Vetäisin tässä juuri noin neljäntoista tunnin yöunet, eikä olo ole niiden jälkeenkään ihan timanttinen. Olin jo vannonut meneväni huomenna töihin, mutta ei kai sinne kannata nukkumaan mennä. Siispä, ellei oloni maagisesti parane, suuntaan huomenna yliopiston sijaan jälleen kerran lääkäriin hakemaan uutta sairaslomatodistusta. Oon yrittänyt vangita kaikki lähistöllä lentelevät positiiviset ajatukset, ettei edelleen tekemättä oleva esitys saisi ihan kaikkia stressihormoneita liikkeelle, mutta luulen että tehtävä osoittautuu kohta mahdottomaksi. Onnekseni post-docini on harvinaisen sympaattinen tapaus ja lupasi tehdä hätää kärsivälle osan kalvoista, joten enköhän lopulta seiso ensi viikon lopulla ihan rauhallisin mielin professorien edessä esitelmöimässä - olettaen että oon siihen mennessä myös tervehtynyt.