Nukkumaanmenosta ja parisuhteesta
marraskuuta 03, 2011
Jumppakaverini poikaystävä oli taannoin viitisen viikkoa työkomennuksella ulkomailla. Kaveri valitteli nukkuvansa huonosti, kun ilman vieressä tuhisijaa ei uni saavu talouteen. Samoja tarinoita oon kuullut myös muilta. Onhan se ihan romanttinen ajatus, ettei toisen puoliskon puuttuessa unikaan tule silmään.
Nämä puheet voi kuitenkin unohtaa allekirjoittaneen tapauksessa. Toinen osapuoli on jälleen mittailemassa asioita Berliinissä, ja mitä tekee kotiin jäänyt? Siirtyy joka päivä unille iltayhdeksältä, selailee sisustuslehteä kolme minuuttia ja sammuu kuin saunalyhty. Tänään oon myöhässä aikataulusta, kello on jo kymmentä yli. Kerään siis viltit ja painun suorinta tietä pehkuihin. Aion jatkaa tätä samaa niin kauan kuin pystyn (lue: olen yksin kotona), siis ainakin sunnuntaihin. Romantiikkaa ja kaipuuta etsikööt siis ihmiset muualta kuin meikäläisen unitottumuksista. Öitä.
0 kommenttia