Kuvassa on kori, jonka aloitin laskujeni mukaan kuusi (6) kertaa ja sain valmiiksikin kahdesti. Tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun olen virkannut mitään muuta kuin ketjusilmukoita (en yhtään muista, että meillä olisi koulussa virkattu mitään. Olenko ollut heitteille jätetty lapsi?), joten ensimmäiset aloitukset menevät ehkä sen piikkiin. Rehellisesti sanottuna suurin ongelma oli kyllä nimeltään En jaksa keskittyä ohjeeseen sen vertaa, että lukisin sitä oikein. Kerran sain jo aikaan jotain, joka näytti ylösalaisin käännetyltä sieneltä. Tähän uusimpaan versioon liittyen odotukset olivat suuret, koska nyt oli ohjettakin tulkittu sataprosenttisen oikein ja lisäksi mikä nyt voisi mennä enää pieleen? Kirosinkin suureen ääneen huomatessani, että korin ollessa tyhjä tai vain osittain täynnä - tai mikä pahinta, reuna käännettynä - vanha tuttu ydinpommisieni eli saksaksi koko kyhäelmälle hellittelevästi lempinimeksi antamani Atompilz oli tehnyt paluun. Seitsemäs aloituskerta ei enää inspiroinut, joten tungin tekeleen täyteen villasukkia. Pysyypähän ruodussa.

Kori majoittui kenkähyllymme päälle, jonne se sopii kyllä värinsä puolesta mainiosti. Kesäisestä Kööpenhaminasta mukaan tarttui ihania värillisiä laattoja, jotka ovat toimineet milloin koristeena, milloin lasinalusina. Keraaminen purkki on samalta reissulta ja kätkee sisäänsä talouden irtonapit. Pienellä Marimekon lautasella oli häissämme tärkeä tehtävä sormusten alustana vihkimisessä, ja se sai nyt jatkaa samansuuntaisissa tehtävissä toimien rinkuloiden kotipesänä silloin, kun eivät ole sormissa. Mikä siis tapahtuu aina ollessamme kotona. Emme kummatkaan kuulu lainkaan siihen kastiin, joka pitää sormuksia yöt ja päivät. Voi sitten ainakin römytä rauhassa ilman möhnäisiä lisäosia nimettömässä.

Mainitsinkin tästä jo taannoin, mutta tosiaan kesällä aloittamamme perinteen mukaan ostamme joka Suomen reissulla yhden teekupin ja asetin Paratiisi-sarjaa. Budjetti ei kestä monen yksilön yhtäaikaista hankintaa, mutta kertyväthän nuo näinkin. Viime viikonloppuna hankimme siis toisen kupin aluslautasineen. Nyt talouden herrasväki voi siis juoda yhdessä teetä astetta hienostuneemmin.

Pikavisiitillä tuli käytyä myös Marimekolla. Olisin voinut ostaa sieltä lähes kaiken, ja jotain ostinkin. Selatessani myöhemmin myyjän mukaani antamaa joululehtistä kirosin kovasti, etten älynnyt tutkailla vaaterekkejä lainkaan. Yleensä Marimekon vaatteet eivät sovi allekirjoittaneen päärynävartalolle lainkaan, mutta nyt mallistossa näyttää olevan varsin lupaavan näköinen kolttu! Suunnittelen tekeväni lähiaikoina toivioretken Frankfurtin myymälään.

Kummallinen valoilmiö tunkeutui tänään sisään, kun olin lähdössä töihin. Olipa mukavaa ja piristi sen verran, että akuutti tarve kuunnella joululauluja koko ilta laimeni hieman. Kuvata päräytin valon olkkarin/keittiön seinässä ja samalla myös harvinaisen ennakoivasti ostaneeni kalenterin ensi vuodelle. Blogimaailma sekä Finnish Design Shop muistuttivat minua siitä, että tämän mainion yksilön uusi painos on saapunut ja myytäneen loppuun hyvinkin nopeasti. Siispä tilasin meille yhden samalla, kun klikkasin ostoskoriin nimiäislahjan tuoreelle kummitytöllemme. Oikeen kiva on. Jos ykkösodotuspaikkaani ei olisi jo varattu joululle, saattaisin odottaa, että tuon saa korkata käyttöön.

Täällä tapahtuu kummia. On yleisesti tunnettua, että VIHAAN talviaikaa (aivan sama onko se virallisesti normaaliaika vai ei, on hanurista että keskellä päivää on yhtäkkiä sysipimeää) ja marraskuuta. Tähän vuodenaikaan mieleisimmät aktiviteettini koostuvat yleensä nukkumisesta ja hereilläollessani masentuneesta huokailusta. Vaan tänä vuonna on kuulkaa toinen ääni kellossa! Vielä ei ole harmittanut yhtään. Viime päivät on satanut vaihtelevasti tihuuttaen ja hieman runsaammin vaakasuoraan, mutta edes pyöräillessä ei ole itkettänyt. Sadehousut ja -takki pelastavat paljon.

Otin lisäksi järeämmät aseet käyttöön ja korkkasin maanantaina joululaulukauden. Käväisimme viikonloppuna Suomessa ja ostin sieltä elämäni ensimmäisen kerran joululehden. Sekin on jo selattu läpi! Seuraavaksi ajattelin siirtyä glögiin ja joulutyynyjen ompeluun. Kun kerran joulussa on parasta sen odotus, miksi riemua ei venyttäisi niin pitkäksi kuin järjellisesti mahdollista?

On kyllä niitäkin asioita, jotka eivät ole viime aikoina huvittaneet. Esimerkiksi käsityöt. Tasan mikään ei ole edistynyt mihinkään, mutta nyt vannoin saavani edes korin valmiiksi. Tuossa se kököttää vihjailevasti sohvalla.

Syksyn (ja talven, joka ei täällä juuri tuosta em. vuodenajasta eroa) tulo ei ole vielä alkanut tietoisesti masentaa, mutta energiaa ei meinaa riittää mihinkään. Onneksi meillä on sarastevalo, ilman sitä en varmaan nousisi sängystä lainkaan ennen puoltapäivää (viikonloppuisin en kyllä välttämättä nousekaan).

Viime aikoina meillä on käynyt vähän vieraita. Ensimmäiset yksilöt olivat kanssani täällä taannoin (vuonna 2007! Miten siitä voi olla niin kauan?) kanssani vaihtovuotta viettäneet leidit. Olipa hauskaa nähdä pitkästä aikaa! Jännää oli huomata, että vaikka asun samassa kaupungissa kuin silloinkin, on nykyinen elämäni ihan eri paikkoihin painottunutta. Se vaihtovuoden kaupunki lakkasi varmaankin olemasta, kun lähdimme kaikki takaisin kotiin. Loogisena seurauksena en meinannut yhtään muistaa, missä silloin käytiin syömässä ja mitä oikein tehtiin. Onneksi tytöt muistuttivat.

Toinen, jo kahteen kertaan visiitillä käynyt persoona on siskoni, joka suureksi ilokseni aloitti oman vaihtarivuotensa tässä ihan vieressä. Tarjosimme luonnollisesti ensimmäisen majapaikan maahan saapumisen jälkeen, ja ohjelmaan on lisäksi ehtinyt kuulua jo yksi ex tempore -visiitti. Nyt hämmästelen jo, eikö sisko muka olekaan aina asunut lähellä häh.

Tänä viikonloppuna ei ainakaan toistaiseksi ole tiedossa tarvetta sohvan petaamiseen vierassängyksi, mutta eipä tuo haittaa, koska armas mieheni on luonnollisesti mieleisintä seuraa. Jännä muuten huomata, että kyllä avioituminen jollain merkillisellä tavalla jotain muutti, vaikka periaatteessa uuden sormuksen lisäksi ainoa ero entiseen on toisen osapuolen sukunimen vaihtuminen ja se, että on yhdet mahtavat bileet, joita muistella. Ehkä se on osittain juuri tuo yhteinen sukunimikin, mutta musta kyllä tuntuu, että näin avioparina olemme enemmän yksikkö ja perhe kuin ennen. Mukava tunne.

Tätini tiedusteli meiltä ennen häitä, mitähän he voisivat antaa lahjaksi, kun mielellään valitsisivat jotain kahisevaa hieman pysyvämpää. Valinta osui samantien jo vuosikausien ajan haaveilulistallani keikkuneeseen Louis Poulsenin AJ-lattialamppuun, johon saimmekin lopulta sponssia kolmelta taholta. Lampun hankinta jäi meidän tehtäväksemme, ja jotenkin homma pääsi vähän venähtämään. Eilen se kuitenkin saapui ja kotiutui meille heti mainiosti. Moon niin iloinen!

Tänään kotiin tullessa rappusilla odotteli postipaketti Suomesta. Tiesin, että se sisältäisi meidän hääkuvat dvd:llä (nettigalleriassa ja koneella kuvat jo ovatkin, tässä tulivat hieman fyysisemmät versiot). Henkilökohtaisesti ilahdun kaikesta, mikä liittyy jotenkin meidän hääkuviin, joten avasin paketin samantien. Yllärinä siellä ei ollutkaan pelkkiä dvd-levyjä, vaan lisäksi muutakin:

Paketissa oli kuvat kahdella dvd:llä, ihana kiitoskortti sekä yksi ihanimmista potrettikuvistamme tulostettuna taidepaperille. Mitä asiakaspalvelua! En nyt osaa sanoa muuta kuin kiitos itsellenne, Johanna ja Jouni, kun kuvasitte häämme niin täydellisesti. Tämä pelasti sateisen, harmaan ja syksyisen päivän täysin. 

Ainakin täällä päin Saksaa joka kylässä ja kaupunginosassa on kerran vuodessa Kerb eli kyläjuhla (vai mitenköhän tuon nyt suomentaisi). En yleisesti jaksa oikein perustaa noista pippaloista, joten olen tutustunut lähemmin vain meidän oman kaupunginosan versioon aiheesta. Tänä viikonloppuna oli taas mainitun vuosittaisen häppeningin aika. Läheisen puutarhan hiekka-alueille on noussut erinäisiä huvipuistokojuja, pari viiniständiä sekä erinäisiä mahantäytteitä tarjoavia vaihtoehtoja. Eilen oli lisäksi perinteinen juhlakulkue, joka kulki torvet ja pasuunat soiden lähistön katuja pitkin. Itse kulkueen ajan sijaitsimme sisätiloissa, mutta kun kävimme illalla kävelyllä, muistuttivat katujen koristeet aiemmin päivällä tapahtuneesta. 

Kävellessämme pikaisesti itse juhla-alueen läpi tulin jokavuotiseen johtopäätökseen siitä, että pärjään oikeastaan ilmankin kyseisiä bileitä humppamusiikkeineen. Kiinnostuin huomattavasti enemmän puutarhan vielä varsin hyvässä hapessa olevista kukituksista sekä lähikadun kuplasta (tosin lisättäköön, että olisin kyllä ottanut itse juhla-alueeltakin pari kuvaa, jos toinen osapuoli ei olisi sanonut sen olevan aivan kertakaikkisen ennen- sekä asiaankuulumaton idea. Voitte siis kuvitella huvittelulaitteet mielessänne). Tänään illalla on vuorossa ilotulitus, sitä saatan kyllä katsella ikkunasta. Meidän olo- ja makuuhuoneen suuri ikkunarivistö osoittaa kätevästi juuri oikeaan suuntaan, ja täältä ylimmästä kerroksesta näkyykin pamaukset ihan mukavasti.