Sinivalkoisille siiville
toukokuuta 01, 2013
Lennähdän tänään Suomeen. Sitä ennen on syytä hoitaa to do -listalta pari kiireistä juttua, joista urgent-asteikon kärjessä on (ollut jo hetken...) toisen osapuolen väikkärin lähes viimeisten keskeneräisyyksien oikoluku. Täytyy aloittaa pikimmiten, ettei nivaskaa tartte ottaa lentokoneeseen riesaksi.
Tänkertainen kotimaanvisiitti tuli vähän puskista, ja seuraavan kerran lennän pohjoiseen suunnitellusti jo kuun lopussa erinäisten hääjärjestelyiden takia. Pääsiäisestä ja perheenjäsenten vierailustakaan ei ole mitenkään ihan loputtoman pitkä aika, joten reissu Suomeen aiheuttaa tällä kertaa jotakuinkin yhtä suurta kiihtymystä kuin keskiverto viikonloppumatka Frankfurtiin. Luulen kyllä innostuvani enemmän saavuttuani Helsinkiin. Viikonlopun aikana aion ainakin
- ostaa pari ruokalehteä, ehkä myös jonkun sisustusaiheisen ja jos aivan mahdottomaksi äidyn niin myös Imagen.
- käydä Artekilla hakemassa toivottavasti yhden julisteen, mutten toivottavasti mitään muuta
- tutkia, olisiko Marimekolla mekkoa, jota tarttisin aika kipeästi näin hääsesongin ollessa jo lähtökuopissa
- tuoda mukanani ruisleivän, Nordqvistin teetä ja poron kylmäsavusiivuja
- ihastella Helsinkiä tilaamassani auringonpaisteessa
- käydä ihan vaan katsomassa, mitä Iittalalla on nykyään tarjolla, siis kuten aina todellakin aivan vailla minkään valtakunnan ostoaikeita
Tässä kaiketi tärkeimmät. En tällä kertaa ehdi nähdä muita kuin perheenjäseneni, mutta seuraavalla reissulla sitten tuota kaveriosastoa!
0 kommenttia