Hyvänä avopuolisona aloitin jo joskus syyskuussa (!) villasukkien neulomisen toiselle puoliskolle. Jotenkin merkillisesti homma jäi puolitiehen: eka sukka valmistui nopeasti, toinen ei niinkään. Viime aikoina olen ryhdistäytynyt asian suhteen ja pääsin kuin pääsinkin juuri äsken päättelemään toisenkin sukan näin juuri sopivasti helteiden käynnistyttyä. 

Toinen puolisko ei juuri nyt ole kotona, siispä ryhdyin ite malliksi. Tässä kuvassa näyttävät vielä ihan normaaleilta, käsialakin on aika tasaista eikä viime yrityksen jättiläissilmukoista ole merkkiäkään. Lähempi tarkastelu kuitenkin paljastaa karun totuuden: ne on hitto ihan eri kokoiset! Silmukoita on sama määrä, mutta olin syksyllä ilmeisesti huomattavasti tiukemmalla tuulella kuin viime viikkoina. Näköjään saan siis kyllä aikaan tasaista käsialaa, mutta sen koko riippuu fiiliksestä, tuulen suunnasta, tähtien asennosta ja muista tekijöistä. Seuraavat sukat ois ehkä syytä neuloa peräkkäin eikä yli puolen vuoden tauon kera. No joo. Tästä jatketaan! Onneksi eka versio on kohteelleen hiukan nafti, joten ehkä se venyy käytössä edes vähän lähemmäksi tuon toisen kokoa... Toivossa elämme.

Terveisiä sohvan pohjalta! Tää työviikko on näiden kaikkien arkipyhien keskellä normaalin viisipäiväinen. Kauheen rasittavaa, joten päätin tulla kipeäksi, jottei moinen työputki aivan pääsisi ryydyttämään. No joo. Ehkä saan raahattua olemukseni työmaalle taas huomenna, niin ainakin toivon. Pääasia kuitenkin, että tervehdyn viisufinaaliin mennessä! Meillä on lauantaina viime vuoden tapaan kisakatsomo englantilaisen työkaverin luona. Muutama (epä)onnekas paikallinen työkaveri on houkuteltu (tai pakotettu) mukaan. Paikalliset vaativat vielä vakuuttamista euroviisujen loistavuuden suhteen, mutta kyllä tämä vielä ennen väitöskirjani valmistumista varmasti hoituu!

Kotona olo meinaa olla aika tuskaista näillä lämpötiloilla. Tänään aamulla uhkailivat 30 asteella, ne ruojat. Meidän partsi on länteen, joten siellä kärsii istua vain aamupäivällä ennen arskan saapumista. Niin tein tänään, ja olihan siinä mukava kökötellä ja askarrella vähän työasioita sen, minkä jaksoi. Iltapäivän saapuessa piti kuitenkin kadota vähin äänin sisätiloihin ennen paistumista.

Sitten asiaan. Susannalta matkasi tänne haaste kertoa 7 enemmän tai vähemmän satunnaista asiaa itsestäni.  Täältä pesee:

• Aamupala on päivän tärkein ateria, sanovat. Tästä en oo ihan varma (myös aamupäivävälipala, lounas ja iltapäiväpala on prioriteettilistalla aika kärjessä), mutta herään käytännössä aina nälkäisenä. Syötävää on saatava, ja paljon. Tai muuten.
• En siedä helteitä yhtään enkä todellakaan halua ottaa aurinkoa. Jos voin oleilla varjossa, saatan olla useitakin minuutteja valittamatta kuumuudesta. Tästä johtuen säilynkin läpi vuoden jotakuinkin valkoisena kuin lakana.
• Oon viime aikoina huomannut hermostuvani sotkusta yhä helpommin. Tämä ei valitettavasti (vielä?) tarkoita, että olisin erityisen siisteyttä ylläpitävä persoona.
• Lempivärini on aina ollut ja tullee aina olemaan sininen. Se taitaa kuvastaa persoonaani: rauhallinen tapaus.
• Jos jotain ominaisuutta en meinaa kanssaihmisissä sietää, on se loukkaantuminen tilanteessa, jossa ei saa jotain haluamaansa. Ei mua kiinnosta leikkiä sun kanssa vain siksi, että muuten suutut.
• En erityisemmin perusta lentämisestä. Laskeutuessa sattuu aina niin pirusti korviin, silmiin, ohimoihin, hampaisiin ja välillä myös niskaan. Oon normin parin tunnin lennonkin jälkeen jo niin puhki, että ajatuskin jatkuvasta lentelystä vaikkapa työn puolesta ällöttää.
• Oon tosi huono yhteydenpidossa. Jos siis juuri Sinä olet viikko, kuukausi tai vuosi sitten kirjoittanut mulle sähköpostin enkä oo vieläkään vastannut, se ei lainkaan välttämättä tarkoita, etten ajattelisi sua ja vastaamista usein. Tulkaa kaikki irkkiin, siellä homma onnistuu.

Kello on vartin yli kahdeksan, ja olen tätä kirjoittaessani ollut hereillä jo puolisentoista tuntia. Tuli vaan herättyä, ja päätin harvinaisesti nousta. Oon jo syönyt aamupalan ja lukenut blogit. Tästä päivästä on tulossa nätti, asteita on luvattu jotakuinkin 28. Meille on tulossa illalla vieraita; brasilialainen vieraileva tutkijamme puoliskonsa kanssa saapuu illalliselle. Nyt on hyvä pyöräyttää ensin kakku valmiiksi ja raivata vähän kämppää, jotta voin myöhemmin siirtää olemukseni parvekkeelle keskeneräisen villasukan seurassa.

Blogikierroksella katsastin tietty Allun uusimmat kuviot. Siellä oli oltu Suomessa. Haluisin itsekin! Tähän mennessä ollaan käyty Suomessa heinäkuun lopulla, mutta tänä vuonna koko visiittiä ei ole suunniteltu vielä lainkaan. En tiedä tulenko yksin vai seurassa, mutta joka tapauksessa ajankohta lienee vasta elokuulla. Ikävää (vaikka elokuusta kovasti tykkäänkin). On kyllä jännä, miten kotimaasta on tullut mielikuvissani aina aurinkoinen idylli. Näin ulkosuomalaisena on kyllä helppoa poimia Suomesta vain parhaat puolet: käyn kotimaassa kesäisin ja jouluna (ja satunnaisesti muutenkin), mutta loka- ja marraskuu sekä piiiitkä talvi jäävät kokematta. Lisäksi oon Suomessa aina lomalla, joten maa yhdistyy rentoutumiseen ja elämästä nauttimiseen. Yksi mulle tärkeimmistä paikoista on meidän mökki, jonne on kyllä päästävä joka kesä. Tänä vuonna sitten vasta elokuussa - toivottavasti silloin on lämmintä. Suomessa asuessani tykkäsin elokuussa erityisesti siitä, että illat pimenevät taas pikkuhiljaa. Täällä valoisia kesäöitä ei koe lainkaan samalla tavalla kuin Suomessa, joten keskikesä on saanut ihan erityisen vivahteen. Oi voi. Taidan ottaa parvekkeelle myös valokuvat ja vaipua nostalgiaan.

Allun blogissa oli listaus heidän kodistaan löytyvistä suomalaisista tavaroista. Tokihan moinen katsaus oli tehtävä itsekin! Meiltähän löytyy vaikka mitä, eikä vähiten siksi, että allekirjoittanut saapuu kotimaanreissuilta poikkeuksetta pullistelevan matkalaukun kanssa. Hyödynnän poikkeuksetta myös röyhkeästi kanssamatkaajien laukkuja. Tää kämppä on hyvää vauhtia muuttumassa Suomi-saarekkeeksi, ah.

1. Aloitetaan itsestäänselvästä, eli tietenkin mun oli saatava rakkaat astiani mukaan muuttaessani. On myönnettävä, että kuvan ottamisen eli viime kevään jälkeen niitä on kertynyt vielä reippaasti lisää... Melkeinpä kaikki meidän keittiökeramiikka on Iittalaa ja Arabiaa, ja lisäksi kaikki lasit sekä aterimet ja suurin osa veitsistäkin ovat kotimaisia. 

2. Myös toinen kotimainen eli Marimekko on kohtuullisesti edustettuna. Meillä on pari pyyhettä, tarjotin, päivittäin käytössä oleva teekannu, joku tyyny ja muuta sälää, mutta näkyvin näistä on kylpyverho. Sen perässä armas kotiväkeni juoksi aikanaan pitkin pääkaupunkiseutua, ja verho matkasi lopulta siskon mukana tänne. Ekat viikot kämpässä oltiin kokonaan ilman suihkuverhoa, koska muut eivät kelvanneet. 

3. Huonekaluja on myös kertynyt. Nykyään kirjoituspöytänä toimiva Artek saapui heti muutossa. Se on alunperin mummin ja vaarin eka ruokapöytä, ellen nyt aivan väärin muista. Sen äärellä oleva Domus saapui viime vuonna seurassamme lentokoneella ja odottelee kavereita kavereilta hoitoon saadun, myös Suomesta peräisin olevan ruokapöydän ääreen. 

4. Seinillä on oikeastaan pelkästään suomalaisia tauluja, osa ite kasailtuja ja osa ns. "oikeaa" taidetta. Koivut ovat oikeastaan Lapuan Kankureiden keittiöpyyhe, ketut ovat Riitta Isotupa-Siltasen ja alakuvan taulu Lena Kosken tuotantoa. Lenan tauluja on aina esillä joka kesän ohjelmaani kuuluvassa Naivistit Iittalassa -näyttelyssä, ja haaveilen saavani joskus tuon jo seinällä roikkuvan kaveriksi toisen.

5.  Muuttokuormassa saapui myös sänky, joka on peräisin Iskusta. Runkopatjoja ei oikeastaan tunneta täällä, kuten ei myöskään petauspatjoja, joten sängyn kuvailu ulkopuolisille aiheuttaa lähes poikkeuksetta hämmennystä. Päiväpeitto on myös Suomesta, se on Finlaysonin.

6. Makuuhuoneen matto tuli kerran mukanani matkalaukussa. Räsymattoja haluaisin meille lisää, muunlaisia mattoja meille ei tarvitse tullakaan. 

7. Vessan ovesta näkyy, mikä huone on kyseessä. Takapuoli löytyi Tampereen Tallipihalta, mutta valitettavasti ehdin unohtaa, kenen tuotantoa se on.

8. Avaimet roikkuvat samalla reissulla löytyneessä, saman mysteerihenkilön tekemässä avainkaapissa. Taulukin kuuluu samaan sarjaan.

9. Pakollisten Aalto-maljakkojen lisäksi meillä on myös pari Pentikin vatia, tässä niistä pienempi yöpöytääni koristamassa.

10. Viluisana henkilönä tarvitsen vilttejä ainakin syksystä kevääseen. Tänä vuonna ollaan päästy Lapuan Kankureiden villahuopien makuun, oi tätä onnea.

Perinteiseen tapaan näitä haasteita olisi syytä pistää eteenpäin. Mua kiinnostaisi kovasti tietää, mitä Stazzyn, Susannan sekä Münchenin Finn for lifen kodeista löytyy, joten toivotaan että listausta tulee! 

Pääsin tänään töistä kotiin vasta puoli kasin aikoihin, bah. Labrassa sattui pieni katastrofi tyypillisesti perjantai-iltana siinä kuuden pintaan, mutta ei siitä sen enempää. Kompensoin myöhäistä kotiintuloaikaa hotkaisemalla saman tien palan eilen tehtyä parsapiirakkaa ja valitsemalla sen kaveriksi lasillisen mainitun lätyn kaveriksi avatusta Rieslingistä. Nam. Nyt on myös parin viime päivän blogit luettu, joten ehkä tässä laskeudutaan kaikesta huolimatta pikkuhiljaa viikonloppuun. 

Hämäsin vähän otsikolla: Kööpenhaminassa shoppailusta ei kyllä tullut yhtään mitään. En oikein itsekään osaa selittää miten tuli tehtyä näin ala-arvoinen suoritus, mutta ainoa ostokseni tuli tehtyä lentokentällä (matkan aikana tuli investoitua enemmän tohon ruokapuoleen, mikä kyllä kannatti nam!). Olin etukäteen suunnitellut hankkivani jotain sisustustavaraa, koska sen puolen tanskalaiset nyt vaan osaavat, mutta ei me sitten jotenkin tarvittu mitään. Näitä kelloja - plus muutamaa muutakin asiaa -  kuolasin tovin jos toisenkin, mutten sitten kuitenkaan keksinyt, mitä tässä kaksiossa tekisi toisella seinäkellolla.

Jotain tanskalaista tarttui sitten kuitenkin lopulta mukaan Arne Jacobsenin kirjainten muodossa. Tähän asti ääriään myöten (ja vähän ylikin) kyniä ja asiaankuuluvaa oheistarviketta täynnä ollut Aalto-maljakko sai seuraa mukeista. Nuo ovat kyllä vallan mainiot tässä pöydällä. Voidaan sitten fiiliksen mukaan päättää, onko päivän sana OR vai RO. 

Oli se kyllä aika ihana paikka. Joka paikkaan pääsi kävellen ja jotakuinkin kaikki talot olivat nättejä. Jos tulee asuttua myös tämän kämpän jälkeen pitkään kerrostalossa, haluan yhtä kauniit ja suuret ikkunat kuin kööpenhaminalaisilla on, kiitos. Ilmakin suosi matkalaisia sikäli, että aurinko paistoi säätiedotuksiin verrattuna kohtuullisenkin ahkerasti. Kovin kylmä siellä kyllä oli: kaipasin paikoin villakangastakkiani. Mutta oli kerrassaan mahtavaa nähdä kaupunki, jossa autolla ei tee yhtään mitään, ja jossa pyöräilijöillä on niin mainiot oltavat. Ja mainitsinko jo ne nätit talot?

Perinteiseen tapaan en kyllä osaa sanoa, mitä oikeastaan tehtiin koko reissun ajan, paitsi käveltiin ympäriinsä vailla sen suurempaa päämäärää. Ainakin tuli syötyä hyvin, on sanottava. En oikein tiedä mikä paikka olisi ollut lempparini, koska kaikki olivat niin mainioita, mutta erinomaisina vinkkeinä kaupunkiin ehkä matkaaville voin antaa oikeastaan lähes joka ravintolan, jossa tuli käytyä. Damindraa kehuttiin jossain oppaassa parhaaksi sushiravintolaksi Japanin ulkopuolella. Tähän en nyt osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta ottamamme jotakuinkin sadan ruokalajin Chef's choice of sushi oli kyllä kaikin puolin erittäin hyvää. Olimme tosin vaipua epätoivoon jo tokavikan annoksen saapuessa pöytään, joten paikalle meno nälkäisenä on vähintäänkin suotavaa.

Varattiin jo ennen lähtöä yhdeksi illaksi pöytä Kødbyens Fiskebarista, joka tuntuu vilahtavan jokaikisessä Köpistä käsittelevässä jutussa. Avaruusasemassa kirjoitettiin paikasta jo huomattavasti asiantuntevammin sekä kuvien kera (musta ei kyllä koskaan taida tulla ruokabloggaria), joten menkää sinne. Lounasaikaan tuli testattua Strøgetillä, Hay Housen talossa oleva Café Norden. Meinasin ensin että onpas jopa paikallisiin olosuhteisiin nähden hieman ylihinnoiteltu paikka, mutta homman juju selvisi tilausten saapuessa pöytään. Meille selvisi aivan liian myöhään, että annokset olisi voinut ja kannattanut jakaa. Jaksoin salaatistani jotakuinkin puolet, ja seuralainen nachoistaan varmaan vieläkin vähemmän. Annokset olivat tosi maistuvia.

Tanskassa ollessa ei voitu tietenkään olla kokeilematta smørrebrødiä. Testaus tapahtui Fru Heibergissä, ja voi että se oli hyvää! Oon kotiinpaluuni jälkeen pohtinut jatkuvasti, miten lähestyisin annosta kotikeittiössä niin, että lopputulos olisi edes puoliksi niin maistuva. Aah.

Pitkän viikonlopun mittaisella reissulla jäi tietenkin näkemättä ihan sairaasti kaikkea, varsinkin kun meillä on ollut tapana olla liikaa suunnittelematta ja stressaamatta nähtävyyksistä. Tivoliin ei tällä kertaa ehditty, ja joku tanskalaista designia täynnä oleva museo olisi myös teoriassa hyvinkin mieleeni. Onneksi Köpis ei ole kaukana, joten sinne pääsee uudestaankin tarpeen iskiessä. Onnistuimme kuitenkin nytkin näennäisen tehokkuuden puutteesta huolimatta kävelemään ympäri ämpäri tuntitolkulla niin, että jalat olivat lopulta ihan muusia. Tässä vielä kohtuullisen levänneet yksilöt. 

Matkakaveri vakuuttui kaupungista niin, että on jo suunnittelemassa uutta reissua kesälomaksi. Vähän houkuttais täälläkin.

Sain vihdoin jatkettua muutaman kuukauden tauolla ollutta valokuvaprojektiani tilaamalla ensin puuttuvia kuvia ja lätkimällä niitä sitten pari iltaa kansioon. Nyt ensimmäinen kolmesta ostamani albumista on valmis! Tätä sietää juhlistaa, en nimittäin tiedä koska toiset kaksi seuraavat perässä... Oon kyllä kaiken kaikkiaan kovin tyytyväinen, tosta tuli ihan sairaan hieno vaikka ite sanonkin. Nykyään tuntuu, että kaikki tekevät pelkkiä netistä tilattavia valokuvakirjoja. Itse vedän perinteisemmällä tyylillä. Jälki miellyttää silmääni huomattavasti enemmän.

Nyt siirryn muualle välttelemään pakkaamista, sillä huomenna kutsuu Köpis! Tuskin maltan odottaa. Vaan kuka kertois monetko housut ja kengät pakkaisin?

Kuukausi vaihtui, ja ajankohdan mukaisesti wappu tuli ja meni. Sydämessäni ikuisena teekkarina kirjoitan tuon mainion juhlan tietenkin asiaankuuluvasti w:llä myös näin sijaitessani hyvin kaukana tapahtumien keskiöstä. Täällähän toukokuun ensimmäinen ei ole lainkaan samanlainen kansanjuhla kuin Suomessa. Koko päivän olemassaolon huomaa lähinnä siitä, ettei tarvitse mennä töihin. Jotain pientä tapahtumaa saattaa kyllä löytyä, ja ainakin erinäisiä poliittisia mielenosoituksia on käynnissä. Tampereen parisen viikkoa kestäneeseen wappuun tottuneena ikävä kotimaahan äityy kyllä huhtikuun vikalla viikolla aika kovaksi. 

Tänä vuonna lievensin kaipuutani askartelemalla simat ja munkit asiaankuuluvalla hartaudella. Jälkimmäisistä en tajunnut ottaa kuvaa ennen niiden katoamista parempiin suihin tai pakastimeen odottelemaan makeanhimon iskemistä. Simat tein astetta tyylikkäämmin ja muistin myös kuvata todistusaineistoa. Meidän lempparikola on söpöissä lasipulloissa, joita ollaan säästelty jääteen tai vastaavan valmistusta varten. Tulostin pulloihin myös asiaankuuluvat etiketit, jotka löysin Diagnoosi: sisustusmania -blogista kuin tilauksesta :) Taloudesta ei vaan löytynyt minkäänlaista liimaa, joten oli tyytyminen teippikiinnitykseen. Kyllä ne pysyivät paikallaan noinkin.

Täällä on nautittu viime päivät hyvinkin kesäisistä lämpötiloista. Lauantaina asteita oli 28, mikä oli varsinkin näin talven jälkeen helteisiin tottumattomalle allekirjoittaneelle liikaa. Nyt ollaan pyöritty parinkymmenen asteen tienoilla, mikä on ollut oikein miellyttävää. Jos joku järjestäisi meidän partsin ja korvaisi viime kesän kuolleet kukat uusilla, voitaisiin siirtyä jo ulkoruokintakauteen. Ehkä jo nyt toukokuun aikana! Vihreää parveketta odotellessa on siirryttävä oikeasti ulos, kuten näkymä viime sunnuntailta osoittaa. 

Olo on jo pari päivää ollut kummallisen hutera, joten jäin tänään kotiin keräilemään voimia. Tästä nojatuolista käsin on kätevää suunnitella viikonloppua: suuntaan erään tamperelaisen naisihmisen seurassa Kööpenhaminaan. Yksi illallinen on jo varattu, ja lista vierailun arvoisista putiikeista on työn alla. On harvinaisen piristävää tehdä reissu naisseurassa pitkästä aikaa, on sanottava!