SOHVA

helmikuuta 04, 2013


Viime keskiviikkona täällä oli ensin kovin tyhjää. Taulutkin tunsivat itsensä oletettavasti sekä orvoiksi että väärään paikkaan eksyneiksi sen jälkeen, kun seinustalta katosi sekä sohva että kirjahylly. Nyt olohuoneeseen saatiin taas täytettä, ja voi tätä onnen päivää: se todellakin on oikea sohva käsinojilla ja mukavilla tyynyillä! Siinä on molemmille oma löhöpaikka!

Jännitin väriä etukäteen, koska niistä mitättömän kokoisista näytepaloista on jotakuinkin mahdotonta saada mitään käsitystä siitä, minkä näköinen  kangas on kokonaisena sohvana. Hyvä tuosta kuitenkin tuli (puh). Lisäksi kaiken voi pestä koneessa, mistä olemme hyvin iloisia jo etukäteen. Suunnittelen tässä vielä retkeä Frankfurtin Marimekkoon, mielessä on pari tyynyä väriä tuomaan. Taulut tuntevat olonsa oletettavasti edelleen pöllöksi, mutta ehkä ne siirtyvät tässä seuraavien päivien (viikkojen...) aikana hieman keskemmälle.

Neulomisistumapaikkaominaisuudet on jo testattu, ovat hyvät. Nyt pitää vaan löytää se oma paikka, tässä kun on kolme eri löhöämisvaihtoehtoa. Katsoako röhnöttäessään olohuoneen ikkunarivistöön, Lundiaan vai keittiöön päin?

Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. WOOOW, nätti kuin mikä! Mahtuu tosi hyvin, ja värikin on vallan hieno. Ilmota hei kun olet tulossa niille tyynyostoksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Yhdistettiin palat lopulta toisin päin kuin suunniteltiin, koska näin on parempi, ja nyt ton leveyskin on vähän paremmin hallittavissa. Kyllä kelpaa löhötä :) Ja joo, ilmoitan! Marimekolta tuli postia, että siellä on nyt tän kuun ajan kankaat -15 % kanta-asiakkaille, ja kelasin, että siihen hintaan ne ehkä raaskii ostaa myös täältä, jos kerran ovat niin paljon kalliimpia. Tai ainakin voisin katella mitä sieltä löytyy, etten usuta siskoa ihan sokkona ostoksille. Tai sit investoin valmiiseen tyynynpäälliseen, riippuen mitä niillä on. Aateltiin, että samaan reissuun vois ehkä yhdistää puvunmetsästyksen sulhaselle ja bestmän-veljelleen. Ukot voi siis mennä herrojen kauppoihin ja me voidaan treffata muissa merkeissä ;)

      Poista
  2. Hei voinko muuttaa teille? Ai niin, asutte väärällä mantereella... Mutta nyt kun teillä on tuo upea sohvakin, teidän asunnosta tykkäämiseni on siirtymäisillään creepy-asteelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että tossa sohvalla on kyllä aika hyvä nukkua, jos kuitenkin saavut välimatkasta huolimatta kapsäkkien kanssa ;)

      Poista