Siivouspäivä
toukokuuta 20, 2013
Saksassa helluntai on kaksipäiväinen pyhä, mikä ilahduttaa allekirjoittanutta kovasti etenkin tänä vuonna, kun eilinen kului häiden jälkeen hyvinkin väsyneissä merkeissä pääasiassa autossa istuen. Passitin toisen osapuolen käyttämään päivän pikkuhiljaa ikuisuusprojektiksi muuttuneen väitöskirjansa parissa, jotta "oikeestaan tästä ei puutu enää kuin ihan viimeinen viilaus" muuttuisi kuukausien jälkeen muotoon "ah, vihdoin palautin koko roskan proffalle, hasta la vista beibi". Keittiön pöytä on siis hautautunut monitorin, läppärin, erinäisten paperien ja kirjojen alle. Kirjoittajan ahkeroidessa tartuin itseäni niskasta kiinni ja puunasin kämpän. Nyt elo maittaa taas ihan eri tavalla!
Meillä ei siis todellakaan tunneta termiä viikkosiivous, koska aina ei jaksa eikä inspiroi. Silloin kun siivoamme, hoidamme homman kerettiläisesti lähinnä sunnuntaisin (onneksi meidän talon järjestyssäännöissä ei lue, että imurointi olisi pyhäpäivisin kiellettyä. Näitäkin tapauksia löytyy!). Hiukan ongelmallista tässä on se, ettei sunnuntaisin tai muina pyhinä saa tietenkään meluta muuten esim. viemällä pulloja lasinkeräykseen. Siivous jää siis pakostikin aina vähän puolitiehen, mutta olkoon. Myöskään nurmikon leikkaaminen tai muut ääntä päästävät aktiviteetit eivät ole lainkaan ok pyhäpäivinä. Meillä ei tuossa partsilla nyt varsinaisesti kasva nurmikkoa, mutta ihmettelen aina, missä välissä ihmiset sitten oikein pitävät pihoistaan huolta. Lauantai livahtaa usein ruoka- ja muissa kaupoissa, ne kun taas ovat tietty sunnuntaisin kiinni, eikä arki-iltoina töiden jälkeen välttämättä innosta ryhtyä suuriin puuhasteluihin. Mysteeri.
2 kommenttia
No, on nää saksalaiset vanhanaikaisia! Eikö todella saa imuroida, viedä pulloja pullonkeräykseen, (mitä ääntä siitä lähtee ?) tai pihanurmikkoa parturoida? Jo on ihmeellistä porukkaa...En ole tällaisesta aikaisemmin kuullutkaan! Edes jossakin asiassa suomalaiset ovat edistyksellisiä! En voisi enää luopua kauppojen sunnuntaiaukioloista! Monta kertaa käyn su:na ruokakaupassa, kun ei ole muutakaan tekemistä, niin ei sitten tarvitse ma:na töiden jälkeen sinne sännätä. T. Merja
VastaaPoistaJoo samaa oon ite kironnut monet kerrat. Pullonkeräyksestä lähtee kyllä aikamoinen meteli, kun lasi hajoaa säiliöön pudotessaan. Sinänsä siis ymmärrän rajoitukset, ettei aivan keskellä yötä tarttisi paiskoa mitään keräyssäiliöön. Mutta nämä sunnuntaiasiat! Väittäisin, että pyhäpäivä on erityisen pyhä ainakin baijerin katolisissa pikkukylissä, jollaisessa tuleva anoppikin asuu. Nurtsin leikkaus on varmaan viimeinen asia, joka mahtuu aivooni: jokaikinen suomalainen käsittää varmasti, että ruohonleikkurin ääni kuuluu kesään ihan yhtä tiiviisti kuin mansikat ja hyttyset. Jokaisen pihanomistajan on kuitenkin leikattava se nurtsi jossain vaiheessa, joten en ymmärrä näitä rajoituksia. Oon myös kuullut ihmisten hyvin useasti valittavan ihan arkipäivisin, koska naapuri on leikannut nurmikkoa jo niin ja niin kauan. Mitä väliä, meinaan aina huutaa ja lisätä, että ihanko oikeesti ootte ottaneet kellolla aikaa. Etenkin kun jos sitä nurtsia ei sitten ole leikattu, voidaan päivitellä miltä toi naapurin piha näyttääkään herraisä. Verenpainehan tässä nousee väkisinkin!
Poista