Toinen viikko arkea on käynnistynyt. Vaikka onkin tympeää olla yksin kotona, on silti oikeastaan ihan kiva, että on edes teoriassa mahdollista saada eloon taas jonkinlaista rytminpoikasta. Ja onneksi tuo lakanoiden vaihdon ohessa sängylle sammahtanut pallero on edelleenkin aika helppo tapaus, joten sikäli en koe tätä uutta tilannetta ainakaan toistaiseksi kovin kamalaksi. Veikkaan myöskin, että tämä syksy livahtaa ohi yhtä hirvittävää vauhtia kuin pienen miehen kolme ensimmäistä kuukautta, joten kohta varmaan ihmettelen töihin paluuta ja miehen kotiin jäämistä.
Tällä viikolla meillä on ohjelmassa hieman juhlavalmisteluja, sillä lauantaina meillä juhlistetaan pikku-ukon syntymää. Poikaa ei kasteta, eikä toisaalta nimiäisissäkään olisi hirveästi järkeä, kun nimi oli kuitenkin annettava samantien ja on ollut kaikilla tiedossa alusta lähtien. Moiset seikat eivät kuitenkaan ole riittäviä tekosyitä olla juhlimatta, joten päätimme järjestää ukolle pienet tervetuliaispirskeet. Menyy on vielä hieman auki, joten ilta kulunee leppoisasti reseptejä selaillen.
Me olemme siirtyneet luksusperhe-elämästä arkeen, kun poika täytti kolme kuukautta ja mies meni maanantaina töihin. Tämä tarkoittaa allekirjoittaneelle yh-arkea maanantaiaamusta torstai-iltaan. Näin ensimmäisinä päivinä olen huomannut, ettei yksin kotona ollessaan saa yhtään mitään aikaiseksi ainakaan ilman huolellista suunnittelua. Sitten on tietysti myös niitä hetkiä, jolloin ulkona sataa kaatamalla ja raivarit saanut vauva on kaivettava läpimäristä vaunuista keskellä kauppaa syliin rauhoittumaan.
Siksi olikin niin mahtavaa, etteivät ylisanat edes riitä, kun eilen kaveripariskunta tuli meille illalliselle. Ruokavieraat eivät tällä kertaa tuoneet mukanaan pelkästään itseään, vaan saapuivat ruokakassien kanssa. Toinen kokkasi herkullista currya ja toinen vieläpä tiskasi kaiken illan päätteeksi. Emännän rooliksi jäi tällä kertaa vääntää pikamuffinssit jälkkäriksi ja huolehtia muu aika jälkikasvusta. Olipa ihana ilta, ja yhtä ihanaa oli herätä tänään ja askarrella aamupalaa putipuhtaassa keittiössä!
Tippa meinasi tulla linssiin myös jo nukkumaan mennessä, kun huomasin ketkujen vieraiden hiippailleen jossain vaiheessa iltaa myös makuuhuoneeseen, jossa yöpöydällä odotti syntymäpäiväkortti ja -paketti. Niistä nautiskelin asiaan kuuluvasti vasta tänään aamulla, kuten myös juhlan kunniaksi leipomistani macaroneista. Pelkäsin ennen miehen töihin menoa, että hautautuisin enemmän tai vähemmän alakuloisissa tunnelmissa yksin kotiin arkipäiviksi, mutta eiköhän tästä ihan hyvä tule, kun on ystäviä, joille voi sanoa jos katto alkaa lähestyä niskaa. Näissä tunnelmissa on hyvä juhlistaa vanhentumistaan!
Kumma juttu, että vaikka tässä ollaan nyt oltu ikään kuin lomalla jo kuukausikaupalla, on silti vaikeaa rentoutua. Askareissa on tietty jo töissäkäynnin ajalta tuttu suorittamisen maku, johon on tullut nyt vauvan myötä vielä oma lisänsä. Asioiden on tapahduttava nyt just eikä hetken päästä, koska sillä on ihan kohta nälkä / se varmaan huutaa kohta / jos ei nyt just mennä niin sille tulee taas nälkä / haluan just nyt nukkumaan - tai sitten klassikko koska mä nyt vaan sanon että tämä on hoidettava just nyt. Vauvaperhe-elon alussa osa näistä olikin ehkä ihan puolittain järjellisiä tai ainakin järkeenkäypiä syitä hoppuiluun, mutta oikeasti olemme jo oppineet vauvan kanssa aika paljon toisistamme ja ennakoinnista on tullut huomattavasti helpompaa. Ja mitä sitten vaikka hommat viivästyisivät? Eipä useimmiten paljon mitään.
Kun hoppuilun lisäksi vielä seinätkin alkoivat kaatua päälle tässä kaikesta kotona luuhaamisesta johtuen, oli korkea aika siirtyä kunnon lomalle Suomeen. Usein sitä vaan tarvitsee irtiottoa arkisista ympyröistä, ja niin tälläkin kertaa. Lopullisesti sain rentouduttua mökillä, kuten melkeinpä aina. Mukavan lisän lomaan toi myös se, ettei läheskään joka paikassa ollut tarjolla wlania, joten puhelimella ei päässytkään nettiin. Eipä sitä olisi mihinkään kaivannutkaan, ja oli aika ihanaa keskittyä facebookin selailun sijaan johonkin ihan muuhun.
Siinä mökillä järvelle tuijotellessani mietin, miksei lomalaisen sisäistä rauhaa ja zen-oloa saisi muka otettua edes osittain mukaan myös kotiin. Pari vuotta sitten kesäloman jälkeen sovimme miehen kanssa olevamme lomalla myös joka arki-ilta ja kaikkina viikonloppuina. Ihan samoja juttuja tehtiin kuin aina ennenkin, mutta jotenkin se arkinen kokkailu tai vaikka siivoaminenkin tuntuivat heti paljon makoisammilta, kun takaraivossa ei jyskyttänyt se perinteinen pakko saada vielä kokattua huomisen eväät. Liikenteessäkään ei tarvinnut menettää hermoja, kun keskittyi ajattelemaan että mitäpä pienistä, meikä on lomalla. Eihän tuota sisäistä rauhaa nyt loputtoman kauan kestänyt, mutta jonkin aikaa kuitenkin, ja kutsuisinkin kokeilua onnistuneeksi. Ajattelin yrittää samaa tänäkin vuonna. Nythän rentoutumisen taito on myös entistäkin tärkeämpi, koska en halua hukata niin nopeasti ohi meneviä hetkiä pienen kanssa siihen, etten malta pysähtyä ja ihan vaan vaikkapa makoilla jokeltelevan ukon kanssa lattialla sen ikuisen suorittamisen sijaan. Ehtii sitä kiirehtiä taas myöhemminkin, jos siltä tuntuu. Nyt tärkein on kuitenkin tässä hetkessä.
Meikäläinen on palannut lomalta; kävimme piipahtamassa Suomessa. Kun tässä kerran ollaan taas kotona, tekee mieli olla vaihteeksi vähän muutenkin kuin ellun kanat konsanaan. Nyt kun siskokin kävi tokavikaa kertaa (buu) vierailulla vaihtovuotensa aikana, tuli yllätys yllätys kokkailtua hieman. Kesän pehmittämä pää ei vielä yltänyt uskomattomiin suorituksiin, mutta oikein kerrassaan mainiota porkkanakeittoa saimme kyllä aikaan. Kukaan ei ehkä usko, mutta resepti on taas Glorian ruoasta&viinistä, heh. Voisivat pikkuhiljaa antaa alennusta tilauksesta tämän kaiken mainostamisen jälkeen!
Ihanan samettinen keitto on turkulaisen E. Ekblomin resepti. Siihen olisi kuulunut myös paneroituja ja friteerattuja manchego-kuutioita, mutta koska meillä ei ollutkaan yhtään kananmunia, ne eivät nyt löytäneet tietänsä lautasillemme. Juusto päätyi siis keiton seuraksi leipomieni sämpylöiden päälle. Keitto paseerattiin siivilän läpi soseuttamisen jälkeen, mikä ehkä kuulostaa täysin naurettavalta hifistelyltä, mutta teki rakenteesta ihanan!
E. Ekblomin samettinen porkkanakeitto
resepti Glorian ruoka&viini -lehdestä
10-12 isoa porkkanaa
2 valkosipulin kynttä
1 vihreä chili
25 g + 50 g voita
1-1,5 rkl suolaa
n. 7 dl vettä
2 dl kylmää maitoa
2 dl kylmää maitoa
Pese ja paloittele porkkanat. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet, poista chilistä siemenet ja pilko chili. Kuumenna 25 g voita kattilassa, lisää porkkana, valkosipuli ja chili. Vähennä lämpöä ja freesaa kasviksia noin 10 minuuttia.
Lisää kattilaan 1 rkl suolaa ja vettä niin että kasvikset peittyvät. Anna kiehua kannen alla, kunnes porkkanat tuntuvat pehmeiltä. Soseuta sitten keitto sauvasekoittimella. Tarkista suolan määrä ja lisää tarvittaessa. Paseeraa keitto siivilän läpi.
Lämmitä keitto kattilassa ja sekoita kylmä maito sekä loppu voi sauvasekoittimella sen joukkoon. Jaa kulhoihin ja nautiskele.
Kun kerran sisko oli melkeinpä viimeistä kertaa kylässä, oli suklaansyöjien luonnollisesti testattava uutta jälkiruokaa. Tällä kertaa kokeiluun päätyi Chocochili-blogin Elina Innasen Viiden tähden vegaani -keittokirjan avokado-suklaamousse, jonka resepti näköjään löytyy blogistakin. Raadin tuomion mukaan mousse oli hyvää, mutta sokerin määrää olisi voinut hieman lisätä. Jälkkärin nauttimisen sivussa siippa oppi tuikitärkeän termin suklaaöverit, joten hukkaan ei mennyt tämäkään kokeilu.
Eilen heräsimme vesisateeseen. Se tuntui ihanan virkistävältä, koska viime päivinä on ollut meidän makuun vähän turhan kuuma. Tämä ylimmän kerroksen asunto kuumenee vähän turhan tehokkaasti jos ulkona on lämmin, ja on muutenkin tylsää pitää sälekaihtimia ja rullaverhoja kiinni aurinkoisena päivänä, ettei lämmöt nouse vielä lisää.
Täällä ei ole satanut taukoamatta pitkään aikaan, en itse asiassa muista milloin viimeksi, ja yllätinkin itseni iloitsemasta tilanteesta niin, että lipsahdettiin melkein riemun puolelle. Vähän niin kuin syksyn tullessa on ihanaa pukea pitkästä aikaa farkut jalkaan ja joku pitkähihainen päälle pitkän lämpimän kauden jälkeen. Vaihtelua, nääs. Lisäksi molemmat ukot nukkuivat sylikkäin aamupäivän viimeiset kauneusunensa vähän iltapäivän puolelle asti, joten sain kuunnella pisaroiden ropinaa ja juoda rauhassa kupillisen teetä aamupalan jälkeen. Tämä on mainitsemisen arvoista, koska tähän asti pienellä herralla on ollut jonkinlainen tutka käytössään. Heti, kun olen saanut rakkaudella haudutettua itselleni herkullisen kupillisen mustaa ihmejuomaa, on joku akuutti tilanne käynnistynyt. Jos on suunnitellut nautiskelevansa teekupillisesta rauhassa samalla jotain lueskellen, voin kertoa ettei juoma oikein maistu samalta haaleana kiireessä ryystettynä. Hyvä kupillinen oli siis se eilinen.
Sadeilma tuntui niin kertakaikkisen mukavalta, että intouduin myös järjestelemään. Jännä miten kaikki paikat täyttyy tavaralla, ellei aktiivisesti taistele sitä vastaan. Meillä on miehen kanssa hieman erilainen kipukynnys nurkissa uiskentelevan sälän suhteen ja törmään yleensä täydelliseen ymmärtämättömyyteen valittaessani, että tavaraa on liikaa. Rehellisesti on kyllä myönnettävä, että osaa sitä allekirjottanutkin tänne raahata. Rouva oli siis hyvä ja tarttui aivan omakätisesti tuumasta toimeen.
 |
| Kuvitan nykyään kaikki postaukset röyhkeästi vauvakuvilla, koska kamerasta ei muutakaan löydy. Tässä käytössä ihastuttava joululahjahaalari, kiitos tädille! |
Tiedättehän ilmiön, jossa pariskunta menee auto-ostoksille, ja myyjä puhuu ainoastaan miehelle? Hänhän varmasti vastaa perheen autoasioista. Me olemme täällä törmänneet viime aikoina useaan kertaan vastaavaan, mutta käänteisenä. Viattomin versio aiheesta: istumme meillä iltaa ystäväpariskunnan kanssa, ja jompikumpi osapuoli kehuu minun leiponeen tai kokanneen tosi hyvin. Säännöllisesti joudun korjaamaan, että eikun mies tämän teki. Kerran entisen naapurin vaimo ei edes sisäistänyt koko hommaa vaan jatkoi, että mun pitää kyllä antaa resepti. Mies kertoi vierailun jälkeen ottaneensa vähän nokkiinsa.
Lapsen tulon myötä tämä on kyllä mennyt ihan uusiin ulottuvuuksiin. Saimme lapselliselta kaveripariskunnalta älyttömän läjän vauvanvaatteita, osan lainaan ja osan omaksi, ja kävimme hakemassa ne yhdessä allekirjoittaneen ollessa vielä hyvinkin mahakas. Sekä isä että äiti, jotka sentään ovat mieheni opiskelukavereita ja joihin olen siis tutustunut itse vasta myöhemmin, puhuivat poikkeuksetta vain minulle: voit sitten katsoa, mitä näistä oikeasti haluat ottaa käyttöön. Ettäkö tulevalla isällä ei olisi mitään sananvaltaa tai kiinnostusta lapsensa vaatekaapin sisältöön?
Tänään olimme juhlistamassa ystävän tuoretta tohtoristitteliä, ja istuessamme sohvalla juuri syöneen vauvan kanssa viereemme tuli äiti vähän vanhemman tyttönsä kanssa. Siinä sitten vaihdettiin ensin tiedot lasten iästä ja siitä, onko vauvamme helppo tapaus vai ei. Sen jälkeen kun nämä ensimmäisetkin kysymykset oli esitetty ainoastaan allekirjoittaneelle ja mieheni vastauksiin reagoitu joko yhtäkkisellä kuuroudella tai sillä oletuksella, että ne tulivat kuitenkin minun suustani, nainen kysyi, miten kauan aion olla kotona. Vastasin kuten asia on eli vuoden loppuun ja jatkoin, että jaamme mieheni kanssa paikallisen neljäntoista kuukauden vanhempainvapaan puoliksi, joten palatessani väitöskirjani pariin jää hän kotiin pojan kanssa. Tähän ei sitten tullutkaan enää oikein mitään sanallista vastausta, mutta keskustelukumppanista näki kilometrien päähän, ettei hän ymmärtänyt ratkaisuamme lainkaan. Mies veti taas pienehkön kasan palkokasveja nenäänsä. Mistä näitä tyyppejä oikein sikiää?
Tähän yhteyteen on pakko kertoa vielä kaverille pesukonekaupoilla tapahtunut juttu. Meille vauvanvaatteita lahjoittaneen pariskunnan mies oli siis hankkimassa uutta konetta. Myyjä oli esitellyt mallin ominaisuuksia: kun vaimo pesee pyykkiä, on tämä luukun avausmekanismi tosi kätevä. Kun vaimo laittaa taas liikaa pesuainetta, annostelee kone sen kuitenkin fiksusti pyykin määrän mukaan. Kaveri oli joutunut jossain vaiheessa huomauttamaan kuivasti käyttävänsä pesukonetta myös itse.
Alkoi kyrsiä. Tarttis jotain luettavaa, jotta vaikkapa imetyssessioiden aikana olisi tekemistä. Huomasin kuitenkin, että blogilistani kaipaa huomattavaa päivitystä. En jaksaisi lukea joka kerta siitä, miten samalle sohvapöydälle tahi senkille on nyt tehty uusi asetelma. Siis jos juuri Sulla olisi antaa joku elämänmakuinen blogivinkki, auta naista mäessä! Mun blogisuosikit löytyvät tuosta oikealla olevalta listalta (pitääpä vielä tarkistaa, unohtuiko joku), joten siinä vastavuoroista vinkkiä.
