Ystävä sai vauvan! Tästä ilostuneena päätin ommella lahjaksi tilkkupeiton, jonka päällä jälkikasvun kelpaa köllötellä.

Vauva on tyttö, mikä on mukavaa, koska näitä hempeämpiä sävyjä tulee harvoin ommeltua. Halusin nimenomaan valita punaisia sävyjä, koska uusi tulokas perii varmasti isoveljeltään aivan riittämiin kaikkea poikatavaraa. Pähkäiltyäni hetken tilkkuvarastoni äärellä sain mielestäni oikein kivan kokonaisuuden aikaan.

Peiton taustapuoli on Marimekon puuvillakangasta, jonka olin ostanut muutama vuosi sitten vailla konkreettisia suunnitelmia. Kuten huomaatte, kuvauksissa apunani oli assistentti. Hänen mielestään tausta on valokuvassa parhaiten edukseen, jos sen alle piiloutuu:

Koska ajatukseni oli, että peitto olisi lattialla köllöttelyä varten, halusin siitä vähän paksumman. Kaapista löytyi juuri sopivasti muutama vanhoista projekteista ylijäänyt Ikean peitto, joista yhden leikkelin täytteeksi.

Tästä tuli tosi kiva! Vaikka ommellessa kaikkia kerroksia yhteen meinasikin mennä hermot ja ompelujälkikin oli paikoin sen mukaista, saatan hyvinkin jatkaa joskus tilkkuhommien parissa. 

Itsenäisyyspäivä. Yritin taas selittää työkavereille linnan juhlien konseptia ja koko itsenäisyyspäivän merkitystä, turhaan. Suomalaisen rakkautta kotimaataan kohtaan on vaikeaa selittää ulkomaalaiselle. 

Lähestyn vakaasti kymmenen vuoden merkkipäivää ulkosuomalaisena. Olen kotiutunut Saksaan mainiosti, ja kotini on nyt täällä. Suomalaisuus on kuitenkin kaiken alla oleva, sisäänrakennettu pohja. Se on kerrostuma sekä omia että vanhempien sukupolvien kokemuksia. Suomi on metsä, järvet, rauha, kyyneleet poskilla Finlandian aikana. Se on rehellisyyttä, tasa-arvoa ja aitoutta. 

Onnea, rakas 100-vuotias kotimaani!

Joulu on saapunut talouteen! Ensimmäisen adventin kunniaksi koristelimme tänään adventtikuusen - tämä on viime vuonna aloitettu perinne. On kivaa kehitellä omia juttuja joulunalusajaksi, koska olemme aina itse pyhät Suomessa. 

Viikonloppu onkin ollut varsin täynnä jouluhommia. Eilen kävimme jokavuotiseen tapaan paikallisen Suomi-koulun järjestämissä joulumyyjäisissä. Niissä parasta on melkeinpä kaikki - tuttu miljöö, hyväntuulinen ryysis, suomalaiset ruoat ja Lapuan Kankurit, ja ihan erityisesti kuvassa näkyvä loimulohi - ihan mielettömän hyvää!

Joulukuusen lisäksi täällä näkyy muitakin adventtiajan merkkejä. Kolme vuotta sitten ompelemani joulukalenteri on päässyt jälleen seinälle - tuhannet kiitokset muuten silloiselle minälleni sen tekemisestä! Lapsemme on nimittäin aamu-unista sorttia, ja nyt meikällä on huomattavasti normaalia paremmat tsäänssit saada tyyppi ylös ilman huutokonserttia. 

Olen luultavasti vähän erikoinen tyyppi, mutta mulla on jouluajalle tietenkin myös omat mukit. Niitä on viisi, enkä suostu juomaan muista ennen uuttavuotta. Tarpeen tullen tiskaan käsin. 

Ette usko miten iloinen ja helpottunutkin olen joulukuun tulosta. Marraskuun väriskaala liukui harmaasta mustaan, ja päivänvalo ainoastaan viikonloppuisin tuntuu raskaalta. Nyt on sentään koristeita ja valoja, ja muutaman viikon päästähän aletan taas liikkua parempaan suuntaan. Sitä odotellessa yritän pysytellä hereillä vaikkapa tänään leivottujen piparien voimin. 

Perheemme kielet jakautuvat seuraavasti: saksalainen mieheni puhuu pojallemme saksaa, minä taas suomea. Mieheni kanssa meillä on kotikielenä saksa. Lapsi kuulee saksaa tietenkin myös tarhassa ja muutenkin joka paikassa ympärillään, joten se on ollut alusta alkaen luonnollisesti paljon suomea vahvemmassa asemassa. Käymme joka toinen viikko Suomi-koulussa, mutta suomea puhuvia leikkikavereita poika tapaa muuten vain satunnaisesti. 

Pitkään tilanne oli se, että puhuessani lapselle suomea hän ymmärsi selvästi kaiken, mutta vastasi saksaksi. Suomen puhumista piti vaatia, ja pyysikin poikaa usein toistamaan sanomansa suomeksi. Sitten koitti kesäkuu, ja Puolivälissä- sekä Viinikupla-blogeja kirjoittava Päivi saapui meille perheineen kylään muutamaksi päiväksi. Päivin tytär puhuu suomea hyvin, ja lapset leikkivät keskenään nätisti puhuen jonkin verran saksaa ja jonkin verran suomea.



Vieraiden lähdettyä oli selvää, että jotain oli tapahtunut. Yhtäkkiä ennen minulle saksaa puhunut poika alkoikin ihan oma-aloitteisesti puhua sujuvaa suomea! Kesälomalla hän keskusteli ongelmitta isovanhempien kanssa, ja sama on jatkunut siitä lähtien. Nyt hän puhuu minulle melkeinpä pelkästään suomea, ja se sujuu tosi hyvin. Kiitos siis Päivi että kävitte, ilmeisesti vierailunne naksautti pienen miehen päässä jotain!

Poika ymmärtää kielten eron ja kertoo usein isän osaavan saksaa ja äidin suomea. Lapselle puhun vain ja ainoastaan suomea kaikissa tilanteissa, myös jos paikalla on vieraita. Kieltäydyn myös lukemasta saksankielisiä kirjoja. Itse asiassa poika luulee, etten osaa lainkaan saksaa, vaikka puhunkin sitä hänenkin edessään usein muiden kanssa. Niinpä hänen mieltään painoi viime viikolla kovasti pärjäämisemme kahdestaan päiväkodin lyhtyjuhlassa, jossa puhutaan vain saksaa - enhän minä osaa sitä. Vakuutin, että hän voi auttaa, osaahan hän sekä suomea että saksaa.


Olen tosi iloinen lapsen kielitaidon kehityksestä. Koska hän puhuu nyt niin oma-aloitteisesti suomea, olen rohkaistunut korjailemaan ääntämistä ja saksasta suoraan käännettyjä, suomeksi kyseenalaisia lauserakenteita. Usein poikaa myös mitä ilmeisimmin laiskottaa, ja hän suomentaa saksasta suomeksi kunnollakin osaamiansa sanoja lisäämällä niiden perään i-kirjaimen. Niinhän suomi kieltämättä usein toimii lainasanojen kohdalla. Pienen ihmisen kielitaidon kehittymisen seuraaminen on kiehtovaa seurattavaa!

Ensimmäisenä adventtina kotiin ilmestyvät tutut punaiset tekstiilit ja adventtikuusi. Yhtäkkiä ulkona vallitseva pimeys ja värien puute ei haittaa: ulko-oven avatessa tulijan ympäröi kotoisan lämmin tunnelma ja erittäin todennäköisesti piparien tuoksu. Tämä on kotoilijaa suosiva vuodenaika: on ihanaa istua viltin alla ja fiilistellä jouluasuista kotia. 

Edessä on kaikkea kivaa: joulujuttujen esiin kaivaminen, kuusen hankinta, jokavuotiset Suomi-koulun joulumarkkinat. Sitten tulee itsenäisyyspäivä ja sitä varten leivottu saaristolaisleipä. Tänä vuonna itsenäisyyttä juhlitaan täälläkin kunnolla: Frankfurtin kunniakonsulaatti kutsui 100-vuotisjuhlagaalaan, jota odotan jo kovasti. Pipareita aion leipoa suuren kasan, kuten myös torttuja. Ompelukonekin alkaa varmasti pian hurista lahjajuttujen parissa. Enää muutama viikko, ja tämä kaikki alkaa! Ihanaa! Oletko sinä jouluihmisiä?

Tapaamme ystäviämme melkeinpä aina joko meillä tai heidän kotonaan. Kutsumme mielellämme kylään vanhoja ja uusia tuttavuuksia, ja monesti muistelemmekin näitä iltoja erityisellä lämmöllä pitkään. 

Koska olen sisustuksesta kiinnostunut ja kauniista asioista pitävä henkilö, on kämpän esittelykierros sekä meillä että vieraissa erityisen lähellä sydäntäni oleva ohjelmanumero. Tässä vuosien aikana olen kiinnittänyt huomiota yhteen asiaan: makuuhuone jää yleensä väliin muiden luona, ja meillä taas ihmiset eivät oma-aloitteisesti kurkista sinne. Kerran yksi vieras peitti silmänsä ja sanoi, ettei hän nyt voi toisten makuuhuoneeseen kurkkia. 

Toki joskus on kaaosta ilmassa, kamat on hyvä paiskoa makkariin ja pistää ovi visusti kiinni.  Makuuhuone on myös yksityisempi tila kuin vaikkapa olkkari, joten ymmärrän kyllä syyt, miksi sitä ei halua jakaa vieraiden kanssa. Itsehän siis esittelen huonetta mielelläni siinä missä muutakin kämppää, koska se on niin nätti! Vaikka ylivoimaisesti suurin osa makuuhuoneessa vietetystä ajasta kuluu silmät kiinni, on musta silti kiva huolehtia harmonisesta näkymästä.

Olen tässä miettinyt, onko makuuhuoneen poisrajaaminen saksalainen ilmiö vai tehdäänkö niin myös Suomessa tai muissa maissa. Mitä sanot? Ja miten itse toimit?

Strasbourgin arkkitehtuuri on jännä sekoitus tuntemaani Ranskaa, joka on siis käytännössä yhtä kuin Pariisi, ja sodassa säilynyttä Saksaa. Kaupungin sijainti Alsacessa, ihan lähellä Saksan rajaa, selittää yhtäläisyydet. Saksalaisia näkyikin katukuvassa runsaasti - arkipyhä ja kaunis ilma näyttivät houkutelleet muutkin paikalle. 

Katedraalin ympäristö oli täynnä somia kapeita kujia, joilta löytyi paljon pikkuputiikkeja. Ostoksilla pyöriessä olisi siis varmasti saanut kulumaan kokonaisen päivän, mutta vilkkaan pienen matkalaisen takia jätimme nämä aktiviteetit toiseen kertaan. Keskityimme siis kävelemään pitkin kaupunkia ja jokivartta ja nauttimaan auringosta. 

Ensi kerralla jätämme auton suosiolla parkkiin hieman kauemmaksi kaupungin keskustasta - eilisen kaltaista ruuhkaa en ole kokenut varmasti koskaan. Siitä huolimatta tämä oli kaiken kaikkiaan tosi kiva reissu, ja tulemme varmasti uudestaankin! Yhteen päivään ei mahtunut kuin pintaraapaisu monipuolisesta kaupungista. Strasbourgin lisäksi Alsacessa olisi varmasti myös vaikka mitä söpöjä pikkukyliä viinitiloineen - nehän kiinnostavat aina. Ensi kertaan siis!

Olen Saksassa ollessani asunut aina Frankfurtin lähellä, joten tämä ei ollut ensimmäinen kerta kaupungissa. Viime kerrasta oli kuitenkin vierähtänyt varmaankin parisen vuotta, joten oli hauska käydä taas katsomassa, miltä tuo Mainhattaniksikin kutsuttu kaupunki näytti tänä lokakuisena viikonloppuna. Säät eivät varsinaisesti suosineet meitä, ja taivas oli varsin harmaa. Se ei kuitenkaan haitannut: pilvenpiirtäjien ja vanhempien rakennusten kontrasti on vaikuttava pilviselläkin säällä. Sunnuntaina kävimme lisäksi katselemassa maisemia Main-joelta käsin parin tunnin jokilaivaristeilyllä, jonka Frankfurtin turismitoimisto sponssasi. Se osoittautui odotettuakin kivemmaksi ohjelmanumeroksi - mikäs siinä oli istuessa uudessa, isoilla ikkunoilla varustetussa laivassa teemuki kourassa ja kakkulautanen edessä sillä aikaa, kun ulkona tihutti vettä vaakasuoraan.