Etsin pitkään Saksasta mieleistä ruokalehteä. Prosessi ei ollut mitenkään yksinkertainen, joten olen tilannut Suomesta Glorian ruoka&viiniä jo useiden vuosien ajan. Nyt taisin kuitenkin vihdoin löytää sopivan, kiitos ystävän suosituksen. Suomesta saapuvasta lehdestä en silti aio luopua, niin olennainen osa nojatuolissa vietettyä aikaani se on. 

Ompelin itselleni hameen! Päärynänmallisen ei kertakaikkiaan ole helppo löytää tähän maailman aikaan kaupoista sopivia yksilöitä, sillä a-linjaisia hameita ei tunnu olevan tarjolla. Olin jo pidempään suunnitellut hameprojektia, ja kerran kangaskaupassa tämä villakangas sitten suorastaan huusi nimeäni. 

Kopioin hameen kaavat yhdestä kaapissa jo roikkuneesta hameesta teippaamalla sen palat kauttaaltaan maalarinteipillä ja repimällä sitten teippilevyt irti. Tämä tekniikka osoittautui varsin toimivaksi myös tarkkuutta vaativien laskosten yms. kohdalla. Ohjeet vuorellisen ja piilovetoketjullisen hameen ompeluun löytyivät muutamastakin paikasta netistä - mitäpä siellä ei olisi. Lähinnä seurasin näitä ohjeita. 

Kuvien ottaminen osoittautui lähes mahdottomaksi urakaksi, mutta näillä mennään! Olen hameeseen varsin tyytyväinen - sen kangas on tosi ihana, ja a-linja sopii kaltaiselleni lyhytjalkaiselle ja isolanteiselle hyvin. Aion ommella samalla kaavalla lisää hameita, kunhan kerkeen. Toimistokelpoisille vaatteille on aina tarvetta!

Tiedättekös mitä? Juuri nyt olen jostain syystä todella onnellinen kaikista tiensä tähän saksalaiseen elämääni löytäneistä ihmisistä. 

Siitä kanssasuomalaisesta sielunsiskosta, joka bongasi allekirjoittaneen kerran Finlaysonin pyyhkeen perusteella spinning-tunnilla. Hän on meistä sata kertaa aktiivisempi puuhissaan, mutta ymmärrämme toisiamme puolesta sanasta. 

Siitä jenkkityökaverista ja ystävästä, jolla on ihmeellinen taito osallistua keskusteluun lämminhenkisesti täysin aiheesta riippumatta, joka innostuu heti viininmaisteluideoistani ja jonka harrastukset ovat piristävän outoja, ehdottoman hyvällä tavalla. Hän osoittaa jälleen kerran, että miesten kanssa voi hengailla ihan yhtä lailla kuin naistenkin.

Niistä tyypeistä, jotka olivat lapsineen meillä keskiviikkona pizzalla - ilta vilahti ohi niin nopeasti ettei tosikaan, ja juttua olisi riittänyt vielä ainakin toiseksikin illaksi putkeen, vaikka kaksi neljästä aikuisesta olivatkin vasta uusia tuttavuuksia. 

Kollegoista, joiden ansiosta töihin on aina superkivaa mennä.

Siitä pariskunnasta, joka saapui aikanaan ensimmäisenä viikkonani yksin vauvan kanssa ruokakassit kainalossa, kokkasi illallisen, siivosi keittiön ennen lähtöään ja jätti yöpöydälle salaa paketinkin seuraavan päivän synttäreitäni varten.

Siitä brasilialaisesta sittemmin takaisin kotimaahansa muuttaneesta, joka ymmärtää aina samantien mitä tarkoitan, kun kerron kokemuksistani tai ajatuksistani. Tapaamme nykyään noin kerran vuodessa, mutta joka kerta tuntuu, kuin olisimme nähneet viimeksi eilen.

Niistä miehen kavereista, joista on sittemmin tullut myös omia ystäviäni.

Lyhyesti: heistä kaikista, joiden ansiosta elämäni on nyt asettunut taloksi tänne, tähän maahan. Pus!