Nyt kun omat työnhakukuvioni ovat täydessä käynnissä, ajattelin että kokemuksistanihan voisi olla hyötyä muillekin. Huomautettakoon heti alkuun, että olen varma vain oman alani (sanotaan nyt vaikkapa kemia ja materiaalitieteet) kuvioista, mutta eivätköhän nämä kuviot päde kaikkiin insinööreihin - ja ehkä muihinkin - yhtälailla.

Tämä on vähän vaikea kysymys. Useimmat työilmoitukset ovat saksaksi, mutta joitain löytää myös englanniksi tai isojen firmojen kohdalla molemmilla kielillä. Koska osaan itse saksaa, en ole joutunut miettimään kielivalintaa. Mutu-tuntumalla väittäisin, että hakemuksen kirjoittaminen saksaksi on yleisesti ottaen pelkästään hyvä idea. Sen voi (ja se kannattaa!) oikoluettaa natiivilla tai kieltä muuten todella hyvin osaavalla. Hakemus ei saa sisältää kielioppi- tai kirjoitusvirheitä ja sen on oltava muodollisesti oikein kirjoitettu. Jos työilmoitus on löytynyt englanniksi, kirjoittaisin hakemuksenkin englanniksi.

EDIT: selvennänpä tätä hieman. Siis Saksassa on tosi paljon ulkomaisia, saksaa osaamattomia työntekijöitä, eikä se ole usein ainakaan insinöörien kohdalla mikään ongelma. Tällöin työkieli on englanti. Jos työilmoituksen löytää englanniksi, siihen voi (ja ehkä pitääkin, jos sitä ei ole saksaksi tarjolla) vastata englanniksi. 

Työhakemukseen kuuluvat itse kirjemuotoon kirjoitetun hakemuksen lisäksi CV (nimeltään Lebenslauf) ja todistukset. Tutkintotodistus yliopistosta on luonnollisesti sisällytettävä hakemukseen, mutta sen lisäksi myös ylioppilastodistus on tärkeä. Näin siis myös esimerkiksi hakiessa vaikkapa työpaikkaa väitöskirjan valmistuttua (täällä väitöskirjan tekeminen on teollisuuteenkin päätyvien insinöörien kohdalla varsin yleistä, toisin kuin Suomessa). Myös tohtorinarvon omaavalta, jo teollisuudessa muutaman vuoden töissä olevalta henkilöltä on todistetusti pyydetty yo-todistuksen liittämistä hakemukseen - vaikka sitä luulisi, ettei ikiaikaisilla lukiohommilla olisi enää oikein merkitystä. Itse käännätin yo-todistuksen sekä myös lukion päättötodistuksen yhtä projektia varten, joten olen liittänyt hakemuksiin ne käännetyt versiot. Jos tällaisia ei ole, hankkisin yo-lautakunnalta englanninkielisen version yo-todistuksesta. 

Yliopiston tutkintotodistuksen alkuun on hyvä liittää huomautus siitä, että Suomessa käytetty arvosana-asteikko on päinvastainen Saksaan verrattuna! Muuten hyvä todistus näyttää kiireisen rekrytoijan silmissä aivan surkealta. Todistuksiin kuuluvat lisäksi myös työtodistukset (joiden kirjoittaminen onkin Saksassa oma taitolajinsa monine sääntöineen ja piilomerkityksineen, mutta ei siitä sen enempää) ja ehdottomasti myös mahdolliset todistukset jatkokoulutuksista ja muista vastaavista. 

Koko hakemusprosessi aloitetaan tyypillisesti marssimalla valokuvaamoon. Saksalaiseen CV:hen kuuluu olennaisena osana valokuva, eikä se ole mikä tahansa räpsy. Mies pukeutuu pukuun ja kravattiin (insinööri ottaa varman päälle ja valitsee konservatiivisen värin sekä paitaan että kravattiin!), nainen kiskoo päälle jakkupuvun tai vastaavan, ja valokuvaaja ottaa virallisen hakemuskuvan. Nämä kuvat ovat varmaan nyt se osa-alue, joka riippuu hakijan alasta - tosiaan uskoisin, että vaikkapa insinöörit ja esimerkiksi pankkialalla työskentelevät valitsevat varsin konservatiivisen asun sekä taustan kuvilleen, kun taas luovemmilla aloilla olevat voivat ottaa rennommin. 

CV sisältää tutut asiat eli yhteystiedot, syntymäajan ja -paikan, työkokemuksen, koulutuksen, mahdolliset jatkokoulutukset, serfitikaatit, patentit yms., ATK-taidot, kielitaidon, mahdolliset vapaaehtoishommat tai vastaavat ja harrastukset. Unohdinkohan jotain? Siis ei käsittääkseni mitään uutta suomalaiseen versioon verrattuna. Listaukset aloitetaan uusimmasta ja työtehtäviä on hyvä avata muutamalla ranskalaisella viivalla kertoen pääkohdat työn sisällöstä, vastuualueet ja mahdolliset saavutukset. CV:n ei tarvitse mahtua yhdelle sivulle, kaksi tai kolmekin on ok. Yliopistosta saapuvat voivat listata julkaisunsa kolmannella sivulla.

Avoimia työpaikkoja löytyy perinteisesti suoraan yritysten sivuilta, mutta toki myös useista hakukoneista, esimerkkeinä mainittakoon Stepstone, Monster, Kimeta ja työkkärin Jobbörse. Olen tykästynyt näistä itse eniten Stepstoneen, siellä on helppoa rajata hakua niin, ettei ainoaksi vaihtoehdoksi jää esimerkiksi hakusana kehitysinsinööri, joka antaa rajaamattomana noin miljoona vastausta kaikilta maailman aloilta. Kannattaa käyttää eri hakusanoja ja useita hakusivustoja, koska usein kiinnostavia työpaikkoja saattaa muuten jäädä huomaamatta.

Työhakemuksen voi lähettää myös sokkona ilman ilmoitusta avoinna olevasta työpaikasta, saksaksi tämä on nimeltään Initiativbewerbung (en nyt keksi suomenkielistä termiä, sellainen on varmasti olemassa - EDIT: avoin hakemushan se on, kiitos teille suomentajille!). Rekrytoinnissa työskenteleviltä on kuulunut huhuja, että suurissa konserneissa tämä saattaa olla yhtä tyhjän kanssa, mutta pienillä firmoilla taktiikka voi hyvinkin toimia siten, että sopivan paikan tullessa avoimeksi kiinnostuneen hakijan nimi on muistissa ja hakemus otetaan tarkempaan syyniin.

XING ansaitsee ehdottomasti maininnan työnhaun yhteydessä. Saksalaiset käyttävät LinkedIniä vaihtelevan aktiivisesti ja tuntuvat olevan enemmänkin liikenteessä XINGissä eli saksankielisen Euroopan vastaavalla sivustolla. Siellä oleminen kannattaa! Omaan profiiliin voi listata osaamisalueensa avainsanoja, ja asetuksista voi valita profiilin näkyvän rekrytoijille. Useat rekrytoijat etsivät säännöllisesti XINGistä kandidaatteja piilohaussa oleviin työpaikkoihin, ja oman rajoittuneen kokemukseni pohjalta sanoisin, että on jopa kohtuullisen yleistä saada yhteydenottoja rekrytoijilta. Joskus ne poikivat ihan oikeita työtarjouksia!

Kununu - muiden hakijoiden ja työntekijöiden kokemuksia

Tuliko kutsu haastatteluun? Hienoa! Ensimmäinen haastattelu saattaa hyvinkin olla puhelinhaastattelu. Se saattaa kuulostaa kammottavalta, mutta on oikeastaan varsin mukava ja kaikkien osapuolien aikaa säästävä tapa suorittaa ensimmäinen tunnustelukierros. Puhelinhaastattelun toinen osapuoli on usein rekrytoija ja haastattelu keskittyy tyypillisesti CV:n läpikäymiseen ja muutamiin standardikysymyksiin. Itseltäni on tähän mennessä useimmiten kysytty, hoidetaanko haastattelut saksaksi vai englanniksi siitä huolimatta, että ilmoitin CV:ssä puhuvani niin pirun hyvää saksaa ettei tosikaan, joten kielen suhteen ei tarvitse panikoida. Ja jos päädyt hoitamaan haastattelun saksaksi, voit olettaa kerääväsi uskomattomalla kielitaidollasi hyvät irtopisteet! 

Jos haastattelu on paikan päällä yrityksessä, pukukoodi on sama kuin hakemuskuvassa eli miehet pukeutuvat (tummaan) pukuun ja kravattiin, naiset taas pistävät päälleen jakkupuvun tai jotain vastaavaa. Jos et omista sellaista, nyt on aika käydä ostoksilla. Pukeutuminen riippuu jälleen kerran tehtävästä ja alasta, mutta insinöörinä konservatiivinen pukeutuminen on yleisesti ottaen hyvä idea.

Hakemuskierroksia on useimmiten enemmän kuin yksi. Kaksi kierrosta taitaa olla yleisin määrä, mutta kolmekaan ei ole epätavallinen.

Jäikö kysyttävää?

Mies ei viitsinyt katsella märehtimistäni kovinkaan kauaa, ja kun pojankin olotila vaikutti kohtuullisen vakaalta, uskaltauduimme ulos. Tänään todistettiin nimittäin sellainenkin ihme, että vaihteeksi EI satanut, joten tilanne oli hyödynnettävä. Kipaisimme siis päiväretkelle Aschaffenburgiin, lähistöllä olevaan sympaattiseen pienehköön kaupunkiin. 

Monissa Saksan pienemmissä kaupungeissa on ihanat keskustat. Nämä ovat niitä paikkoja, joita ei ilmeisesti katsottu tarpeelliseksi pommittaa maan tasalle sodan aikana, joten vanhat, säilyneet talot ovat saaneet seurakseen söpöjä uudempia, usein pastellinsävyisiä kavereita. Aschaffenburg kuuluu näihin paikkoihin, ja keskusta - toki kokonaisuudessaan kävelykatua, kuten täällä tyypillisesti vähän kaikkialla - on oikein soma paikka viettää lauantaipäivää. Kävelimme ympäriinsä nauttien raikkaasta kevätsäästä samalla kuin reporanka pikkumies nukkui rattaissaan. 

Nyt ei enää kyrsi niin mahdottomasti kuin tänään aamulla, mutta te kaikki Aachenissa treffaavat leidit ja muut täällä asuvat: eikö suunnitella uusi tapaaminen heti vaikka kesäksi? 

Eigentlich sollte ich jetzt in Aachen sein. Heute treffen sich finnische Bloggerinnen, die in der Gegend wohnen, das Treffen hatten wir schon lange geplant. Natürlich hat der Kleine aber letzte Nacht aber eine Magen-Darm-Grippe bekommen, und ich habe mich nicht getraut wegzufahren und alle anderen auch noch anzustecken. Mann, war ich sauer! Da es dem Kleinen aber irgendwann wieder einigermaßen gut ging und das Wetter recht grandios war, sind wir kurz nach Aschaffenburg gefahren. Die Sonne und die süße Altstadt haben meiner Laune gut getan.

Jatkoin kokeilujani Renfrew topin parissa. Tällä kertaa materiaalina oli paksumpi sataprosenttinen puuvillatrikoo. Tuntuma tässä on aika erilainen kuin ohuessa joustavammassa kankaassa enkä taaskaan tiennyt yhtään etukäteen, minkälainen tästä tulee. Lopputulos on mukavan reilun kokoinen, joten mahamakkaroita ei tarvitse miettiä. Emme kuitenkaan paini telttasarjassa, mikä on päärynänmuotoiselle itselleni tärkeää.

Toivon että kangas säilyttää muotonsa käytössä eikä veny epämääräiseksi, sillä tässä on oikein sopiva perusvaate raskausajan jäljiltä edelleen (!) hyvin tyhjän kaappini täytteeksi. Tällä ihan tavallisella paidalla voinkin hyvin osallistua Kätilön käsistä -blogin helmikuun perusvaatehaasteeseen, hoplaa!

Mal wieder ein Pulli. Ich beschäftige mich ja immer noch mit diesem Schnitt, und irgendwie ist jeder Versuch anders. Diesmal habe ich etwas dickeren Baumwolljersey benutzt. Das Ergebnis ist schlicht (man könnte auch langweilig sagen, aber das machen wir ja nicht!), genau wie ich meine Kleider am liebsten mag. 

Aikana ennen minkäänlaista perehtymistäni aiheeseen ajattelin eri kieltä puhuvien vanhempien lapsen oppivan automaattisesti molemmat kielet täydellisesti. No, kävi ilmi, että kyllä se kaksikieliseksi kasvattaminen vaatii ihan rehellistä työtä ja panostamista asiaan.

Meidän tilanteemmehan on se, että asumme Saksassa, mieheni on saksalainen ja hänen äidinkielensä on myös kotikielemme. Lapsemme oppii siis "vain" kahta kieltä verrattuna useisiin ystäväpariskuntiimme, joissa tilannetta muokkaa vielä vanhempien kesken puhuttu englanti. Koska meillä on kotikielenäkin ympäristön kieli saksa, on se luonnollisesti tosi paljon vahvemmassa roolissa kuin suomi, jota lapsi kuulee pääasiassa ainoastaan äitinsä suusta. Suomen oppiminen on siis täysin minun harteillani, mikä on oikeastaan aikamoinen vastuu, jos asiaa alkaa miettiä. Onneksi en juurikaan mieti kasvatusasioita liikoja vaan kuulun ennemminkin tee kuten hyvältä tuntuu -leiriin, muutenhan en pian pystyisi lainkaan rentoutumaan.

Minulta on kysytty usein, puhunko lapselleni suomea. Vastaus on kyllä, en voisi kuvitella käyttäväni hänen kanssaan saksaa. Suomi on äidinkieleni ja se kieli, jolla ilmaisen itseäni parhaiten. Ei tuntuisi yhtään luonnolliselta puhua pojalle saksaa, kieltä, jonka olen itsekin joutunut opettelemaan vieraana kielenä. Lisäksi suomen oppiminen on tietenkin tosi tärkeää siksi, että muuten lapsellamme ei olisi yhteistä kieltä Suomen puolen sukunsa kanssa. Suomen osaaminen on tietenkin myös ehdotonta, jotta pojalle muodostuu syvempi suhde toisen kotimaansa - vai onko kyse vaan äitinsä kotimaasta? - kanssa. 

Lapsemme täyttää tänä keväänä kaksi eli olemme vasta ihan alkutaipaleella näissä kielikuvioissa. Pojan ollessa vauva tunsin usein huonoa omaatuntoa siitä, etten puhunut hänelle aivan jatkuvasti ja selittänyt kaikkea, mitä teen. En ole kovinkaan puheliasta sorttia, ja tuntui tosi vaikealta pitää käytännössä monologia tyypille, joka ei vastannut koskaan mitään. Nyttemmin tilanne on helpottunut pojan puhellessa jo itsekin ja toistellessa sanoja papukaijan tavoin, kun hänen kanssaan voi aidosti kommunikoida. 

Pojan ensimmäinen sana oli kirkkaasti ja selvästi lausuttu nein eli ei. Ei tullut siis äitiä tai myöskään mamaa. Aluksi sanat olivat melkeinpä pelkästään saksaa, vaikka lapsi selvästi ymmärsi ihan yhtälailla myös kaiken suomeksi kuulemansa. Saksan valta-asema selvästi vahvempana kielenä jatkui joululomaan saakka, jolloin vietimme Suomessa vajaat pari viikkoa. Poika löysi valtavasti uusia suomenkielisiä sanoja jo tämän lyhyen vierailun aikana ja on jatkanut samaa tahtia myös palattuamme kotiin. Nyt hän puhuu jotakuinkin saman verran molempia kieliä, saksaa luultavasti hieman enemmän. Joskus olen havaitsevinani hänen suomessaan saksalaisen aksentin - ulos lähtiessä hän sanoo taki pälee kuten jokainen saksalainen nämä sanat lausuisi. En kyllä tiedä miten paljon tästä voi vielä sanoa juuta tai jaata, ulosanti kuin tämän ikäisellä ei ole maailman selkeintä muutenkaan.

Pikkuhiljaa hän alkaa myös erotella kieliä sen mukaan, kenelle hän puhuu. Minulle hän puhuu paljon suomea - toki myös saksaa - ja saattaa joskus toistaa ensin saksaksi sanomansa sanan samantien myös suomeksi huomatessaan, että se olikin kanssani käytettävä kieli. Mieheni on hänelle Papa, paitsi minulle hän puhuu usein myös isistä. Toisaalta hän myös joskus hermostuu täysin, kun ilmoitan paloauton sanovan suomeksi piipaa saksalaisen tatüütataan sijaan. NEIN, hän huutaa.

Lupaavasti alkanutta kielitaidon kehittymistä täytyy tietenkin tukea kaikin mahdollisin keinoin. Olemme nyt aloittaneet säännölliset skype-puhelut Suomen isovanhempien kanssa. Televisiottomassa taloudessa kasvava poika ei ole toistaiseksi katsonut minkäänkielisiä lastenohjelmia, mutta olen alkanut harkita suomenkielisten piirrettyjen näyttämistä ihan vaan kielen oppimisen takia. Suomalaiset kaverit ovat myös tärkeitä: onneksi olen tutustunut täällä meidänkin kaupungissa pariin samanikäisen lapsen suomalaiseen äitiin. Mitä enemmän poika kokee tilanteita, joissa suomea puhuvat useammat kuin pelkkä äitinsä, sitä parempi. Oikeasti haastavat ajat taitavat olla vasta edessä lapsen kasvaessa, mutta eiköhän niistä selvitä ainakin kohtalaisesti.

Tämä aihe on tosi kiinnostava ja tärkeä, ja olenkin nyt kiitollinen ihan jokaisesta kommentista tai kysymyksestä! Onko sinulla kokemusta aiheesta tai jotain hyviä vinkkejä vähemmistöasemassa olevan kielen oppimiseen ja ylläpitämiseen?

Heute geht's um die zweisprachige Erziehung des Kleinen. Ich rede nur Finnisch mit ihm und sein Vater natürlich Deutsch. Am Anfang benutzte er vor allem deutsche Wörter, obwohl er das Finnische genauso gut verstanden hat. Nachdem wir am Weihnachten in Finnland waren, fing er mehr und mehr an, auch Finnisch zu reden, was sehr schön ist. Jetzt redet er auf beiden Sprachen und ich bin gespannt, wie es weiter gehen wird.

Ystävän vierailun ja muiden kuvioiden takia olen ollut viimeiset pari viikkoa enemmän tai vähemmän lomatunnelmissa. Nyt pitäisikin taas tarttua itseään mielellään kaksinkin käsin niskasta kiinni ja siirtyä moodiin, jossa saa jotain aikaiseksikin. 

Viikonloppuisin nautimme hitaahkoista aamuista - tai siis toinen meistä vanhemmista, toisenhan on noustava jotakuinkin rutiininomaisesti seitsemältä lapsen kanssa. Tänään olisi ollut minun vuoroni nukkua pidempään, mutta päätin kerätä pari hyvä vaimo -pistettä ja antaa selvästi väsyneemmän puolison jäädä sänkyyn. 

Nach dem Besuch unserer Freundin kehrt der Alltag so langsam zurück. 

Tuntemamme herrasmies täytti tuossa vuoden vaihteessa kaksi. Ompelin hänelle lahjaksi simppelin paidan Viljamin puodin pandakankaasta. En osannut päättää, minkäväriset resorit laittaisin, joten tein kaikki eri värillä. Sopivat pandojen monivärisiin ilmapalloihin ja muistuttavat siitä, ettei tämä elämä oikeastaan ole kovinkaan vakavaa. 

Kaavana on Noshin sivujen ilmaiskaava, jota lyhensin jonkin verran. Se on sellaisenaan tosi pitkä ja kapea eikä sovi ainakaan meidän kuitenkin kohtuullisen pitkälle ja hoikalle pojalle. Näin paita tuntuu olevan parempi lahjan saajalle. 

Olen tässä seuraillut London and beyond -blogin kirjoittajan Lenan muuttoa Saksan Düsseldorfiin. Hän ei ole oikein vaikuttunut Saksasta eikä ole toistaiseksi viihtynyt täällä mitenkään erityisen hyvin. Aloin tässä miettiä, mitkä tekijät vaikuttavat kotiutumiseen uuteen maahan muuttaessa.

Itsehän esimerkiksi asun keskikokoisessa kaupungissa, jonka keskusta tuhoutui sodassa aivan täysin. Kaikki Saksaa tuntevat tietävät, että se tarkoittaa susirumia taloja, jälleenrakennuksen aikana taisi nimittäin olla vähän muutakin mietittävää kuin arkkitehtuuri - ja silloin varmaan makukin suosi harmaita laatikoita. Luulen, että muutamatkin meillä kyläilleet ovat miettineet, eikö ulkomaille muuttaessa nyt olisi voinut valita vähän raflaavampaakin mestaa. Jos nyt Saksassa haluaa pysyä, niin olisihan täälläkin ollut vaikka Berliini, joka on jo ihan eri sfääreissä. 

Kotiutumisen kannalta tärkeää on tietenkin oman luonteen sopivuus ympäröivään paikkaan. Rauhaa rakastava pieneltä paikkakunnalta tuleva tuskin viihtyy meluisassa miljoonakaupungissa, ja yhtä vähän pesunkestävä kaupunkilainen maaseudun uneliaassa pikkukylässä, josta on pitkä matka vähän joka paikkaan. Mutta jos reunaehdot ovat jotakuinkin kunnossa, mitkä ovat ne tekijät, jotka määrittävät sen, viihtyykö tulokas siellä missä on?

Väittäisin, että monien muiden tekijöiden ohella sosiaaliset suhteet ja rutiinit ovat tosi tärkeässä roolissa kotiutumisessa. Paikalliset ystävät ovat olennaisia. Kotiutuminenhan on tavallaan tunne siitä, ettei tarvitse lähteä mihinkään, että elämä soljuu eteenpäin siellä, missä sijaitsee. Luulen, että sitä kotiutuu monenlaiseenkin paikkaan, kun vaan ympärille rakentuu se oma sosiaalinen verkosto. Ihmisethän sen kaupungin tai kylän pitkälti tekevät: jos tuntee olonsa tervetulleeksi ja löytää samalla aallonpituudella olevia ystäviä, on huomattavasti helpompaa mieltää asuinpaikkansa kodikseen kuin yksinäisyyttä potien. 

Mielenkiintoisia ovat myös ne pariskunnat, joiden toinen osapuoli on kotoisin eri maasta. Suuri osa ulkomaille muuttavista siis. Mieheni on saksalainen, ja koska luonnollisesti pidän hänestä, onko mielenlaatuni siis automaattisesti sellainen, että viihdyn todennäköisesti myös hänen kotimaassaan? Vai oppiiko sitä tykkäämään ajan kanssa puolison maasta, koska se nyt vaan on perheessä niin erityisessä asemassa? Jos olisinkin rakastunut vaikka italialaiseen, kotiutuisinko siis helpommin ja nopeammin eteläisiin maihin? Mitä mieltä olette?

Olen tässä jatkanut hiljakseen ompeluprojektini parissa. Kylläpä itselle ompeleminen onkin vaikeampaa kuin lastenvaatteiden tehtailu! Ongelmat alkavat jo kankaiden etsimisestä. Lastenvaatteisiin tottuneena silmä on harjaantunut etsimään printtejä, ja etenkin netistä ostettaessa yksiväriset kankaat näyttävät ihan auttamattoman tylsiltä. Useimmiten joudunkin muistuttamaan itseäni siitä, että tykkään pukeutua tylsiin vaatteisiin. Ei turhan räikeitä värejä, ei silmiinpistäviä printtejä. Raidat käyvät, jotkut hillityt kukkakuosit myös.

Tällä taustalla olin iloinen löytäessäni tämän Art Gallery Fabricsin hennon kukkakankaan. Ja nyt kun katsoin, on tuolla kaupassa myös muita ihanuuksia aikuiseenkin makuun. Art Galleryn kankaita löytyy Saksan DaWandasta sekä suomalaisille tutummasta Etsystä pilvin pimein. Laatukin tuntuu olevan kohdallaan: trikoo on pehmeää kuin pumpulipilvi.

Ich habe wieder genäht. Der Stoff stammt aus dem Hause Art Gallery, und ich habe ihn beim Ella bei DaWanda gekauft. Er ist butterweich und der zarte Blumenmuster ist unauffällig genug für meinen Geschmack. Für Kinderklamotten nehme ich am liebsten Stoffe mit Muster, aber für mich ist es schwieriger, was zu finden. Unifarbene Stoffe sehen langweilig aus (obwohl ich mich selbst erinnern muss, dass ja am liebsten langweilige Kleidung trage!), und viele Muster zu kindisch oder irgendwie sonst nicht schön. Streifen und dezente Blumen gehen aber immer.