Meillä viikonloput kuluvat useimmiten samalla kaavalla. Perjantai-iltana ei tehdä oikein mitään muuta kuin toivutaan viikon töistä. Lauantai taas livahtaa ohi kuin huomaamatta tulevan viikon ruokalistaa miettiessä ja ostoksia tehdessä. Sunnuntaisinhan täällä ei ole mikään auki (paitsi yksi ruokakauppa rautatieasemalla) joten sekä ruoat että muut mahdollisesti tarvittavat asiat on hankittava lauantaina. 

Olen alkanut pitää paikallisista sunnuntaipäivistä. Ensin ne olivat ihan kamalia, kun mikään ei ollut auki eikä missään näkynyt ketään. Nyt arvostan tätä pysähtyneisyyttä huomattavasti, sillä viikossa on yksi kokonainen päivä aikaa puuhastella lempiasioita. Sunnuntaisin kokataan yleensä kaksi ruokaa (yksi heti syötäväksi ja yksi seuraavalle viikolle evääksi), siistitään asuntoa, pestään pyykkiä ja tehdään ehkä vähän käsitöitä. Joku saattaisi yökkäillä, itse pidän näitä rentouttavina askareina silloin, kun on riittävästi aikaa.

Ongelmaksi muodostuu välillä se, että haalin päivälle ihan liikaa tavoitteita. Tänään esimerkiksi vietin jotakuinkin koko päivän keittiössä, kun en suunnitelmia tehdessäni oikein hahmottanut, miten paljon aikaa kukin ruokalaji vaatii. Etenkin näin mahan kasvaessa huomaan, että tarvitsisin myös yhä enemmän sohvalla istumista ilman minkäänlaista käsityötä kummempaa aktiviteettia.

Niin tai näin, kokkauksista tuli vallan herkullisia. Tänään meillä syötiin Avaruusasema-blogin reseptillä tehtyä punajuuripizzaa, joka oli erinomaisen hyvää. Sen tekemisen ulkoistin onneksi toiselle puoliskolle sekä kylässä olevalle siskolle. Keskityin itse ensi viikon eväisiin ja jälkkäriin. Nyt ehkä uuvuttaa, mutta taidan kiittää itseäni iltaisin, kun ei tarvitse ryhtyä kokkaamaan. Ja nyt suosittelemme kaikki kolme yhteen ääneen tätä pizzaa erittäin lämpimästi.

Leivoin korvapuusteja, koska täytyyhän moisten herkkupalojen parantaa sitkeämminkin sairaan oloa. Prosessi ei ollut aivan helppo leipojan heikohkon olon takia, mutta puustit saatiin aikaiseksi. Ja mitä tapahtui? 

Ne eivät maistuneetkaan! Huomasin miettiväni, että söisin oikeastaan mieluummin paprikaa. PAPRIKAA! 

Talouden toinen osapuoli voisi onneksi elää pelkillä korvapuusteilla, joten hätä ei ole tämän näköinen. Paiskasin pullat pakastimeen parempia aikoja odottamaan ja kaivoin jääkaapista sen mainitun punaisen vihanneksen. Tänään annoin korvapuusteille kuitenkin uuden mahdollisuuden. Kyllä noita nyt yhden söi iltapäiväteen kaverina, mutta ei edelleenkään oikein lähtenyt. Luovutan. 

Nyt se sitten iski, niin kutsutun talven ensimmäinen ja toivottavasti myös viimeinen flunssa. Siis olen viettänyt aikaa vuoropäivin sohvalla ja sängyssä olotilasta riippuen. Olo on ollut onneksi sen verran kurja, etten ole ehtinyt juuri tylsistyä. Kaikki blogit on tosin luettu jo moneen kertaan läpi, joten kaipaisin uusia (vinkkejä?). Parastahan olisi, jos vieressä olisi pino lehtiä, mutta olenkin jo valittanut näistä saksalaisista...

Nyt olisi teoriassa hyvää aikaa neulomiselle, mutta käynnissä oleva työ ei inspiroi yhtään. Isoveli tuntuu tässä jotenkin tosi karhealta ja inhottavalta neuloa ja fiilis on muutenkin blääh. Ehkä sinnittelen raidan kerrallaan, niin eiköhän tuo tuosta valmistu ja pääsen jonkun toisen tekeleen pariin.

Näissä muffinsseissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, paitsi että pakastimentyhjennysoperaationi edistyy. Jotain erikoista tuli kuitenkin tehtyä. Viikuna-vuohenjuustomuffareiden kommenteissa Pilvi vihjaisi syöneensä joskus muffinsseja, joissa rasva oli korvattu avokadolla. Tämä idea jäi kummittelemaan mieleen, ja kun tuossa hedelmävadissa lepäili parikin noita hyviä rasvoja pullollaan olevia vihreitä kavereita, päätin ihan tostanoin vaan heittää yhden taikinan sekaan. 

Lopputulos oli varsin mainio. Avokado ei maistunut lainkaan, ja näistä tuli mukavan meheviä. Se kylläkin varmaan johtuu taikinaan myös päätyneestä purkillisesta ranskankermaa, jos aivan rehellisiä ollaan. Joskus muffinseissa hieman vaivaava rasvaisuuden tuntu loisti kuitenkin poissaolollaan, mikä oli mukavaa. 

Avokado värjäsi taikinan hieman vihertäväksi, joten sinänsä se varmaan sopii paremmin hieman tummempiin taikinoihin, joissa väri ei niinkään näy. Tai vaihtoehtoisesti nämähän voi yksinkertaisesti nimetä esimerkiksi aivolimamuffinsseiksi, jolloin väri on pelkkää plussaa! Me teimme näin hyvällä menestyksellä.

Kaivelin ohjeen Valion nettisivuilta, tässä se tulee sellaisena kuin itse leivoin:

Raparperimuffinssit

pari desiä raparperinpaloja pakkasesta

2 munaa

1,5 dl (raakaruoko)sokeria

purkki ranskankermaa

1 avokado 

2,5 dl spelttijauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 mmt jauhettua vaniljaa (tai 2 tl vaniljasokeria, jos sitä on kaapissa) 

Lämmitä uuni 225 asteeseen. Laita raparperit kattilaan ja lisää vähän vettä. Kuumenna, kunnes vesi alkaa jokseenkin kiehua ja palat ovat sulaneet. Kaada vesi pois.

Vatkaa munia ja sokeria jonkin aikaa. Lisää ranskankerma ja avokado. Voi olla hyvä idea muussata avokado etukäteen, sen hajottaminen sähkövatkaimella oli hieman vaivalloista. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja vanilja ja lisää taikinaan. Jaa taikina vuokiin ja paista 10-15 minuuttia uunista riippuen.

Edelliseen postaukseen tuli toivomus laajemmasta vauvatavarakatsauksesta. No mikä jottei, tuleepa samalla listattua myös itselle, mitä on tullut hankittua. Hankinnat sijaitsevat poikkeuksettta anoppilassa, joten kuvitukset ovat peräisin valmistajien sivuilta.

VAUNUT olivat meidän ihan ensimmäinen ostos, muistaakseni viikolla 12, heh. Mehän asumme kolmannessa kerroksessa ilman hissiä, eikä alhaalla ole riittävästi tilaa, jotta vaunut voisi jättää porrastasanteelle odottamaan käyttöä. Ne pitää siis kantaa joka jumalan kerta tänne ylös. Tästä syystä emme halunneet 15 kilon painoisia massiivisia vaunuja, vaan kevyet ja näpsäkät sellaiset. Mahtuvat sitten myös ratikkaan ja auton takakonttiin. Iskimme silmämme samantien Bugaboon Cameleon-malliin, ja kun ebayssa sattui tulemaan vastaan melkein käyttämätön, aikanaan samantien loppuunmyyty Sahara-erikoismalli vieläpä miehen työmatkan varrelta, iskimme heti kiinni.

STOKKEN TRIPP TRAPP sekä NEWBORN SET tuli myös hankittua aika aikaisin. Eihän pelkkä syöttötuoli nyt varsinaisesti lukeudu niihin heti kotitumisen jälkeen tarvittaviin asioihin, mutta koska tiesimme haluavamme sen sitten kun aika koittaa, katselin niitä säännöllisesti ebaysta. Sieltä löytyikin oikein hyvässä kunnossa oleva, pari vuotta vanha yksilö baby setin sekä osittaisten pehmusteiden kera niin kilpailukykyiseen hintaan, että kotiutimme tuolin samantien. Ja kun tuleva iskä oli hakemassa seuraavaa hankintaamme eräästä lastentarvikeliikkeestä, oli siellä rivissä noita newborn settejä, joita ei kuulemma voinut jättää kauppaan. En ole edelleenkään ihan varma, tarvitaanko tuota vai olisiko ihan sitteri ajanut saman asian, mutta jos iskä haluaa jälkikasvulleen jotain ostaa, täytyyhän niin tapahtua. 

AMME on Stokken Flexi Bath. Kylppärissämme ei ole loputtomasti tilaa, joten taitettava amme on loistojuttu. Pirtsakka vihreä on plussaa.  

Näiden lisäksi on kasa vaatteita ja harsoja. Saatiin kavereilta niin järkyttävä määrä lainaan ja lahjaksi, ettei ostoksille tarvitse varmaan mennä ensimmäiseen vuoteen - ellei sitten halua. Lisäksi saimme ÄITIYSPAKKAUKSEN, kuten jo mainitsin. Sänkyyn on hankittuna patja ja kosteussuoja. Saamme kätilöltä IMETYSTYYNYN ja lisäksi lainaan KANTOLIINAN ja MANDUCAN, jotta voimme katsoa, kumman hankimme omaksi. Unohdinkohan jotain? SITTERIÄ meillä ei nyt vielä ole, sen ehtii hankkia myöhemmin jos tuntuu että on tarvis. Päätynemme siinä tapauksessa Baby Björnin Balanceen, niitä on hyvin tarjolla myös käytettynä. Erillistä KEHTOA emme taida hankkia. Tässä avoimessa kaksiossa vauva voi varmaan nukkua kaikki unensa pinnasängyssä ilman erillistä tarvetta päästä kehtoon sinne, missä parhaillaan ollaan. Kehdon saisimme kyllä kavereilta lainaan, mutta jättänemme väliin. Saksassa kun olemme, tuntuu että LEIKKIKEHÄ on kaikkien mielestä must. Tähän en jaksa uskoa, joten sellaista meille ei tule - ellei vanhemmuus sitten yllätä noviiseja.

Aloitimme uuteen tulokkaaseen liittyvien hankintojen teon tosi aikaisin. Johonkinhan sitä täytyy ihmisen saada uuteen asiaan liittyvä energiansa ja ilonsa purettua. Nyt meillä alkaakin olla kaikki mieleen tuleva välttämätön hankittuna, kun kävimme perjantaina hakemassa turvakaukalon isofixeineen ja vähän muuta sälää. Olisivathan nuokin voineet vielä hieman odottaa, mutta alkoi uhkaavasti vaikuttaa siltä, että perheen kangasvalinnoista pääasiallisesti vastaavan tahon himoitsema kuosi alkoi kadota kaupoista. Saimme vielä omamme ja olemme tyytyväisiä.

Miehellä on pari työkaveria, joiden puolisot kuulemma nauttivat raskaana olosta niin, että suorastaan harmittelivat sen aikakauden loppumista. Teoriassa ehkä ymmärrän, mutta en kyllä kuitenkaan. Tämä vuosi on lähtenyt käyntiin aika laahaavasti, ja usein olenkin miettinyt että kersa saisi jo saapua, jotta saisin sentään edes taas käyttää rautavarantojani yksin, jolloin ne ehkä riittäisivätkin johonkin. Tämä epämääräinen odottelu ei myöskään oikein sovi mielentilaani: jos jälkikasvua on kerran tulossa, niin voisihan se nyt sitten saapuakin jo niin päästäisiin asiaan. Etenkin, koska väsyttää niin, etten oikein pysty ymmärtämään, mitä erinäiset raskausaiheiset informaatiopläjäykset tarkoittavat sanoessaan, että energisestä keskiraskaudesta olisi hyvä nauttia vaikkapa matkustelemalla. Hyvä kun tässä jaksaa käydä edes töissä, eikä sitä varmaankaan nyt oikein lasketa virkistäväksi matkaksi.

Olen kyllä etäisesti tietoinen siitä, ettei lapsen saapuminen tosiaankaan tarkoita energiatasoni salamannopeaa palautumista ja pelkkiä rentouttavia hetkiä uutta tulokasta silitellen. Sitä uudenlaista väsymystä ja unenpuutetta lienee vaan parasta harmitella vasta, kun moiseen on aihetta. 

En ollut edes tietoinen, että mies oli jotenkin sisäistänyt koko ystävänpäivän. Sitä ei ole meillä vietetty lainkaan, enkä muutenkaan menisi sanomaan, että olemme jotenkin erityisen romanttista väkeä perinteisellä lahjat ja kukat -skaalalla mitattuna. Tärkeintä onkin, että toinen on arjessa oma ihana itsensä ja herää lämmittämään kauratyynyä jos maha on kipeä tai kantaa kaikki ostokset, vaikka kyllähän tässä nyt voisi oikeastaan itsekin edes jotain kanniskella. 

Osittain yllätysmomentin takia olinkin hyvin iloinen löytäessäni kotiin tullessani keittiön pöydältä kukkakimpun. Herra oli käynyt läheisessä kukkakaupassa ja kertoi ylpeänä sanoneensa myyjälle kimpun tulevan vaimolleen. Myös tulppaaneja oli erikseen tilattu kimppuun, koska vaimo pitää niistä erityisesti. Vaimo on iloinen, kaunis kimppu tekee juuri tänä harmaana lauantaina erityisen onnelliseksi.

Tein ältsin hyviä muffinsseja (vaiko muffineja). Kuiva-ainehyllyssä jo hetken sijainneille viikunoille piti keksiä käyttötarkoitus. Sellainen löytyi Suvi sur le vif -blogista. Taikinassa on silputtuja viikunoita, ja puraisijaa odottaa sattuma vuohenjuustoa. Oikein maistuva, ei lainkaan liian makea kombo. Alkuperäisessä lähteessä muffinssit oli tehty aamupalalle, mutta itse olen kyllä mutustellut niitä myös iltaisin sekä muina vuorokaudenaikoina.

Vuohenjuusto-viikunamuffinssit, ohje Suvi sur le vif

12 kpl

1 dl kaurahiutaleita

2,5 dl vehnäjauhoa

1,5 tl leivinjauhetta

1/4 tl muskottipähkinää

1 dl ruskeaa ruokosokeria

2 kananmunaa

150 g kuivattuja, pehmeitä viikunoita (mun pussissa oli 100 g)

1,3 dl öljyä (jälkikäteen ajateltuna laittaisin kyllä vähemmän, ehkä desin?)

1,5 dl turkkilaista jogurttia

purkillinen pehmeää vuohenjuustoa (laitoin vuohenmaitotuorejuustoa)

pinjansiemeniä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Riko kananmunien rakenne kulhossa ja pilko sekaan viikunat. Lisää öljy, jogurtti ja kuivat aineet. Ei tarvitse sen kummemmin vatkailla. Laita muffinssivuokiin lusikallinen taikinaa ja jokaiseen vuokaan teelusikalla vuohenjuustoa. Lisää sen jälkeen loppu taikina ja muffinssien päälle pinjansiemeniä. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Maistuvat kyllä lämpiminäkin, mutta jäähtyneinä koostumus oli enemmän mieleeni, aivan kuten alkuperäisessä ohjeessa sanottiinkin.