Jokseenkin kaikki allekirjoittaneen vähänkin paremmin tuntevat tietävät rakkaudestani Helsinkiin ja sen kantakaupungin taloihin (romanttisessa mielikuvassani Helsingissä ei toki muita olekaan) ja niiden leveisiin ikkunalautoihin. Siksi nautinkin kovasti olostani meidän tämänkertaisessa airbnb-asunnossa Eirassa. Sen sijainti oli ihana: kadun päässä näkyi meri ja vähän joka paikkaan käveli hetkessä. Käydessämme ruokakaupassa ostin heti ensi töikseni kasan viiliä, tuota pakollista Suomessa syötävää herkkua.
Kävelimme ympäri ämpäri, ostimme marjoja torilta, kävimme laivalla Korkeasaaressa (pojan mielestä parasta: kalat, kamelit ja riikinkukot) ja kahvilla vähän siellä sun täällä ja näimme tuttuja.
Meille on vaivihkaa muodostunut perinteeksi käydä Marimekon tehtaanmyymälässä Herttoniemessä. Siellä on edukkaita lastenvaatteita ja etenkin kankaita, joiden perässä ompeleva ihminen lähtee varsin mielellään metroilemaan. Erityisenä kohokohtana on myös paikan lounas: Marimekon henkilökunnan lisäksi myös tavan kuolevaiset voivat käydä syömässä ehkä tyylikkäimmässä työpaikkaruokalassa, jonka olen tähän mennessä nähnyt. Ruoka on tosi hyvää ja aika edukasta, ja rattaidenkin kanssa mahtuu hyvin paikalle.
Ja kun ruoasta puhutaan, on mainittava the Cock. Emme lopulta ehtineet kovinkaan moneen ravintolaan, mutta tänne halusin ehdottomasti. Kävimme viimeisenä aamuna testaamassa aamupalan, ja olimme kyllä myytyjä. Ravintola oli just sellainen mistä tykkään: tyylikäs, mutta rento, ja ainakin nämä aamupalavaihtoehdot veivät kielen mennessään. Aiomme kokeilla kuvan flat breadia myös kotona!
Die Tage in Helsinki waren sehr schön. Wir hatten wieder eine Airbnb-Wohnung, diesmal in Eira. Am Ende der Straße hat man schon das Meer gesehen. Wir waren viel Spazieren, waren auf dem Marktplatz, sind mit dem Schiff zum Zoo gefahren und haben Freunde getroffen. Eine Tradition ist mittlerweile der Besuch des Marimekko-Outlets in Herttoniemi. Da findet man u.a. schöne Kinderkleidung und viele Stoffe. Das Mittagessen in der Kantine, die nicht nur für die Marimekko-Mitarbeiter ist, gehört auch immer dazu. Und wenn wir schon ums Essen reden, muss ich noch the Cock erwähnen. Ein neues und gerade sehr berühmtes Restaurant, in dem wir am letzten Tag frühstücken waren. Ein Traum! Die flat breads will ich auch zu Hause versuchen, nachzumachen.