Konferenssi on ohi ja vuorossa on parin päivän mittainen pyykinpesulla ja pakkauksella täytetty oleskelu Saksassa. On sanottava, että kyseessä oli ensimmäinen ja viimeinen kertani Thessalonikissa, mikäli se vaan mitenkään allekirjoittaneesta riippuu. Noilla leveysasteilla on tähän aikaan vuodesta päiväsaikaan aivan liian kuuma ulkona oleiluun, mutta enpä ollut myöskään kovin vakuuttunut näkemästäni. En todellakaan pysty ymmärtämään, miksi kukaan menisi lomalle Thessalonikiin. Meren rannalla sijaitseva kaupunki, jossa on kivan uimarannan sijaan betonipromenadi ränsistyneillä taloilla höystettynä. Positiivisena huomiona on sentään sanottava, että ruoka oli kyllä kerrassaan mainiota. Loppuviikosta vaivasi kaiken muun lisäksi vielä kohtuullinen konferenssiväsymys, ja odottaessamme paluulennon lähtöä hermojeni senhetkiseen kuntoon nähden aivan liian likaisella ja meluisalla lentokentällä en meinannut malttaa odottaa pääseväni pois koko Kreikasta. Vapaavalintaiset lomani suuntaavat jatkossakin ihan eri ilmansuuntaan.
Ei taida olla projektia ilman viime tippaa. Lisää normaaliin kaaokseen kriittisellä hetkellä tuleva viikon konferenssi Kreikassa (joku esitelmä pitäis tehdä valmiiksi ja harjoitella) ja saat aikaan jonkinasteisen kiireen. Ny ei siis oikein ehi kirjoitella mitään suuria runoja. Tilanne saattaa parantua ennen häitä tai vaihtoehtoisesti niiden sekä loman jälkeen.
It is a truth universally acknowledged, that a single man in possession of a good fortune, must be in want of a wife.
Näin alkaa ikuisesti lempikirjanani pysyvä Ylpeys ja ennakkoluulo, jonka osaan oikeastaan ulkoa etu- ja takaperin. Lukiessa muistan myös, mikä mekko Elizabethillä on päällään ja mikä musiikki soi meneillään olevassa kohtauksessa siinä BBC:n (ainoassa oikeassa) sarjassa, jota tähdittää (ainoa oikea Mr. Darcy) Colin Firth. Sekä kirja että sarja on tullut jotakuinkin 15 vuoden pituisen yhteisen historiamme aikana kahlattua läpi varmasti yli kymmenen kertaa. Tästä kaikesta huolimatta en äsken muistanut tuota legendaarista aloituslausetta oikein aloittaessani sen muunnoksella kortin, jonka kirjoitin Englannissa asustelevalle lemppari-ex-kollegalleni. Tämä kertoo ainoastaan siitä, että kirjan lukemisesta on kulunut aivan liian kauan! Täten heitän hyvästit kaikille hyville aikomuksilleni rästihommien tekemisestä tai joidenkin häiden järjestelemisestä iltaisin. Mut tavoittaa sohvalta Bennetin perheen parista, jos on aivan pakko häiritä.
Ennen katoamistani suhdekiemuroiden pariin mainitsen häihin liittyen, että tilasin etsystä pari hiuskukkaa, jotka saapuivat tänään. En nyt ole niiden värisävystä just ihan varma, mutta eivätköhän nuo asiansa aja. Muita hankintoja: uudet kehykset laseihin, kun kerran linssit oli kuitenkin vaihdettava väärien vahvuuksien takia. En aluksi aikonut muuta kuin vaihdattaa ne linssit, mutta optikko sanoi olevansa varma siitä, että liikkeessään on usea kehysmalli, joka sopii mulle huomattavasti nykyistä paremmin. Näin oli. Mietin näiden suhteen aika kauan sitä, ovatko melko suuret kehykset jo vähän liian lähellä sitä kokoluokkaa, joka äidilläni oli päässään kaikissa 70-luvulla otetuissa valokuvissa. Jos näin on, look ilmeisesti pukee allekirjoittanutta, koska tähän mennessä kukaan ei perinteisesti ole edes huomannut kehysmallin vaihtuneen.
Meillä kävi eilen vieraita. Yksi kavereista ei ollut jostain mystisestä syystä nähnyt meidän asuntoa vielä kertaakaan, vaikka tässä asutaan nyt jo neljättä (!) kesää. Kuten herrasmiehillä on tapana, hän saapui ovelle kukkakimpun kanssa. Ja minkälaisen! Kukat olivat kuulemma suoraan äitiliinin puutarhasta. Sanon että moisia puutarhoja tännekin (ja puutarhuri niitä hoitamaan).
Kysyn, mikseivät ihmiset tuo useammin toisilleen kukkia. Miten helppo keino saada aikaan paljon iloa! Kotimatkani varrelle sattuu osumaan kukkakauppa, ja poikkeankin sinne aika usein ostamaan pienen kimpun, jos illan ohjelmassa on kyläilyä. Voihan noita ostaa itsekin (ja kannattaakin!), mutta kyllä kukkien saaminen vierailta on jotain ihan erityistä. Miten huomaavaista, haluaisin aina sanoa jos muistaisin siinä hetkessä, mitä hittoa se onkaan saksaksi. Kokeilepa sinäkin ilahduttaa seuraavan kerran kaveria muutamalla kukkasella! Takaan että saat itsekin aurinkoisen mielen.
Ensinnäkin. Mikä hitto siinä on, että vaikka ihminen löytää oman urheilulajinsa (spinning) ja on joka tunnilla niin onnessaan, että virnistää kuin kuuluisa Hangon keksi minkä hikoilultaan jaksaa, vaatii tunnille lähteminen joka ikinen kerta saman sisäisen taistelun à la nnggghhh onks ihan pakko, oikeestaan juuri tänään en kyllä ehdi/pysty koska tekosyy x?
Toisekseen. On todella ärsyttävää, että tykkää alkoholipitoisista drinksuista, mutta eihän niitä voi ryystää kuin yhden jos sitäkään ilman joutumista tilaan, jossa seuraamukset ovat havaittavissa viimeistään seuraavana aamuna. Arvostaisin, jos jossain olisi alkoholinmakuista uutetta, jota voisin lisätä askartelemaani cocktailiin niin, että se ei maistuisi vaan limsan ja mehun/marjojen/muun ainesosan sekoitukselta vaan aidolta tavaralta ilman sivuvaikutuksia.
Lisäksi mainittakoon, että ryhdistäydyimme ja kävimme tässä hääteemaisella tanssikurssilla. Tänään oli kolmas ja vika kerta, ja nyt valssi, wienervalssi sekä discofox/disco-swing/mikä ikinä se onkaan nimeltään suomeksi sujuvat kuin vettä vaan ellei jopa paremmin. Jätän yleisön jännitykseen enkä kerro, huijasinko juuri tanssien onnistumisen suhteen tai että tanssimmeko lopulta häissä vai emme.
Puhun lämpimikseni (hah-hah) säästä, kuten kaikki ovat viime päivinä tehneet. Täällä on nimittäin noin kolmekymmentäviisi astetta celsiusta. Maanantaista lähtien luulin, ettei helle voi tästä enää pahentua, vaan niin on käynyt joka päivä. Muutun päivä päivältä hieman hitaammaksi, koska en saa nukuttua. Tuulen henkäystäkään ei ole havaittu päiväkausiin, ja ilma seisoo odottaen ukkosta, joka toivottavasti saapuu vihdoin huomenna. Jotain kertoo se, että brasilialaiset kollegatkin valittavat kamalaa kuumuutta.
Vitkuttelin ensin töissä iltaan asti, koska äärimmäisen lämmin toimisto on kuitenkin kylmempi kuin ulkoilma (tai meidän ylimmässä kerroksessa sijaitseva kämppä), ja päästyäni sitten lopulta kotiin tein itselleni ensi töikseni aivan valloittavan kesädrinksun. Onni ilmentyy mitä ilmeisimmin jääkaapissa odottavaan sitruunalimonaadiin.
Drinkki on oikeastaan englantilainen pimms hyvin mietona versiona ja ilman sitrushedelmiä sekä kurkkua. Lorautin siis lasiin silmämääräisesti hyvinkin arki-iltaan sopivat määrät giniä, vermuttia ja triple seciä ja täytin lasin limsalla. Sekaan jäitä ja omenaminttua, seuraksi mansikoita ja viereen seuranani tämän illan ja yön tiiviisti pysyttelevä tuuletin. Kyllä tämä tästä.
Nyt kun uusin tuotokseni on saavuttanut kohteensa, voin ylpeydestä poksahtaen esitellä sen täällä. Neuloin tässä nimittäin eräälle tulevalle pienokaiselle peiton, josta tuli kerrassaan mainio. Alkuperäinen, pari vuotta sitten Dekossa ollut ja nyttemmin Novitan sivuilla sijaitseva ohje on oikeastaan ihan kunnon kokoiselle torkkupeitolle tuplalangalla neulottuna, mutta ihanan Things to make and do -blogin Maija keksi jo jonkin aikaa sitten soveltaa ohjetta vauvan peittoon. Muistin esikoistaan odottavan ystäväni aikanaan ihastelleen Maijan neulomusta sen kuvat nähtyään, joten kuultuani iloisista uutisista oli peittomallin valinta sitä myöten selvä. Peitto saapui tänään perille ja oli kommenteista päätellen aivan mieleinen. Malli oli tosi hauska ja nopea neulottava, joten ehkä sitä normaalikokoista torkkupeittoakin voisi joskus harkita. Tästä projektista jäi tosi hyvä mieli, koska mikäpä mukavampaa kuin saada aikaan onnistunut tuotos, jonka voi vielä antaa lahjaksi!
Tein tänään ihan sikahyvää ruokaa. Paahdoin hieman suolattuja uusia perunoita kokonaisten valkosipulinkynsien kanssa öljyssä. Pari minuuttia ennen poistamista uunista lisäsin sekaan halkaistuja kirsikkatomaatteja. Paistelin nipun vihreää parsaa pannulla ja lisäsin sen perunoiden ja tomaattien sekaan poistettuani ensin valkosipulinkynnet. Pilkoin sekaan pari retiisiä, murustelin päälle vuohenjuustofetaa ja laitoin sekaan vielä rucolaa ja basilikaa. Sitten söin.





