Otsikon sanapari ei kohdallani yleensä esiinny yhdessä (nälkäinen ja hyväntuulinen on vastaavasti jo absurdi yhtälö). Viime aikoina oon ollut erityisesti sunnuntaisin myös kohtuullisen pirteänä pahalla tuulella, niin myös tänään herättyäni. Oon jo tovin aavistellut olotilan johtuvan niinkin absurdista asiasta kuin liikunnan tarpeesta. 

Perinteisesti lukeudun ennemmin sohvaperunoiden kuin atleettien jaloon sukuun. En oo koskaan harrastanut mitään urheilulajia mitenkään vakavasti, vähemmän vakavasti tai oikeestaan milään asteella. Aina välillä saan kuitenkin raahattua itseni salille ja kerran viikossa käyn pomppimassa jumpassa. Ihan täysin laiskiainen en siis oo, mutta aika lähelle kuitenkin. René taas käy nyt leikatun polvensa ollessa jälleen kunnossa säännöllisesti pyöräilemässä läheisen vuoren päälle ja takas ja on vanhana käsipalloilijana muutenkin fyysisesti meistä kahdesta se parempikuntoinen. 

Tästä syystä oonkin niin pirun ylpee itestäni: käytiin yhdessä pyöräilemässä, eikä homma sujunut vastoin odotuksiani siten, että ite matelen tuskaisena eteenpäin toisen osapuolen vihellellessä lähinnä leppoisalla sunnuntaiajelulla. Reippaat nelisenkymmentä kilometriä ja kolme tuntia on musta vallan oiva saavutus ekaksi pyörälenkiksi. Lisäksi muistin jälleen, miten kivaa pyöräily on. Mennään uudestaankin kunhan ehditään! Nyt olo on mukavan raukea ja veikkaan unen maistuvan ihan kohta. Huomenna heräänkin sitten toivottavasti levänneenä, energisenä ja positiivisena uuteen viikkoon - tosin ensi hätään riittäisi yksikin noista kolmesta.