Huh hellettä! Suomessa on kuuma, mutta niin on täälläkin. Lämpötilat ovat huidelleet yli 30 asteessa jo tovin, ja tänään pääsimme ennätysmäiseen 37 asteeseen. Viimeisillään raskaana olevalle tämä on aika tuskaista.

Riittävästä nesteytyksestä huolehtiminen on näillä helteillä varsin tärkeää. Jossain vaiheessa jääkaappikylmäkään vesi ei enää houkuttele, ja sen sijaan tekee mieli jotain, missä on vähän enemmän makua. Valmiit jääteet ovat järjestään kaikki omaan makuuni liian makeita, enkä muutenkaan kaipaa niiden sokeria jämähtämään vyötärölle. Olenkin tehnyt jääteetä itse.

Jääteetä voi tehdä kofeiinilla ja ilman. Olen useimmiten valinnut kofeiinittoman version, jota voi juoda mihin kellonaikaan tahansa haluamiansa määriä. Teen tekeminen on varsin yksinkertaista: tarvitaan vain vettä ja oman maun mukaista teetä. 

Keittämisen sijaan olen kylmäuuttanut teetä, jolloin sitä ei tarvitse erikseen jäähdytellä. Litraa vettä kohti tarvitaan viisi teepussia tai viitisen teelusikkaa irtoteetä. Olen itse tyhjennellyt kaapista erinäisiä hedelmäteepussien jämiä, jotka olen laittanut suoraan kylmällä vedellä täytettyyn kannuun. Tee on valmista parin jääkaapissa vietetyn tunnin jälkeen. Kannullisen voi hyvin laittaa tekeytymään myös illalla, jolloin tee on aamulla valmista juotavaksi. Sen sekaan voi teepussien kanssa lisätä myös vaikka minttua, jos sitä sattuu olemaan. Erillistä makeutusta hedelmätee ei mielestäni kaipaa.

Tänään on viides hääpäivämme. Aika heinäkuusta 2013 tähän päivään tuntuu samaan aikaan lyhyeltä ja ikuisuudelta. Viiteen vuoteen on mahtunut kaikenlaista. Meistä on tullut vanhemmat, ja parisuhde on muuttanut muotoaan noista kahdestaan vietetyistä ajoista. Tärkein on kuitenkin tallella: varmuus siitä, että rinnalla on oikea tyyppi. 

Juhlistamme hääpäivää itse asiassa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Tähän mennessä olemme sattumalta olleet joka vuosi Suomessa, yleensä autossa matkalla kohteesta A kohteeseen B. Nyt lapsi on anoppilassa, ja me varasimme itsellemme treffi-illan hotelliöineen. Saatamme katsella hääkuvat läpi ja muistella tuota päivää, joka oli kiistämättä elämämme onnellisimpia. 

Toinen raskaus on ollut erilainen kuin ensimmäinen. Esikoista odottaessa tiesin aina päivälleen, mikä raskausviikko on menossa, ja mietin muutenkin harva se päivä erinäisiä vauvaan liittyviä asioita ja hankintoja. Neuloin hänelle peiton ja askartelin mobilen. 

No, tämän kakkosen kohdalla tiesin raskausviikon ainoastaan ensimmäisen kolmanneksen aikana. Sen jälkeen olen joutunut useampaan kertaan selvittämään netin laskureista, monennella kuulla olen ja mikä viikko onkaan kyseessä. Menin sentään synnytysvalmennuskurssille, jossa huomasin eron esikoistaan odottavien ja allekirjoittaneen välillä. Edellä mainitut ovat lukeneet kaiken mahdollisen raskauteen, synnytykseen ja vauvan hoitoon liittyen, kun taas itse olen vähän vasurilla liikenteessä. Kenellä nyt on aikaa keskittyä raskauteen, kun töissä pitää käydä, ja kotona on jo yksi viihdyttämistä kaipaava muksu? 

Tilanne ei ole juuri muuttunut äitiyslomallakaan. Olen nauttinut vapaa-ajasta ja siivoillut kaappeja, mutta kaikki vauvaan liittyvät hommat ovat jääneet varsin vähälle huomiolle. Tänään sain sentään vihdoin selvitettyä, onko meillä riittävästi vaatetta vastasyntyneelle (saavat luvan riittää). Tuo makuuhuoneeseen tuotu hoitopöytä pikkuruisine vaatteineen konkretisoi vauvan saapumista sen verran, että saan ehkä lähipäivinä sairaalakassinkin pakattua. Vaikea kuvitella, että meitä on noin kuukauden päästä neljä!

Olen tässä minimalismihuumassani lueskellut myös kaikenlaisia nollahukka- eli zero waste -juttuja. Yksinkertaisempi elämä, vähemmät hankinnat ja jätteiden vähentäminen kulkevat loogisesti käsi kädessä, ja olenkin alkanut katsella kylppärin purkkiarsenaalia ihan uusin silmin. Mikä älytön määrä muovia! Ja tarvitsemmeko tosiaan kaikkia kaapeissa majailevia tuotteita? Tämä kysymys koskee lähinnä allekirjoittanutta, koska varsin tyypilliseen tapaan mieheni purkkikokoelma on huomattavasti omaani pienempi. 

Kuten niin usein jostain asiasta kiinnostuessa, tuntuu pikainen toiminta varsin houkuttelevalta. Heti eroon kaikesta turhasta! Tilalle pelkkiä palasaippuoita ja muita muovittomia juttuja, ja niitäkin vain minimimäärä! No, ympäristön kannalta typerintä olisi tietenkin heittää puolitäysiä ja käyttökelpoisia tuotteita menemään, joten tämä muutos etenee pienin ja hitain askelin.

Suihkun puolella on kuitenkin muutamakin lähes tyhjä puteli, joten tilasin niiden tilalle paikallisessa zero waste -ryhmässä kehuttuja tuotteita: kiinteän shampoon ja suihkusaippuan korvaavia palasaippuoita. Odotan näiden kokeilua jännityksellä! Koska valmistaja ei ollut entuudestaan tuttu, oli saippuoiden tuoksua vaikea hahmottaa kuvauksista huolimatta. Tilasin siis muutamia erilaisia, jotta joukossa olisi varmasti jotain myös miehen nenään kelpaavaa. Onneksi niin myös kävi, hän antoi nimittäin vain kahdelle pikkupalalle täystyrmäyksen.

Odotukset sekä saippuoiden että shampoon kohdalla ovat varsin korkealla! Tositoimiin molemmat pääsevät jo tällä viikolla, joten katsotaan miten käy. 

Kävin viime vuonna muutaman kollegan kanssa värityyppianalyysissa. Olin haaveillut siitä jo pidempään, koska olin aavistellut, että oman värityypin selvittäminen voisi auttaa vaatekaapin selkeyttämisessä. Suurin pukeutumiseen liittyvä ongelmani oli varsin yleinen: ostin yksittäisiä, kivalta tuntuvia vaatteita, joita en sitten kuitenkaan osannut yhdistää ja joita käytettäessä tuntui, että jokin oli pielessä. Usein ne jäivätkin kovin vähälle käytölle. Siis tiivistettynä vaatekaappiani vaivasi perinteinen "kaappi täynnä, muttei siltikään mitään päällepantavaa" -ongelma.

Värityyppianalyysi tiivistettynä: analysoitava henkilö istuu ilman meikkiä peilin edessä. Hänen päälleen asetetaan eri värisiä kankaita kaulasta alaspäin siten, että peilistä näkyy vain naama ja se kangas. Kunkin värin vaikutus kasvoihin näkyy todella selkeästi: jotkut värit saavat ihon hehkumaan terveen näköisenä, kun taas toiset vetävät kasvoista kaiken värin, tekevät ihosta epäpuhtaan näköisen ja korostavat jokaista ryppyä ja näppyä. Analyysi alkaa selvittämällä, sopivatko henkilölle lämpimät vai kylmät sävyt, ja jatkuu siitä värien tummuusasteeseen ja kirkkauteen. Tuloksena on analysoitavan oma värityyppi.

Värityypit on nimetty vuodenaikojen mukaan, ja itse sain kuulla olevani kevään ja syksyn sekoitus. Väripaletista löytyy lämpimiä säyvjä: oranssia, vaaleahkoja ruskeita, punaista. Vihreääkin on, mutta sininen, tuo vaatekaapistani varsin usein löytynyt väri, loistaa poissaolollaan. Analyysissa ja sen jälkeen ymmärsin miksi: se tekee minusta kalpean ja elottoman näköisen. Tämä selitti, miksi en tuntenut oloani koskaan kovin hyväksi tummansiniseen pukeutuneena. Vaatteet tuntuivat liian tummilta, värittömiltä, eivät minulta. 

Värianalyysin tekijä pyysi meitä tuomaan mukanamme pari lempivaatetta ja myös muutaman vaatekaapissa sitkeästi pyörivän yksilön, jota emme käytännössä koskaan käytä siitä huolimatta, että se on ihan kiva. Jokaisella meistä nuo periaatteessa ihan kivat vaatteet, jotka eivät koskaan eksy päällemme, olivat väreiltään epäsopivia, kun taas lempivaatteet olivat automaattisesti niitä, jotka saavat meidät hehkumaan. Tosi mielenkiintoista!

Analyysin tultua puheeksi usein kuultu kysymys on, miksi ihmeessä pitäisi uskoa mitä joku ulkopuolinen sanoo väreistä, joita saa tai ei saa käyttää. No ei tietenkään mistään syystä, mutta mystisesti epäsopivien värien käyttäminen ei enää oikein kiinnosta sen jälkeen, kun on itse nähnyt, miten paljon huonommalta niihin pukeutuneena näyttää. Ei siis pelkkää huuhaata, vaikka miespuoliset kollegamme tiukasti sitä mieltä ovatkin!

Inspiroiduin värityyppini selvittämisestä niin, että järjestelin vaatekaappini samantien. Olin yrittänyt karsia sieltä vaatteita jo monta kertaa aikaisemminkin, mutta ensimmäistä kertaa raaskin oikeasti poistaa sieltä ainakin lähes kaikki yksilöt, joita en kertakaikkiaan tule käyttäneeksi. Jäljelle ei jäänyt mitenkään älyttömästi vaatteita, millä oli ehdottoman positiivinen vaikutus.

Nyt kaapissa olevat vaatteet sopivat automaattisesti yhteen ja huomattavasti aiempaa pienempi määrä tuntuukin entistä suuremmalta, kun kaikki vaatteet ovat oikeasti käytössä. Olen myös huomannut, etten oikeastaan tarvitse enempää. Hillitty vaatemäärä riittää varsin hyvin. Myös vaate- ja kangasostokset ovat helpottuneet, kun ei tarvitse edes katsoa kuin itselle sopivia värejä. Ehdoton suositus siis tälle! Analyysi maksaa itsensä helposti takaisin jo muutamalla vältetyllä hutiostoksella. 

Näin kotona ollessa olen oikeastaan vasta sisäistänyt, miten väsynyt olen ollut viimeiset pari vuotta. Siis sen ajan, kun olen käynyt töissä ja ollut arkipäivät yksin lapsen kanssa. Töiden ja arjen pyörittäminen on raskasta ja vie helposti ilon molemmista, kun tuntuu että lähes kaikki energia menee lähinnä selviytymiseen. 

Olenkin miettinyt paljon, mitä voisi muuttaa. Koska perheen yhdistäminen myös kaikiksi arkipäiviksi ei erinäisistä realiteeteista johtuen ole niin simppeli homma kuin joskus kuvittelimme, pitää keksiä jotain muuta. Olen siis pohtinut, mistä asioista saan energiaa ja mitkä vievät sitä. Tai toisin ilmaistuna mikä tekee minut onnelliseksi ja mikä ei. 

Minulla on yksi paikka, jossa sielu lepää, nimittäin mökki. Mikään kaukomatka tai luksuskaupunkiloma ei vedä vertoja kesäpäiville tutussa paikassa metsän keskellä, järven rannalla. Puhelin saa jäädä pois päältä, ja päivät kuluvat satunnaisia kunnossapitojuttuja puuhastellessa, lukiessa ja syödessä. Kun perhe on mukana, kasassa on oikeastaan kaikki tarpeellinen. Olisiko arki siis yksinkertaisesti liian täynnä kaikkea hälinää? 

Introverttinä huomaan rasittuvani kaikenlaisista ärsykkeistä: suurista ihmisjoukoista, melusta - ja myös tavaroista. Olen toki KonMarini lukenut, ja on sanottava, että joka paikassa olevien tavaroiden hallinnoimiseen menee hirveästi aikaa ja energiaa ja niiden näkeminen rasittaa. Mitä vähemmän roinaa, sitä levollisempi mieli. 

Listatessani onnelliseksi tekeviä asioita ei materia ole listalla, kauneus ja harmonia kylläkin. En siis tyhjentäisi koko asuntoa radikaalisti, mutta mitä jos lopettaisi lisähankinnat ja karsisi turhaa tavaraa? Meillä on jo kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta. Suuri osa huonekaluista on vanhoja ja rakkaita, juuri niitä siis, jotka tekevät tästä asunnosta kodin. Jospa siis yrittäisi luopua niistä jutuista, jotka eivät tee kotia vaan vaikeuttavat arkea? Mitä jos kokeilisi, miten selviää, jos ei hetkeen ostakaan mitään? Katsotaan, miten pitkälle pääsen ja muuttuuko arjessa mikään. 

Oletko itse miettinyt hidastamista tai minimalismia? Jos, jaa ihmeessä ajatuksesi!

Useinhan raskausuutisten jälkeen alkaa mietintä siitä, mitä hankintoja uutta perheenjäsentä varten on tehtävä. Näin tietenkin myös meillä! Varsin loogisesti ensimmäinen (ja jokseenkin ainoa) kohta listalla oli isompi pöytä keittiöön. 

Tiedetään, ei ehkä tyypillisin ratkaisu, mutta perhekoon kasvaminen toimi hyvänä kimmokkeena hankkia vihdoin enemmän tilaa ruokailulle. Meillähän oli pitkään ruokapöytänä mummilta ja vaarilta peritty vanha Artek, jolla on hurjasti tunnearvoa, mutta joka on kyllä rehellisesti sanottuna varsin pieni neljälle hengelle. Nyt tämä vanha rouva siirrettiin ompelupöydäksi, ja tilalle ilmestyi kuvassa komeileva tamminen, jatkettava kaunotar. 

Halusimme kuuden hengen pöydän, jota saisi jatkettua vielä isommaksi. Jokseenkin säännöllisesti kylässä on sen verran ystäviä yhtä aikaa, että suurta pöytää tarvitaan. Pöydän piti olla jatkettunakin käytännöllinen ja kivan näköinen - ei siis mitään epämääräisiä jatkopaloja, jotka jättävät pöydän jalat mahdollisimman epäkäteviin kohtiin istumista varten. 

Kriteerit täyttävä yksilö löytyi itävaltalaiselta massiivipuuhuonekaluja valmistavalta firmalta nimeltään Team 7. Pöytää jatketaan vetämällä jalkoja ulospäin ja taittamalla jatkopalat esiin, joten se näyttää pitkänä käytännössä samalta kuin kompaktinakin. Olemme varsin ihastuneita pöydän simppelin ajattomaan muotoiluun, ja kunnon puusta tehtynä se pysyy seuranamme seuraavat vuosikymmenet.

Näin muutaman kuukauden käytön jälkeen on sanottava se, minkä tiesinkin jo etukäteen: onni on iso keittiön pöytä! Emme vaihtaisi takaisin.