Perheemme kielet jakautuvat seuraavasti: saksalainen mieheni puhuu pojallemme saksaa, minä taas suomea. Mieheni kanssa meillä on kotikielenä saksa. Lapsi kuulee saksaa tietenkin myös tarhassa ja muutenkin joka paikassa ympärillään, joten se on ollut alusta alkaen luonnollisesti paljon suomea vahvemmassa asemassa. Käymme joka toinen viikko Suomi-koulussa, mutta suomea puhuvia leikkikavereita poika tapaa muuten vain satunnaisesti.
Pitkään tilanne oli se, että puhuessani lapselle suomea hän ymmärsi selvästi kaiken, mutta vastasi saksaksi. Suomen puhumista piti vaatia, ja pyysikin poikaa usein toistamaan sanomansa suomeksi. Sitten koitti kesäkuu, ja Puolivälissä- sekä Viinikupla-blogeja kirjoittava Päivi saapui meille perheineen kylään muutamaksi päiväksi. Päivin tytär puhuu suomea hyvin, ja lapset leikkivät keskenään nätisti puhuen jonkin verran saksaa ja jonkin verran suomea.
Vieraiden lähdettyä oli selvää, että jotain oli tapahtunut. Yhtäkkiä ennen minulle saksaa puhunut poika alkoikin ihan oma-aloitteisesti puhua sujuvaa suomea! Kesälomalla hän keskusteli ongelmitta isovanhempien kanssa, ja sama on jatkunut siitä lähtien. Nyt hän puhuu minulle melkeinpä pelkästään suomea, ja se sujuu tosi hyvin. Kiitos siis Päivi että kävitte, ilmeisesti vierailunne naksautti pienen miehen päässä jotain!
Poika ymmärtää kielten eron ja kertoo usein isän osaavan saksaa ja äidin suomea. Lapselle puhun vain ja ainoastaan suomea kaikissa tilanteissa, myös jos paikalla on vieraita. Kieltäydyn myös lukemasta saksankielisiä kirjoja. Itse asiassa poika luulee, etten osaa lainkaan saksaa, vaikka puhunkin sitä hänenkin edessään usein muiden kanssa. Niinpä hänen mieltään painoi viime viikolla kovasti pärjäämisemme kahdestaan päiväkodin lyhtyjuhlassa, jossa puhutaan vain saksaa - enhän minä osaa sitä. Vakuutin, että hän voi auttaa, osaahan hän sekä suomea että saksaa.
Olen tosi iloinen lapsen kielitaidon kehityksestä. Koska hän puhuu nyt niin oma-aloitteisesti suomea, olen rohkaistunut korjailemaan ääntämistä ja saksasta suoraan käännettyjä, suomeksi kyseenalaisia lauserakenteita. Usein poikaa myös mitä ilmeisimmin laiskottaa, ja hän suomentaa saksasta suomeksi kunnollakin osaamiansa sanoja lisäämällä niiden perään i-kirjaimen. Niinhän suomi kieltämättä usein toimii lainasanojen kohdalla. Pienen ihmisen kielitaidon kehittymisen seuraaminen on kiehtovaa seurattavaa!
Vieraiden lähdettyä oli selvää, että jotain oli tapahtunut. Yhtäkkiä ennen minulle saksaa puhunut poika alkoikin ihan oma-aloitteisesti puhua sujuvaa suomea! Kesälomalla hän keskusteli ongelmitta isovanhempien kanssa, ja sama on jatkunut siitä lähtien. Nyt hän puhuu minulle melkeinpä pelkästään suomea, ja se sujuu tosi hyvin. Kiitos siis Päivi että kävitte, ilmeisesti vierailunne naksautti pienen miehen päässä jotain!
Poika ymmärtää kielten eron ja kertoo usein isän osaavan saksaa ja äidin suomea. Lapselle puhun vain ja ainoastaan suomea kaikissa tilanteissa, myös jos paikalla on vieraita. Kieltäydyn myös lukemasta saksankielisiä kirjoja. Itse asiassa poika luulee, etten osaa lainkaan saksaa, vaikka puhunkin sitä hänenkin edessään usein muiden kanssa. Niinpä hänen mieltään painoi viime viikolla kovasti pärjäämisemme kahdestaan päiväkodin lyhtyjuhlassa, jossa puhutaan vain saksaa - enhän minä osaa sitä. Vakuutin, että hän voi auttaa, osaahan hän sekä suomea että saksaa.
Olen tosi iloinen lapsen kielitaidon kehityksestä. Koska hän puhuu nyt niin oma-aloitteisesti suomea, olen rohkaistunut korjailemaan ääntämistä ja saksasta suoraan käännettyjä, suomeksi kyseenalaisia lauserakenteita. Usein poikaa myös mitä ilmeisimmin laiskottaa, ja hän suomentaa saksasta suomeksi kunnollakin osaamiansa sanoja lisäämällä niiden perään i-kirjaimen. Niinhän suomi kieltämättä usein toimii lainasanojen kohdalla. Pienen ihmisen kielitaidon kehittymisen seuraaminen on kiehtovaa seurattavaa!
