Mikäli allekirjoittaneelta kysytään, lastenhuoneeseen ei kertakaikkiaan ole Marimekkoa parempaa tekstiilivaihtoehtoa. Pojan huoneessa olivat keltaiset maatilaverhot jo ennestään, mutta nyt ne saivat seurakseen Karkuteillä-taidekankaan.
Lastenhuoneessa on kiva olla kirkkaita värejä ja iloisia kuoseja, ne iskevät meikäläiseen paljon pastellihommia enemmän. Ylisisustamaan en missään nimessä lähde, kyseessä on kuitenkin lapsen eikä aikuisten huone. Siispä täältä löytyy esimerkiksi lattialta huoneeseen oikeastaan vähän liian pieni ja aika kamala automatto. Poika tykkää siitä kovasti ja ajeluttaa siinä autojaan harva se päivä, ihan niin kuin pitääkin.
Olin haaveillut tästä kankaasta jo pienen ikuisuuden kun löysin sen jouluna lähes pilkkahintaan Ikaalisten Marimekosta. Siinäpä muuten vinkki jokaiselle Marimekosta pitävälle kolmostietä joskus ajavalle! Kangasvalikoima on aina hyvä, ja muitakin tuotteita on ollut aina esillä varsin kiva valikoima. Me pysähdymme paikalla tänäkin jouluna.