Ei niin salainen ase pöpöjen karkoitukseen

syyskuuta 05, 2013

Täällä on valloillaan varsin ihastuttava spätsommer- eli loppukesän sää. Asteita on tällä viikolla ollut parhaillaan sen kolmisenkymmentä (meidän partsilla kyllä iltapäivän auringossa enemmänkin). Perinteiseen tapaan olen tietenkin itse valunut pitkin sohvaa mato matalana sen sijaan, että kirmaisin pitkin puistoja (tai ehkä realistisemmin sanottuna labroja yliopistolla, mutta ei nyt mennä siihen). Tänään kävin hakemassa sairaslomalapun ja poikkesin kotimatkalla tässä kulmilla olevaan lähimaatilan kauppaan. Jos näillä tropeilla ei lähde tauti, niin en kyllä tiedä millä sitten! Lastissa oli myös vadelmia, mutta ne hotkaisin ennen kuin ehdin kissaa sanoa.


Hedelmien syömisen lisäksi on syytä olla jotain puuhasteltavaa niiksi hetkiksi, jolloin sohvalla valuessaan on kuitenkin hereillä eikä unessa. Sekin on hoidossa:


Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Onpa ihanat värit neuleessa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Niin mustakin - keltainen sopii ihan mihin tahansa, jos multa kysytään. Etenkin talvineuleeseen, kun silloin on ulkona kuitenkin niin harmaata, pimeää ja märkää. Saa vaan nähdä, koska tuo valmistuu... Kävin kurkkaamassa blogiasi ja vaikutuin suuresti aikaansaamistesi syntytahdista. Ei aivan päästä samaan täällä ;)

      Poista