Kyläjuhlat

syyskuuta 16, 2013

Ainakin täällä päin Saksaa joka kylässä ja kaupunginosassa on kerran vuodessa Kerb eli kyläjuhla (vai mitenköhän tuon nyt suomentaisi). En yleisesti jaksa oikein perustaa noista pippaloista, joten olen tutustunut lähemmin vain meidän oman kaupunginosan versioon aiheesta. Tänä viikonloppuna oli taas mainitun vuosittaisen häppeningin aika. Läheisen puutarhan hiekka-alueille on noussut erinäisiä huvipuistokojuja, pari viiniständiä sekä erinäisiä mahantäytteitä tarjoavia vaihtoehtoja. Eilen oli lisäksi perinteinen juhlakulkue, joka kulki torvet ja pasuunat soiden lähistön katuja pitkin. Itse kulkueen ajan sijaitsimme sisätiloissa, mutta kun kävimme illalla kävelyllä, muistuttivat katujen koristeet aiemmin päivällä tapahtuneesta. 


























Kävellessämme pikaisesti itse juhla-alueen läpi tulin jokavuotiseen johtopäätökseen siitä, että pärjään oikeastaan ilmankin kyseisiä bileitä humppamusiikkeineen. Kiinnostuin huomattavasti enemmän puutarhan vielä varsin hyvässä hapessa olevista kukituksista sekä lähikadun kuplasta (tosin lisättäköön, että olisin kyllä ottanut itse juhla-alueeltakin pari kuvaa, jos toinen osapuoli ei olisi sanonut sen olevan aivan kertakaikkisen ennen- sekä asiaankuulumaton idea. Voitte siis kuvitella huvittelulaitteet mielessänne). Tänään illalla on vuorossa ilotulitus, sitä saatan kyllä katsella ikkunasta. Meidän olo- ja makuuhuoneen suuri ikkunarivistö osoittaa kätevästi juuri oikeaan suuntaan, ja täältä ylimmästä kerroksesta näkyykin pamaukset ihan mukavasti.






Saattaisit myös pitää näistä

4 kommenttia

  1. Enpä ole ikinä sattunut kuulemaan tuota Kerb-sanaa. Täällä Rheinlandissa se on Kirmes.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sitä taas oppii uutta, vastavuoroisesti Kirmes ei ollut mulle lainkaan tuttu.

      Poista
  2. Baden-Württembergistä huomenta! Se on Kerwe :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijaa! Aika hauskaa, että siellä noinkin lähellä on jo eri termi. Mahtaako mennä tiukastikin Bundesland-rajojen mukaan myös nämä nimitykset :)

      Poista