Tähän mennessä olen käynyt Helsingissä
toukokuuta 02, 2013
Normaalista poiketen vietin ensimmäisen yön hotellissa. En vaivautunut miettimään yöpymispaikkaa lainkaan sen tarkemmin, vaan valitsin suosiolla hyväksi havaitun Hotelli Helkan. Meinasin ottaa ihan normin yhden hengen huoneen, mutta huomasin sitten, että tarjolla oli myös mielenkiintoisen kuuloinen Trash room. Huone oli kasattu erinäisten etelä-pohjalaisten firmojen ylijäämämateriaaleista. Aika hauskaa vaihtelua normaaliin, sanon. Jotain tyypillistä Helkaakin oli mukana, nimittäin tuo katon valaisimet peittävä kuva. Ihastelen suomalaisia maisemia joka käynnilläni.
Nukkumisen lisäksi olen syönyt. Lounassalaatti ei jotenkin oikein maistunut, joten siirryin korvapuustiin. Aikuisuuden parhaita puolia: jos ruoka ei uppoa, sen voi jättää kesken ja siirtyä suoraan jälkiruokaan ihan tostanoin vaan ilman, että kenelläkään olisi asiaan nokan koputtamista. Ennen kaupungista poistumista kävimme vielä lasillisella shampanjaa sekä päivän toisella jälkkärillä. Ehdottoman mainio idea, pitäisi toteuttaa useamminkin! On ihan eri juttu istua shampanja- kuin kuohuviinilasillisen ääressä. Arjen luksusta, mikä on mainiota, koska allekirjoittanut on suuri pienten luksusasioiden ystävä.
2 kommenttia
on ihanaa olla aikuinen :)
VastaaPoistaEhdottomasti :)
Poista