Naistenlehtidilemma

syyskuuta 28, 2012

Kohtasin eilen perustavanlaatuisen ongelman, joka on kyllä kytenyt jo pidemmän aikaa. Suomessa ostin hyvinkin usein erinäisiä naisten- ja sisustuslehtiä ja tilasinkin niitä vaihtelevan säännöllisesti, mutta täällä en ole oikein päässyt koko valikoimaan sisälle. Tämä ongelma eskaloitui nyt ollessani jo toista viikkoa kotona (syyskuun kirous). Tietokoneella ei oikein jaksa olla, eikä hyllystä löydy myöskään inspiroivaa kirjaa, joten pari lehteä, nojatuoli ja kuppi teetä olisi ideaali kombo. Vaan mistä lehdet?

Tänne muutettuani ostin innokkaasti muutamia sisustuslehtiä (lähinnä Schöner Wohnenia) vain todetakseni, että ne ovat huonoja verrattuna suomalaisiin kollegoihinsa. Schöner Wohnen kehuu olevansa Saksan, Euroopan ja luultavasti koko universumin luetuin sisustuslehti, mutta se ei näköjään ole mikään laadun tae. Linjana tuntuu olevan ennemminkin irrallisten tavaroiden esittely ja parin ekstravagantin kodin vilautus, kun itse kaipaisin niitä normaalien ihmisten koteja ja edes jokseenkin oman makuni mukaisia sisustuksia. Mistä niitä löytyy? Oon yrittänyt selailla muita lehtiä, en ole löytänyt mieleistä.

Lisäksi: miksi, oi miksi sisustuslehtiinkin käytetyn paperin on täällä oltava niin pahuksen ohutta ja halpaa? En koskaan kiinnittänyt Suomessa asiaan huomiota, mutta ero on valtava. Täkäläisellä lerppupaperilla mitkään kuvat eivät oikein ole edukseen ja lukufiilis on ihan eri, puhisee snobi  kuluttaja. Halpojahan nuo julkaisut ovat kotimaisiin hintoihin verrattuna, sitä ei käy kiistäminen, ehkä ero selittyy osaksi sillä. 

Raahauduttuani eilen lääkäriin ja sen myötä vastaanoton vieressä olevaan kauppaan vannoin, etten poistu ilman naistenlehteä. Tällä rintamalla en ole uskaltautunut juuri edes testailemaan, vaan olen keskittynyt Kodin Kuvalehtiin, Oliviaan ja kavereihin aina ollessani Suomessa. Eilen sitten pikaisen pähkäilyn jälkeen noukin mukaani yhden lehden (Brigitte), jonka kansi vaikutti ihan ookoolta. Väärin! Harkitsin jo kirjoittavani toimitukseen sähköpostia ja kysyväni, pitävätkö he lukijoitaan kenties täysin ääliöinä vai mikä on syy tekstin ala-arvoiseen laatuun, mutta totesin sitten kuitenkin, etten vain kuulu kohderyhmään. 

Kysymys kuuluukin, mitä täällä voi ostaa vai voiko mitään? Lukeeko siellä kukaan asiasta jotain tietävä? München? Frankfurt? Pelkään homehtuvani sohvalla vielä seuraavankin viikon vailla lukemista! Help!

Saattaisit myös pitää näistä

8 kommenttia

  1. niinpä... Ostan britti-naistenlehtiä täältä Mynkkenistä. Tilaan Gloriaa Suomesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ou nou! Aattelin, että sulla ois jotain kuumia vinkkejä, joihin en vaan oo onnistunut törmäämään. Ehdin jo kirota sen, että tänään on perjantai: vaikka kuinka soittaisin hätäpuhelun kotiin, ei sieltä lähetetyt lehdet ois täällä ennen keskiviikkoa. Onneksi maanantaina sentään tulee uusi Spiegel, siihen voi aina luottaa vaikkei se nyt aivan naistenlehtikategoriaan menekään.

      Mikä näitä saksalaisia vaivaa?

      Poista
  2. Hei, asun Bonnissa ja itse tykkään selailla Liebes Land, Mein Schönes Land, Meine Landküche (ruokaohjeita)ja Land Idee Wohnen & Deko -lehtiä. Etenkin viimeksimainittu saattaisi olla sustakin kiva. Kaikki lehdet on paksulle, laadukkaalle paperille painettuja, ne ilmestyy joka toinen kuukausi. Vilkaise lehtikioskissa ensi kerralla (niitä myydään joka puolella).

    VastaaPoista
  3. Hei, suosittelen couch-nimistä sisustus- ja muotilehteä! Se on alkanut ilmestymään Saksassa keväällä, ja se oli mun mielestä niin kiva lehti, että tilasin sen itselleni Suomeen. Luettavaa siinä lehdessä ei loppujen lopuksi paljoakaan ole, mutta sitäkin enemmän kaikkia hauskoja ideoita ja paljon kuvia kivoista (nuorten aikuisten) kodeista. http://www.couch-mag.de/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, toihan näyttää jopa ihan lupaavalta! Täytyy käydä tutkimassa, mistä lehti löytyisi, lähikaupassa ei sattunut silmään. Kiitos vinkistä!

      Poista
  4. Analyysisi osui nappiin.Ei löydy sen kummempaa. Turha etsiä. Minäkin lopetin etsimisen jo vuosikymmenet sitten. Luen vain naistenlehteä Emma, ja siinä on älykästä luettavaa, asiaa kautta maailman.
    Oletan, että saksalaiset hakevat ideansa mainosbrosyyreistä niin muodin kuin sisustuksen suhteen. Ainakin niitä tulee päivälehden liitteenä ja tupataan kilokaupalla postilaatikkoon, ellei liimaa siihen kieltoa "Bitte keine Reklame" tms. Posti taas tuo pyytämättä exklusiv Lifestylemyyntikaloogeja. Rahakkaimmat antavat sisustaa asuntonsa sisustusarkkitehdeillä.
    Kai niitä Brigitte & co joku ostaakin, mutta riittää täysin, jos niitä lukee satunnaisesti lääkärin odotushuoneessa tai kampaajalla. Julkkisjuoruista pysyy perillä TV:n Bulevardmagazinien avulla (ARD ja ZDF klo 17). Keitto-ohjelmia on TV pullollaan. Lehdistä suosituimpia näyttävät olevan TV-ohjelmalehdet. Tämä oli nyt sitten minun lehtikatsaukseni. Osta kirja, niin on luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohduttomalta vaikuttaa kyllä analyysisi. Kävin tossa ennen ylläolevien kommenttien vinkkien lukemista uudella etsintäkierroksella, ja järkevin löytämäni lehti oli Essen & Trinken. Se lähti mukaankin, ja oli ehkä sata kertaa sitä maailman turhinta Brigitteä parempi. Onneksi on der Spiegel, siitä riittää lukemista ainakin jokaisen viikon ensimmäiselle puoliskolle. Joskus vaan kaipaisin kevyempää mutta silti älyllistä lukemista, ja lehdet on välillä siitä kirjoja kivempia, että niitä voi lukea lyhyissä pätkissä ilman lukuelämyksen pilallemenoa. Harkitsen, tilaisinko taas jonkun lehden Suomesta.

      Poista