Saksalaisten kanssa aamupalapöydässä tai kakkukahveilla

toukokuuta 13, 2011

Kas, eilen näpyttelemäni postaus katosi Bloggerin ongelmien takia. Eipä tuo niin vakavaa, ei sen sisältö ollut totuttua tasokkaampi. Koska kamerani usb-piuha matkustelee edelleen teillä tietämättömillä, en kerro mitään viime aikoina puuhailluista asioista. Sen sijaan ajattelin mainita pari pikkuseikkaa, joiden avulla erottaa satavarmasti saksalaisen ja suomalaisen ruokapöydän ääressä.

Ensimmäinen liittyy tuoremehujen juontiin. Istuin R:n kanssa ekan kerran yhteisen ruokapöydän ääressä joskus ihan alkuaikoina ja kohteliaana kaadoin sillekin mehua. Ihmettelin siinä sitten, miksi se kattoo niin kummasti lorauttaessani lasin täyteen omenamehua. Syy tälle selvisi myöhemmin: saksalainen ei juo mehuaan raakana suomalaisen tapaan, vaan sekoittaa siihen vettä. Koska saksalainen myös pitää kovasti hiilihapotetusta kivennäisvedestä, on yksi kansakunnan suosikkijuomista Apfelschorle (ja muut Schorlet) eli hiilihappovedellä jatkettu omenamehu. Ravintolassa minkä tahansa mehun saa aina Schorlena, ja kokemukseni mukaan tää onkin raakaa mehua suositumpi valinta.

kuva: Testschmecker.de
Oon ite saksalaistunut tässä suhteessa ja miksaan kotona mehut aina veteen suhteessa 1:1. Hiilihapotettuja kivennäisvesiä tai muitakaan pullovesiä tähän talouteen ei roudata niin kauan kuin mussa vielä henki pihisee, hanavesi on täälläkin aivan juotavaa vaikkakin pirun kovaa. Joku vois kertoa tämän myös useimmille saksalaisille.

Toinen asia. Mysliä syödään maidon tai jogurtin kera. Tähän asti suomalainen nyökyttelee että joo, kyllä näin on. Takuuvarma tapa erottaa maiden tavat on kattaa pöytään isoja ja pieniä lusikoita, kun meillä on kylässä vieraita kotimaasta. Suomalainen valitsee ison lusikan, saksalainen pienen (sama testi toimii tän postauksen kahteen muuhunkin kohtaan, kokeilkaa vaikka). Tässäkin asiassa oon imenyt vaikutteita paikallisesta kulttuurista ja iso lusikka tuntuu aivan liian isolta siinä, missä pieni lusikka oli ennen naurettavan pieni.

Kolmas havainto. Ennen tänne tuloani en todellakaan omistanut niitä pieniä jälkiruokahaarukoita, koska mitä ihmettä niillä tekee? Mulle kuitenkin ilmoitettiin aika pian, että kakkua syödään haarukalla, ei pikkulusikalla. Näin ollen niihin oli viime kesänä kotimaassa käydessä investoitava (Iittalaan investointi ei kyllä koskaan haittaa, joten en ollut kovin surullinen). Yliopiston kahvilassa ei ole tarjolla jälkiruokahaarukoita, joten paikallinen ottaa kakkupalan kanssa normaalin haarukan. Useammin kuin kerran oon jakanut kakunpalan jonkun kanssa ja tuonut sen mukana kaksi pikkulusikkaa, joista toinen on pitänyt käydä vaihtamassa haarukkaan. Lienee turha mainita, että käytän itekin nykyään haarukkaa.

Saattaisit myös pitää näistä

3 kommenttia

  1. Mullaki katos eilisen postaus ja ärsyttää, pistin siihe paljo aikaa :D toivottavasti tulee takas :P

    VastaaPoista
  2. Minä olen jo aika saksalaistunut reilussa kymmenessä vuodessa, mutta kakkua tms. syön kyllä yhä lusikalla. Nih!

    Paitsi jos lusikkaa ei vain ole saatavilla niin kyllä se sitten haarukallakin menee.

    Schorlet alkaa kai rantautua Suomeenkin, kun siellä viimeksi kävin niin muistaakseni jossain myytiin "hiilihapollista omenamehua". Hassua koska yksi suosituimmista Schorleista eli Lift on kai kuitenkin ihan The Coca-Cola companyn tuotantoa.

    VastaaPoista
  3. Apfelschorle on kyllä saksalaisten paras keksintö! Muutkin schorlet on kyllä astetta parempia kuin pelkällä vedellä jatketut. Viime kesänä juotiin lähes pelkästään kuplavedellä jatkettua kotimarjamehua. Vettä kannettiin kaupasta kotiin siinä määrin, että ruvettiin jo miettimään kuplituskoneen ostamista, mutta en ole kovin viehtynyt ajatuksesta, että suuren suuren keittiömme tavaramäärä lisääntyisi. Katotaan ny.

    VastaaPoista