Lauantain ostoksia

huhtikuuta 23, 2011

Koska eilen avaamamme parsakauden (miten oon selvinnyt elämäni tähänastiset 26 vuotta syömättä parsaa?!) on päästävä jatkumaan mahdollisimman pian, piti tänään rynnistää kaupungille hakemaan pari uutta nippua maanantaille. Kylään saapuva kotiväki saa siis myös nauttia tästä herkusta! Pyörittiin ruokaostosten jälkeen muuten vaan kaupungilla, eikä reissu ollut ihan turha. 

Oon metsästänyt jo tovin Clarksin kenkiä, jotka bongasin ensin netistä ja sitten Frankfurtin Ellan jalasta. Tänään onnisti vihdoin, ja mukaani tarttuivat vaaleanruskeat, öh, ovatkos nuo nyt mokkasiinit vai avokkaat vai mitkä. Siis kengät. Mukavat ovat kuin mitkä, ja kun Clarksia on kehuttu useammalta taholta, uskaltauduin itsekin ostoksille pitkäaikaisten luottokenkien toivossa.

kuva: Clarks

Toinen löytämäni asia ei vielä päässyt pienentämään pankkitilini saldoa, mutta ensi viikolla näin käynee. Käväisin optikolla suoristuttamassa silmälasejani, ettei tarttis kuunnella rillit vinossa -kettuilua. René sitten keksi tarvitsevansa ehdottomasti aurinkolasit, etenkin kun toukokuinen konferenssimatka Nizzaan lähestyy kovaa vauhtia. Kokeilin siinä herran sovitellessa itekin läpällä yksiä, ja avot! 

kuva: Fashionstore.fi
Onhan noi aika, öh, kärpäsmäiset, mutta istuvat kuin nakutettu! Jopa niin hyvin, että Renékin totesi heti niiden olevan päheet. Ovat myös riittävän vaaleat, kun oon itekin suomalaiseen tapaan aika valjun värinen. Jätin varaukseen, noudetaan lasit yhdessä kunhan herran tilaus saapuu Italiasta. Vastoin tapojani tiedustelin jopa, saisko kaksien lasien ostaja kenties alennusta, ja se luvattiin. Havaintona kerrottakoon, että pikaisen surffailun jälkeen ainakin nää lasit maksavat Suomessa reilusti enemmän kuin täällä. 

Kaupunkireissun jälkeen käytiin vielä rautakaupassa hakemassa erinäisiä parveketarvikkeita. Nyt meillä on uusi parvekelaatikko yrteille (päädyttiin altakastelevaan siinä toivossa, että rehuparat kestäisivät mahdotonta paahdetta sekä vaihtelevalla intensiteetillä (köh) tapahtuvaa kastelua vähän paremmin) ja, mikä tärkeintä, aurinkovarjo! Elättelen toiveita siitä, että parveketta voi tästä lähtien käyttää myös päivällä - siis jos lämpötilat eivät tästä enää paljon kohoa. Tän päivän n. 26 astetta sai mut jo niin uupuneeksi, että oon valunut koko illan pitkin kämppää täytenä matona. En ollut kovin ihastunut muistaessani, että kesällä on oletettavasti tiedossa kausittain tähän vielä kymmenisen astetta lisää. Täytynee kaivella taas tuuletin kellarista.

Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia