni ei tosiaan loppunut yhteen tyynynpäälliseen. En onnistunut millään löytämään haaveilemaani mintunvihreää väriä, joten päädyin auringonkeltaiseen. Kivan pirtsakka vaihtoehto sekin, olen oikein tyytyväinen!

Tällä kertaa en lähtenyt kuvioimaan mitään perunalla, vaan rajasin siksak-raidat maalarinteipillä. Hyvin toimi tämäkin tekniikka ja tyynystä tuli tosi kiva. 

Bonuksena näissä itse tehdyissä hommissa on tosiaan myös se, että kun kangaskin löytyy varastoista jo valmiiksi, ei talouden toinen osapuoli voi oikein mutista uusien tyynynpäällisten muka kyseenalaisesta tarpeellisuudesta. Ns. win-win-tilanne.

Muistattehan Fröbelin palikoiden Sutsisatsi-laulun? Jostain syystä tuo helmi ilmestyi tajuntaani eräänä pääsiäispäivänä. Uskallan väittää, ettei ole olemassa montaa parempaa liimaa parisuhteelle kuin sutsisatsikoreografian demonstroiminen (oliko se jo lapsena näin hauska? Meinattiin kuolla nauruun koko sakki). Ja jos arkea edeltävänä iltana meinaa tulla väsymysmörkö kylään, ei tilanteen pelastamiseksi tarvitse kuin aloittaa: peukalot pystyyn, kyynärpäät taa, polvet yhteen...

Pirteää tiistaimaanantaita!

Siskot kokkaa -blogissa oli muutama viikko sitten tehty macaron-leivoksia. Tähän asti en ole edes harkinnut tekeväni niitä itse, mutta nyt kävi niin, että näin Nellen tuotoksista kerran jopa unta. Homma oli siis sitä myöten selvä. 

Ensimmäinen kerta meni kyllä ihan puihin. Emme siskon kanssa päässeet noin neljästä yrityksestä huolimatta Siskot kokkaa -reseptin sokeriliemen kanssa lainkaan samalle aallonpituudelle ja mantelijauhokin tuli sekoitettua taikinaan vähän väärin. Lopputulos oli ruma, mutta lohdutukseksi kylläkin hyvän makuinen. 

Sisuuntuneena päätin kokeilla uudestaan toisella reseptillä. Kotikokista löytyi tämä aivan mainio ohje, jolla ei näköjään ole mahdollista epäonnistua. En erotellut valkuaisia päivää ennen leipomista, mutta kananmunat olivat kyllä olleet lämpimässä ostohetkestä lähtien. Ja nyt sanon sen, mitä en olisi ennen tätä toista leivontakokeilua itse lainkaan uskonut: nämä ovat oikeasti ihan tosi helppoja tehdä! Aineksia ei tarvita kuin nimeksi, ja taikina on lopulta hyvin yksinkertainen tehdä. Täytteeksi laitoin vadelmamarmeladia, joten sitäkään ei tarvinnut mitenkään erityisesti valmistella etukäteen. 

Viimeksi sanoin PARSAKAUDEN ALKANEEN. No kun torstaina kävin hakemassa täydennystä varastoihini (on käytännössä mahdotonta ja myös turhaa kävellä parsakojun ohi ostamatta mitään), löysin parsojen lisäksi myös EKAT PAIKALLISET MANSIKAT! Olihan noita ostettava. Muuttunevat vielä ajan kanssa hieman mehukkaammiksi, mutta mansikka-oliivipiirakassa maistuivat jo niin hyviltä, että torttusta on tehty jo kaksi kertaa. Oli nääs käytännössä pakko, koska piirakkaan tarvitaan pelkkiä keltuaisia, ja valkuaiset olivat jo kadonneet muihin kohteisiin. Niistä enemmän myöhemmin!

Kaupassa oli pioneja eli saksaksi helluntairuusuja. Kotiutin yhden nipun, ovat niin ihanan vaaleanpunaisia. Pastellivärien vetovoima jatkuu ja nyt kun Lundiat ovat kasassa ja tavarat siististi ovien takana piilossa, tuntuu kukkien ostaminen järkevämmältä. Jos koko kämppä on pelkkää avohyllyä ja tavarakasaa, ei kukat oikein näytä miltään.

Olkkarin päivitetyn Lundian vieressä majailee lankakori. Viime päivinä neulominen on taas innostanut pitkän tauon jälkeen, joten tunnelin päässä näkyy valoa ja saattaa olla, että jälkikasvun peitto valmistuu kuin valmistuukin joskus. 

Sisko tuli jo kylään. Huomenna ohjelmassa on galaktista pääsiäiskokkailua. En ole varma, mistä aterian osasta olen eniten täpinöissäni näin etukäteen. Katsotaan miten käy!

Joskus jo aika kauan sitten sain Kotivalossa-Katrilta jo monessakin blogissa kiertäneen arkihaasteen. Alkuperäisessä muodossaan haaste käskee postaamaan yhden kuvan arjesta päivittäin viiden päivän ajan. Meikähän ei melko varmasti moiseen veny, joten päätin dokumentoida yhden päivän tuoreena äitiyslomalaisena.

Ilman kunnon aamupalaa mistään ei tule mitään. Olen aika kaavoihin kangistunut aamupaloitsija, eikä pöydässä yleensä nähdä suuria muutoksia. Nyt on käynnissä puurokausi (toinen vaihtoehto olisi jogurtti, mysli ja hedelmäsalaatti), joten lautaselle eksyi pakastemarjoja, kolmen viljan puuroa, rypäleitä ja raejuustoa. Seurana itse leivottua mallasleipää, smoothie ja kuppi mustaa teetä. Lukemisena uusimmat blogipäivitykset.

Ulkona paistoi aika ihanasti aurinko, joka piristi meikkaustuokiota. Peilistä katsoi hieman väsynyt naama.

Aamupäivällä oli aikaa, ja sain vihdoin putsattua ja rasvattua kengät ja laukun. Talvikengille oli tänä vuonna käyttöä tasan joululomalla Suomessa, ja sielläkin olisi selvinnyt kevyemmällä varustuksella jos jotain muuta olisi ollut mukana. 

Hankin tuon Picardin laukun ikuisuus sitten ollessani täällä vaihdossa, eikä siitä oikein saa enää kunnollista. Hoitoa tuli laiminlyötyä muutama vuosi... Vaikka kyseenalainen ulkonäkö selviääkin nopeasti lähemmällä tarkastelulla, tykkään laukusta silti kuin hullu puurosta. Nahkajutuissa suosin konjakinruskeaa, kuten kuvasta ehkä näkyy. Mies ei nykyään jaksa kuin hymähtää, koska suuntaan kenkäosastolla aina ruskeiden yksilöiden luo.

Sisko tuli käymään. Treffejä ennen ehdin piipahtaa Oxfamilla, jonne kiikutin viisi paria kenkiä. Turha kai niitä on istuttaa kaapissa, jos ei kuitenkaan tule käytettyä. Tuli hyvä mieli ja kenkäkaapin sisältö keveni mukavasti. Jostain syystä teen kenkien kanssa aika usein hutiostoksia. Oikeastaan ainoat varmasti nappiin osuvat ovat yleensä tennarit. Muiden kanssa saattaa todeta, ettei kuitenkaan tule käytettyä, vaikka kaupassa miten tuntui siltä. 

Löydettyämme toisemme suuntasimme saman tien lounaalle. Tilasin aivan taivaallisen salaatin, jossa oli ainakin romana-salaattia, kananmunia, saksanpähkinöitä, karpaloita, herkkusieniä, tomaattia ja kinkkua. Tarjoilija sanoi kinkun käyneen pannun kautta, mutta sen kypsyys epäilytti kuitenkin ja lahjoitin lihat siskolle. Juoma oli nimeltään Karl's julep ja piti sisällään seljankukkasiirappia, ehkä grenadiinia tai jotain muuta punaista (unohdin), soodaa, sitruunaa tahi limeä (unohdin myös), minttua ja karpaloita. Nam. 

Jälkiruoaksi otin palan omenakakkua ja lasin minttuteetä. Tuoreesta mintusta tehty tee on vakiojuomani, kun tekee mieli jotain hiilihapotonta, mutta musta tee ei kofeiininsa takia käy syystä tai toisesta juuri sillä hetkellä laatuun.

Mahat täynnä kävimme pyörimässä tavaratalon keittiötarvikeosastolla, jossa haksahdin erinäisiin macaronsien tekoon tarvittaviin välineisiin. Perästä kuuluu!

Glorian ruoka & viinikin odotti vihdoin pitkän odotuksen jälkeen postilaatikossa (hurraa!), joten loppuilta kuluu sohvalla. Juuri ajoissa, koska huomenna pitää venyä kauppaan vielä toistaiseksi ajatuksen tasolla, jos sielläkään, olevan ostoslistan kanssa. 

Kovin ruokapainotteinen kuvaus päivästä, mutta mitäpä sitä muuta odottaakaan, jos ohjelmaksi oli sovittu lounastreffit. Huomenna kokeillaan sitten niitä macaronseja!

Huh, se väitöstilaisuus on nyt ohi. On tarkemmin sanottuna ollut jo melkein viikon. En ollut oikeastaan huomannutkaan, miten uuvuttavia viime viikot ja kuukaudet ovat olleet. Tämä kävi kuitenkin selväksi jo keskiviikkona iltapäivällä kotiin pääsytämme, jolloin en kyennytkään enää oikein mihinkään. Nyt täällä on nukuttu, nukuttu, istuttu sohvalla ja tuijoteltu seinää ja kasailtu myös vähän hyllyjä. Kyllä tämä tästä - mähän oon nyt äitiyslomalla!

Kameraa en ole vielä jaksanut kaivaa esiin lainkaan, joten kuvituksena on röyhkeästi viime vuotinen kuva sikahyvästä salaatista. Aivan hatusta en tätä repinyt, koska PARSAKAUSI ON ALKANUT ja niinpä ehdin jo eilen lounastaa tätä herkkua. Samalta se näytti kuin viime vuonnakin, miinus retiisit. Nyt haasteena on kaivaa esiin ne kaikki reseptit, joita aina katselen marras- ja helmikuussa miettien, että ei hitto tätä on pakko muistaa tehdä kun on taas parsakausi. Arvatkaa muistanko yhtäkään nyt. Sama pätee raparperiin.

Vihdoin, vihdoin se alkoi! Vaikka olin maanantaina vielä kovinkin pirteä, loppui energia sitten kuin seinään. Viikonloppu onkin mennyt lepäillessä. Olen yrittänyt olla asettamatta itselleni mitään sen suurempia tavoitteita äitiysloman ajaksi. Katson, mihin jaksaminen riittää ja mikä sattuu huvittamaan. Ja ihan ensin hoidetaan tuo jo useaan kertaan mainittu väitöstilaisuus pois alta. Tätä kirjoittaessani tuleva tohtorisherra harjoittelee tilaisuuden aloittavaa esitelmäänsä, jonka osaisin varmaan jo itsekin pitää unissanikin. 

Meitä on hellitty koko viikon hyvinkin kesäisillä lämpötiloilla. Loppuviikosta en halunnut enää sulaa julkisiin kulkuneuvoihin, joten hyppäsin kesämekkoon. Arvelin onneksi ihan oikein, eli mahakin mahtui hyvin mukaan. Myönnän kyllä auliisti, etten tunne oloani ihan täysin kotoisaksi tämän jatkuvasti kasvavan ulokkeen kanssa. Mekossa totesin näyttäväni muumilta. Näillä kuitenkin mennään vielä viikkotolkulla, joten nielen mutinani. Mies onneksi jaksaa stressaantuneenakin kuunnella harmistumista ja kommentoida siten, miten tulevan isän kuuluu.

Ravioliaterialla oli tarjolla myös jälkiruokaa. Kovin usein emme jaksa väsätä kolmen ruokalajin kokonaisuuksia ihan vaan meitä kahta varten, mutta arvelin hyvän aterian olevan paras piristys enemmän tai vähemmän stressaantuneelle puolisolle. 

Olen tarjonnut tätä appelsiini-inkiväärikeittoa pari kertaa illallisvieraille. Hedelmäisten, ei mitenkään jäätävän makeiden jälkkäreiden ystävänä keitto on just eikä melkein makuuni, ja lisäksi se on ihan naurettavan helppo ja vaivaton valmistettava etenkin, jos oikaisee ja ostaa appelsiinimehun pullossa sen itse puristamisen sijaan. 

Inkivääristä raskauden aikana kirjoitinkin hetki sitten. Kuten sanoin, uskon että tuoretta inkivääriä voi huoletta käyttää ruokia maustamaan myös raskausaikana. Ravintolisät ovat sitten asia erikseen. En siis nähnyt mitään ongelmaa inkiväärinpalojen keittelyssä appelsiinimehun seassa.

Appelsiini-inkiväärikeitto ja vaniljamascarpone
kahdelle, alkuperäinen ohje Glorian Ruoka & Viini

5 dl appelsiinimehua, mieluiten itse puristettua, mutta laiskuuden iskiessä myös laadukas valmis mehu on aivan hyvä vaihtoehto
1,5 cm:n pala inkivääriä
1,5 rkl perunajauhoja
0,5-1 dl sokeria

n. 100 g mascarponea
1/4 dl (tai maun mukaan) tomusokeria
vaniljajauhetta

Kuori inkivääri ja pilko se ohuiksi siivuiksi. Sekoita perunajauhot noin desiin mehua ja kaada loppu mehu kattilaan sokerin ja inkiväärin kanssa. Kuumenna mehu kiehuvaksi ja lisää sekaan perunajauhot koko ajan sekoittaen. Anna kiehahtaa ja poista levyltä. Jäähdytä keitto vaikkapa kylmällä vedellä täytetyssä tiskialtaassa ja poista inkiväärit. Täytä haluamiisi annosmaljoihin ja siirrä jääkaappiin odottamaan tarjoilua.

Sekoita mascarpone, sokeri ja vaniljajauhe. Maista ja säädä määriä tarvittaessa. Jaa mascarpone keittojen päälle juuri ennen tarjoilua. Voit myös ripotella vaniljajauhetta koristukseksi. Nautiskele joko pillillä tai lusikalla.

Viime viikolla muistin hortensioiden olemassaolon. Kyseessä on kukkanen, joka koristi pöytiä häissämme ja jolla on siten erityinen paikka allekirjoittaneen sydämessä. Tottahan oli marssittava samantien kukkakauppaan ja ostettava yksi parveketta koristamaan. Muuten partsi on vielä talviteloillaan eli kukkalaatikosta riippuen täynnä joko tyhjää tai kuolleita yrttejä (ehkä vielä joskus saan heitettyä kaikki kuolleet rehut pois syksyn tultua. En kuitenkaan lupaa mitään). Koska en tässä tilassa yksin paljon kanniskele multasäkkejä tai muutakaan, odottelee kasvienhakureissu jo kyllästymiseen asti mainitun väitöstilaisuuden jälkeistä aikaa. Kuten kaikki muukin tässä perheessä.

Sain äsken huippuhyviä uutisia, kun Frankfurtin Lundia-kaupasta soitettiin. Tilasimme jo tovi sitten hieman jatkoa muinoin kotoa mukaan ottamalleni, jo historiallisen iän saavuttaneelle ja tällä hetkellä olohuoneessamme sijaitsevalle hyllylle. Makkariin on lisäksi tulossa ihan uusi yksilö, koska johonkin vauvan kamat on mahdutettava. Toimituksen saapumista tehtaalta saatiin vartoa tovi jos toinenkin, mutta nyt kaikki osat ovat täällä ja ilmaantuvat meille huomenna. Sen jälkeen arvaattekin varmaan mitä niille tapahtuu (tai tarkemmin ottaen ei tapahdu) siihen asti, että täällä on jälleen rauha maassa ja myös miehellä hyvä tahto.