Ah, olihan siellä kutsussa tietenkin yksi alkeellinen, edellisen postauksen kuvassakin näkyvä virhe. Kuka nyt noita verbejä aina taivuttaa oikein näennäisestä kielitaidostaan huolimatta! Nyt kaikki saksanopet ja muutkin itkee katkeria kyyneliä. Suurpiirteisen sulhasen mielestä voidaan jättää noin, itse en ole vielä aivan vakuuttunut.

Syytän kevätaurinkoa, lienee hapattanut aivoni. 

Hääasioihin liittyen ilmoitin heti alkuunsa, etten aio askarrella pätkän vertaa mainittujen bileiden tiimoilta. Hermostun jo pelkästä ajatuksesta. Lisäksi meillä on kasa toinen toistaan ihanampia kihlajaiskuvia hyödynnettävänä, joten oli selviö, että kutsuista tulisi kokonaan painetut ilman yhtäkään rähmäkäpälää liimaamassa ja leikkaamassa. Viivyteltyäni ikuisuuden sillä verukkeella, ettei vihkimisen kellonaika ollut selvillä, havahduin tässä siihen, että kutsut voisi joko tehdä nyt tai todellakin yhdistää kiitoskortteihin sitten häiden jälkeen. Siispä pienen ähinän jälkeen tuumasta toimeen. Koko hommaan meni muutama tunti sunnuntaiaamuna sekä hetki tänään, ja nyt kortit ovat painossa (odotan innolla, montako virhettä noin kolmesta saksankielisestä lauseesta löytyy). Hermoni sekä lompakkoni kiittävät. Kunhan ensin saan vielä jonkinlaisen lisäinfokortin aikaiseksi molemmilla kielillä, voidaan jopa elätellä toiveita siitä, että kutsut saavuttavat vieraat ennen ilmoittautumisdedistä. Siis jos siellä joku kutsua odottava lukee tätä, sanon: kärsivällisyyttä! Kyllä se kortti sieltä saapuu!

Aloitin tänään aamuni kuten aina muulloinkin, eli kannullisella mustaa teetä. Perheeni mustana lampaana en juo lainkaan kahvia, joten teesaavillisen kofeiinimäärä toimii aamujen käynnistäjänä. Tykkään maustetuista mustista teesekoituksista enkä todellakaan juo teetäni maidolla. Hunajaa saatan laittaa sekaan, jos siltä tuntuu. Tänään ei tuntunut.

Takapihan kirsikkapuusta on tullut valkoinen. Myös sen taustalla oleva talo on valkoinen, joten parvekkeelta ja kylppäristä näkyvät maisemat eivät tällä hetkellä ole kovin värillisiä. Eiköhän tuolta kuitenkin kohta lehtiäkin löydy. Tänään olin suunnitellut viettäväni rennon päivän kotona puuhastellen, mutta lupaavan alun jälkeen hommat meni vähän puihin. Siivoamisen ja relaamisen sijaan löysin itseni suunnitellusti kampaajalta (ensimmäisen kerran sitten heinäkuun, terveisin saamaton laiskiainen) ja vähemmän suunnitellusti kaupungilta. Nyt pitää oikein keskittyä etten hermostu siihen, etten ole rentoutunut, järjestellyt kämppää tai tehnyt mitään muutakaan. Sama ongelma tulee usein, jos herään liian myöhään. Oon sitten jo valmiiksi pahalla tuulella, koska tuntuu että puoli päivää on jo ohi eikä mitään kannata kuitenkaan enää tehdä. Yritän tässä parhaani, ehkä onnistun juuri ja juuri pysyttelemään hyvän tuulen puolella. 

Tavallista pidemmän talven toimettomana ollut ovistopparikoiramme on päässyt jälleen työn touhuun, sillä täällä siirryttiin suoraan talvesta kesään. Viime viikon alussa meinasin vielä pudottaa sormeni ja korvani työmatkalla asiankuuluvista vermeistä huolimatta, kun taas lämpötila on nyt sunnuntaista lähtien kohonnut päivittäin yli kahdenkymmenen asteen. Onpa ihanaa lähteä ulos ilman takkia, hanskoja ja huiveja! Takapihan kirsikkapuukin on alkanut vihdoin kukkia. Viikonloppuna aion kävellä kaupungille reittiä, jossa voin ihailla magnolioita. 

Pilville tiedoksi, että linnut jatkavat karjumistaan, siispä taas päivitys ennen töihin lähtöä. Viime kevään ja kesän nukuinkin tulpat korvissa, mikä tuntuu kieltämättä vähän naurettavalta, jos syynä ei ole esimerkiksi vilkas liikenne, lentomelu, jatkuvasti kulkevat raitiovaunut tai öykkäröivät kansalaiset. Vaan suattaahan tuo olla, että luovutan piakkoin ja kaivan korvatulpat kaapista.

Tällä viikolla odotan viikonloppua poikkeuksellisen intensiivisesti. Mitään sen kummempaa ei ole tiedossa, mutta huomiseksi sovittu tapaaminen proffan kanssa on pitänyt koko viikon niin kiireisenä, että lepo tulee tarpeeseen. Rästihommia on kyllä odottamassa kotonakin: jotain hääkutsuja pitäis ehkä tehdä, jos tavoitteena on, että vieraat saavat kutsut ennen häitä. Toisaalta melkeinpä kaikki kaukaa tulevat ovat jo varanneet lennot ja hotellit, joten mitäpä tässä hötkyilemään. Kutsujen yhdistäminen kiitoskortteihin voisi kyllä olla mukavan tuore idea, joka muuttuukin jatkuvasti todennäköisemmäksi ellei joku ota itseään niskasta kiinni.

P.S. Parsakausi on lähtökuopissa! JUHUU!

Karjuvat pikkulinnut herättivät allekirjoittaneen tänään puoli kuudelta, joten tässä ennen töihin lähtöä on juuri sopivasti aikaa kertoa uusimmasta saavutuksestani. Pääsiäisvieraaksi tulleen siskon matkatavaroista jotakuinkin puolet oli Suomesta tilaamiani, äärimmäisen tarpeellisia asioita. Esimerkiksi metri Räsymatto-kangasta, josta ommella päräytin heti pääsiäissunnuntaina kaksi sohvatyynyä. Vetoketjuilla! Ja kyllä niistä tulikin hienot! Laitetaanpa tähän ihan lähempi kuva aiheesta siltä varalta, että joku skeptinen perheenjäseneni tai muinainen kässänope sattuu lukemaan tätä varmana siitä, että valehtelen niin että korvien heilumisen aiheuttama tuuli havaitaan Helsingissä asti. Tässä siis todistusaineistoa esimerkiksi isälleni, ta-daa!

Työkavereiden kässäkerho kokoontui eilen meillä. Yksi (allekirjoittanut) neuloi, yksi virkkasi ja yksi ensin ompeli ja sitten neuloi. Ihan alkajaisiksi leivoin muffinsseja, jotka katosivat kaikki yhtä yksinäistä jäljellejäänyttä lukuunottamatta parempiin suihin ilman sen suurempia ongelmia. Kauan eläköön seiskaluokan köksäntunneilla jaetut reseptilehtiset mainioine ohjeineen, sanon. Mainittujen aktiviteettien lisäksi katseltiin valokuvia ja selailtiin sisustuslehtiä. Villapaitani valmistunee juuri ajallaan ensi talvea ajatellen.

Viime aikoina olen lähetellyt runsaasti sähköposteja, joihin ei ole tullut juurikaan vastauksia. Eilisen ja tämän päivän soittelin sitten pitkin Etelä-Suomea, ja lopputuloksena löysin kuin löysinkin henkilön, joka vihkii meidät kesällä. Strategiset kysymykset onnistuvat jopa ihan tahtomme suomen ja englannin lisäksi myös  saksaksi, mitä en olisi kyllä odottanut. Erinomaista! Vähemmän innostavaa on esteiden tutkinnan aloittelu, josta kaikki virastotädit muistuttelivat. Odotan jonkinasteista paperisotaa.

Illan aktiviteettinä on aiemmin mainittujen vääränkokoisten farkkujen kuitin etsintä. Ruojake ei ole vieläkään astunut esiin piilopaikastaan. Hyvät uutiset: samalla tullee siivottua. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Asioita, joiden havaitsin tänään olevan kadoksissa:

Töissä on pitänyt pari päivää käsitellä dataa tietokoneella. Homma on aika puuduttavaa, enkä usein meinaa jaksaa keskittyä kovin kauaa kerrallaan vaan harhaudun surffailemaan pitkin poikin. Musiikin kuuntelukaan ei oikein aina auta, mutta tänään keksin loistavan apukeinon: Roman Schatzin Maamme-kirjan kuuntelu Areenasta. Saksassa asuvana ulkosuomalaisena on hauska kuunnella saksalaista Romania puhumassa Suomesta, suomalaisuudesta ja kotimaahan liittyvistä asioista. Luulenpa, että muutkin ulkomailla asuvat saattaisivat pitää ohjelmasta. Aloitin jaksolla Onko Suomi tyly maa?, jonka kulttuuripohdinnasta tykkäsin kovasti. Roman Schatzin olemassaolon sisäistin oikeastaan vasta pari vuotta sitten ostaessaan hänen kirjoittamansa, aika loistavan Suomesta asiallisesti mutta hauskasti (vaan ei niin ällökliseisesti kuin useimmat "hei katsokaa, muutin ulkomaille ja kerron nyt miksi paikalliset ovat outoja" -trendin julkaisut) kertovan kirjan Gebrauchsanweisung für Finnland eli käyttöohje Suomeen. Valitettavasti opusta ei ole käännetty (vielä?) suomeksi, mutta saksantaitoisille suosittelen lämpimästi. Koska Schatz on jäänyt hiukan tuntemattomaksi, en myöskään ollut tajunnut, miten täydellistä suomea hän puhuu. Ilman mitään aksenttia! En jotenkin ajatellut moisen olevan edes mahdollista. Täytyypä kertoa kanssa-asukkaalle, josko tuo motivoisi opiskeluun.

Kuvassa on muuten pääsiäisjäniksemme, joka ei ole vieläkään joutunut tahi päässyt parempiin suihin. Itsehän en pidä suklaasta, joten homma jää toisen osapuolen vastuulle.

Pääsiäinen tuli ja meni jo aikoja sitten, ja akuutin ajanpuutteen takia suoritan raportoinnin jälkijunassa. Tällä kertaa emme lennähtäneet kotimaahan, koska Suomesta saapui tänne vieraita. Suurin osa ajasta tuli relattua kotona, mikä tulikin tarpeeseen. Maanantaina paistoi harvinaisesti aurinko, ja tämän kunniaksi päätettiin kuitenkin käydä tutustumassa varsin maltillisen junamatkan päässä olevaan parinsadantuhannen asukkaan Mainziin, jonne sisko onkin itse asiassa tulossa vaihtoon ensi vuodeksi. 

Kaupungista löytyi paljon somia, erivärisiä taloja täynnä oleva vanha keskusta. Lisäksi aikaa voi viettää käpöstellen Mainzin naapurikaupungista Wiesbadenista erottavan Reinin varrella. Nyt siellä tuuli ihan pirusti, mutta sinniteltiin silti hetken aikaa raittiista ilmasta ja rantabulevaardista nauttien. Kesken haahuilun löydettiin myös hyvin soma kahvila, jonne palaan varmasti uudestaan tulevilla reissuilla. 

Mainzissa on myös pyhän Stefanin kirkko, jonka ikkunat ovat Marc Chagallin käsialaa. Hienoja ovat. Valokuvaus tosin osoittautui hyvin haastavaksi henkilölle, joka ei vielä hallitse kameransa asetuksia. Kirkko pääsi heti lempparilistani kärkikahinoihin. Pidin kovasti sen sinisestä ja rauhallisesta tunnelmasta ja siitä, ettei se joidenkin katolisten kirkkojen tapaan ole aivan täynnä kultaa ja krumeluuria. Taidan mennä käymään toistekin.

Fazit eli lopputulema: Jos satut pyörimään oikeilla seuduilla, piipahda Mainzissa. Oikein sympaattinen kaupunki, jossa on tunnelmaa.