Tässä taannoin opiskeluajoilta tutun kaveripariskunnan yöpyessä meillä matkallaan Euroopan halki havahduin siihen, miten kaukainen muisto lankapuhelin on keskimääräiselle suomalaiselle. Täällähän se on vielä aivan normaali osa arkea, enkä usko tilanteen muuttuvan. Nettiä ei taida saada ilman puhelinliittymää, ja samassa paketissa tulee usein myös kaapelitelevisio. En nyt just osaa sanoa mitä netit ja puhelimet maksavat Suomessa, mutta yksi hintaetu täällä (jälleen kerran) varmasti on: lähes järjestään kaikissa liittymissä Saksan sisäiset lankapuhelut eivät maksa mitään. Mahtavaa! Iloani aiheesta lisää se, että yksi vanhimmista kavereistani on saapunut Leipzigiin vaihtoon ja täällä on siis hetken aikaa jopa joku, jonka kanssa  löpistä puhelimessa.

Lankapuhelin ei siis tosiaankaan ole mikään muinaismuisto vaan normaaliin yhteydenpitoon käytettävä väline, aivan kuten meillä joskus lapsuudessani. Tietty saksalaisilla on myös älypuhelimet ja pelit sekä vehkeet, mutta pitkät löpinät on tietenkin järkevintä hoitaa perinteisin menetelmin. Eikä siinä ole musta mitään epäkäytännöllistä tai muuten typerää: on ihan kivaa (ja ehkä nostalgista) että kotona soi puhelin ja siihen vastaa se, joka sattuu olemaan lähistöllä - tai jos ei olla kotona, ei vastata. Tämä lanka- ja matkapuhelinten rinnakkaiselo on musta aivan ideaalia.

Mikäkö mut erityisesti havahdutti huomaamaan, miten ikäiseni suomalainen on jo vieraantunut lankapuhelimista? Vasta tarttuessani kuvassa olevaan yksilöön varatakseni pöydän ravintolasta toinen vieraistamme tajusi, mistä laitteesta on kyse. Hän olikin omien sanojensa mukaan jo miettinyt, onko meillä kenties jostain tuntemattomasta syystä radiopuhelimet, joilla voimme soitella toisillemme (!). Suloista mutta myös erittäin hämmentävää ettei lankapuhelinvaihtoehto edes käynyt mielessä.