Lastenhuoneessa on kiva olla kirkkaita värejä ja iloisia kuoseja, ne iskevät meikäläiseen paljon pastellihommia enemmän. Ylisisustamaan en missään nimessä lähde, kyseessä on kuitenkin lapsen eikä aikuisten huone. Siispä täältä löytyy esimerkiksi lattialta huoneeseen oikeastaan vähän liian pieni ja aika kamala automatto. Poika tykkää siitä kovasti ja ajeluttaa siinä autojaan harva se päivä, ihan niin kuin pitääkin. 

Olin haaveillut tästä kankaasta jo pienen ikuisuuden kun löysin sen jouluna lähes pilkkahintaan Ikaalisten Marimekosta. Siinäpä muuten vinkki jokaiselle Marimekosta pitävälle kolmostietä joskus ajavalle! Kangasvalikoima on aina hyvä, ja muitakin tuotteita on ollut aina esillä varsin kiva valikoima. Me pysähdymme paikalla tänäkin jouluna. 

Olemme siis varmasti pullamössöskaalan kärkipäässä, mutta tiedättekö mitä: jos onnistumme sillä helpottamaan arkea ja tekemään ruuhkavuosista vähemmän ruuhkaiset, olkoon niin!

Olen ommellut nyt kolmisen vuotta. Aloitin vauvanvaatteista ja siirryin jossain vaiheessa ompelemaan myös itselleni. Olen ommellut paljon t-paitoja ja muita trikoovaatteita, pari mekkoakin. Kivoja juttuja, ovat päässeet ahkerasti käyttöönkin, mutta olen kyllä haaveillut koko ajan ihan oikean, joustamattomasta kankaasta tehdyn mekon ompelemisesta.

Parasta ompelussahan on se, että saa juuri omalle vartalolleen ja tyylilleen sopivia vaatteita ihan niissä väreissä, joissa haluaa. Ainakin teoriassa. Ompelu-uraansa aloitteleva saa kokemukseni mukaan lähinnä sellaisia vaatteita, joita sattuu tulemaan. Oma vartaloni ei ole aivan standardimitoitusta, ja kaavojen muokkaaminen itselle sopivaksi on hirvittänyt niin, että olen jättänyt mekot vallan väliin. Aloittaminen tuntui tosi vaikealta.

Nyt kuitenkin eteeni osui niin kertakaikkisen lupaavan näköinen kaava, että se oli kertakaikkiaan ostettava. Kyseessä on uusiseelantilaisen Jennifern Lauren Handmaden The Laneway Dress. Mekon leikkaus tuntui sopivan hyvin omille mittasuhteilleni, ja lisäksi kaavaa kokeillen arviot olivat poikkeuksetta ylistäviä. Kun tarvitsin vielä päällepantavaa ystäviemme elisiin häihin, oli homma selvä.

Ompelu sujui kuin tanssi. Ompeluohjeet olivat tosi selkeät, kangas helppoa käsitellä, ja poikakin sattui olemaan muutaman päivän anoppilassa, joten ehdin ommella kaiket illat töiden jälkeen. Ihana hyvän tuulen projekti!

Parasta tässä on kyllä käyttämäni kangas. Katsokaa nyt sitä! Ostin sen heti ompelu-urani alussa Marimekon tehtaanmyymälästä Herttoniemestä vailla konkreettisia suunnitelmia. Mikäli multa kysytään, tämän mekon, näiden värien ja tietenkin tuon pilvenreunakuvion yhdistelmä on parasta, mitä keksin. Puuvillasatiinin hento hohto tekee simppelistä mekosta myös sopivan juhlavan. Haittapuolena mainittakoon rypyt - niitä ilmestyi kankaaseen ihan älytön määrä jo autossa matkalla kirkkoon. Mutta ei anneta moisten pikkuseikkojen häiritä! 

Jotakuinkin vuoden etsinnän jälkeen keittiömme tyhjälle seinälle on ilmestynyt avohylly. Tarkemmin sanottuna kyseessä on String pocket, tuo maailman epäoriginaalein hyllyvalinta ainakin, jos pyörii yhtään blogikuvioissa. Ainakin joka toisessa taloudessa on tämä jossain huoneessa!

Enpä anna asian kuitenkaan häiritä. Etsinnöistä huolimatta en onnistunut löytämään nätimpää hyllyä, joten totesin että tämä meille nyt sitten tulee. On myös käynyt ilmi, ettei normaali ihminen ole kuullut kaikista menneiden vuosikymmenten pohjoismaalaisista designikoneista, eikä tämäkään hylly siis lainkaan välttämättä aiheuta vieraissa minkäänlaisia ajatuksia suuntaan tai toiseen. Ja onhan tämä meidän koti itse asiassa joka tapauksessa yksi sisustusklisee toisensa perään. Jatkamme siis samalla linjalla tästä eteenpäinkin. Hylly on joka tapauksessa tosi kiva ja sopii köökkiimme mainiosti!

Avohyllyhän keittiöömme ilmestyi lähinnä siksi, että saisin nätit teepurkkini ja -kannun johonkin esille. Asetelman sommitteluun osallistui lopulta myös talouden nuorin jäsen, jonka panostuksen varmaan löydättekin kuvista. Hän halusi myös kuvata aikaansannoksensa isältään perityllä kameralla - mitä vanhemmat edellä, sitä lapset mitä ilmeisimmin perässä...

Sunnuntai. Olen sanonut tämän monta kertaa ennenkin, mutta pidän näistä viikon viimeisistä päivistä. On aikaa hengähtää ja olla. Soitin klassista, silppusin ja karamellisoin hirveän kasan sipulia jääkaappiin odottamaan tulevia inspiraatioita ihan vaan koska oli siihen aikaa ja energiaa, ompelin vierashuoneeseen verhon ja leivoin omenapiirakan. En jaksanut katsoa puhelinta koko päivänä.

Meillä on vain yksi lapsi, ja onhan tässä käyty äitiysloman jälkeen kokopäiväisesti töissä jo kahden ja puolen vuoden ajan, joten voisi kuvitella että tähän olisi tottunut. Tuntuu kuitenkin vahvasti ruuhkavuosilta, ja tämä rakas harrastukseni blogi on joutunut jäämään varsin vähälle huomiolle. Ajattelin kuitenkin yrittää skarpata ja kirjoitella vähän useammin, koska mulla on jo ollut hieman ikävä tätä virtuaalipäiväkirjaani. 

Kutsuin ensi viikonlopuksi työkaverin miehineen illalliselle. Kyseessä on hieman vanhempi, hyvästä ruoasta ja viinistä pitävä pariskunta, ja olen tässä miettinyt ruokalistamahdollisuuksia jo useamman viikon ajan. Pääruoka uupuu vielä, tarvitsen jotain pomminvarmasti onnistuvaa ja erinomaista. Iltalukemisena on siis pino keittokirjoja ja ruokalehtiä. Saatan palata asiaan! 

En juurikaan käy työmatkoilla, mutta kun käyn, teen sen tyylillä. Ehdin Suomesta saapumisemme jälkeen juuri ja juuri selvitä pyykkivuorista, kun suunnaksi otettiin taas lentokenttä. Tällä kertaa taitettava matka olikin hieman pidempi, sillä lensin muutaman kollegan kanssa viikoksi aivan eteläisimpään Kaliforniaan, San Diegoon.

Tämä oli ensimmäinen kertani Yhdysvalloissa, ja olo oli kummallinen. Minne tahansa katsoikin, oli selvää, että nyt ollaan ulkomailla: maisemat, autot, liikennekyltit ja kaupat olivat ihan erilaisia kuin täällä päin. Samalla kuitenkin kaikki oli kovin tutun oloista - kukaan televisiota tai elokuvia katsellut ei ole voinut välttyä saamasta mielikuvaa siitä, miltä USA näyttää.

Tunsin muuten itseni varsin tynnyrissä kasvaneeksi seurueeni keskellä: yksi on työskennellyt Yhdysvalloissa vuosia, toinen matkustellut siellä lukemattomilla loma- ja työmatkoilla ja kolmas viettänyt maassa paljon aikaa opiskelu- ja matkakuvioissa. Tässä seurassa tuntui lähes lottovoittoon verrattavalta harvinaisuudelta päästä kypsään kolmenkymmenenkahden vuoden ikään ilman käyntiä rapakon takana. Tosiaan, näissä piireissä, joissa pyörin, oma Pohjois-Euroopasta Keski-Eurooppaan yltävä liikennöintini tuntuu joskus varsin mitättömältä.

Tästä heräsi kyllä aivan uudenlainen into päästä muuallekin Yhdysvaltoihin. Valtavassa maassa olisi niin paljon nähtävää ja koettavaa! Mitkä on Sun suosikkipaikkojasi? 

Unohtakaa Toskana, Alpit ja aurinkorannat: näin ulkosuomalaiselle kesäinen Suomi on parasta, mitä on tarjolla. 

Kesälomaa suunnitellessa kohtaamme joka vuosi saman ongelman: tekemistä on paljon enemmän kuin aikaa. Toivon, että muistamme taas ensi kesänä tärkeimmän: varata mökille riittävästi päiviä. Sieltä on aina yhtä sääli lähteä. 

Kävimme taannoin työkavereiden kanssa värityyppianalyysissa, josta saatan joskus kertoa lisää. Siitä lähtien olen etsinyt inspiroituneena omaan värityyppiini sopivia vaatteita. Tässäpä yksi! Tämän oranssin kaltaiset lämpimät sävyt on just hyviä mulle, ja ne päällä onkin kaikista kotoisin olo. 

Kangas löytyi kaapista, eli ei tarvinnut lähteä edes vartavasten ostoksille. Se oli pari vuotta sitten Marimekon tehtaanmyymälästä vailla sen suurempaa suunnitelmaa ostamani kolmen metrin pala trikoota, jolle löytyi vihdoin sopiva projekti. Mekon yläosa on sopivaksi muokkaamani t-paitakaava (Sewaholic Renfrew), johon liitin valmismekosta kopioimani helman. Kaula-aukosta muokkasin venepääntiemäisen. 

Ommellessa meni kyllä vähän kaikki pieleen. Kangas oli vähän venyvää sorttia, ja onnistuinkin suurentamaan sekä hihoja että pääntietä ennen ompelemista. Pääntie asettui jokseenkin siedettävästi venymisestä huolimatta, ja hihaongelman ratkaisin tekemällä olkasauman kohdalle pienet laskokset. Ne ovat itse asiassa tosi kivat ja näyttävät ihan siltä, että olisin tehnyt ne tarkoituksella! Vähän samanlainen homma kävi myös vyötärön kanssa: se venähti ahkeran sovittelun tuloksena. Korjasin asian sivusauman minilaskoksilla - ei ehkä salonkikelpoisin ratkaisu, mutta ihan toimiva. 

Mekosta tuli ihan mielettömän mukava päällä, ja olen siihen muutenkin tosi tyytyväinen. Itse asiassa olen tuotoksestani niin innoissani, että se piti saada heti ompelun jälkeisenä päivänä töihin päälle. Toimistolle mennessäni kangas oli vielä rypytön tunnollisen silityksen jäljiltä, mutta näissä työpäivän jälkeen otetuissa kuvissa tilanne on jo hieman eri. Ei anneta sen häiritä!