Vihdoin, vihdoin se alkoi! Vaikka olin maanantaina vielä kovinkin pirteä, loppui energia sitten kuin seinään. Viikonloppu onkin mennyt lepäillessä. Olen yrittänyt olla asettamatta itselleni mitään sen suurempia tavoitteita äitiysloman ajaksi. Katson, mihin jaksaminen riittää ja mikä sattuu huvittamaan. Ja ihan ensin hoidetaan tuo jo useaan kertaan mainittu väitöstilaisuus pois alta. Tätä kirjoittaessani tuleva tohtorisherra harjoittelee tilaisuuden aloittavaa esitelmäänsä, jonka osaisin varmaan jo itsekin pitää unissanikin. 

Meitä on hellitty koko viikon hyvinkin kesäisillä lämpötiloilla. Loppuviikosta en halunnut enää sulaa julkisiin kulkuneuvoihin, joten hyppäsin kesämekkoon. Arvelin onneksi ihan oikein, eli mahakin mahtui hyvin mukaan. Myönnän kyllä auliisti, etten tunne oloani ihan täysin kotoisaksi tämän jatkuvasti kasvavan ulokkeen kanssa. Mekossa totesin näyttäväni muumilta. Näillä kuitenkin mennään vielä viikkotolkulla, joten nielen mutinani. Mies onneksi jaksaa stressaantuneenakin kuunnella harmistumista ja kommentoida siten, miten tulevan isän kuuluu.