PhD

maaliskuuta 12, 2010

Istuin tänään töissä pahaa-aavistamattomana pitämässä pientä hermolomaa dipasta skannaillen muutamaa kotoa mukana tuomaani lapsuusajan kuvaa, kun kahvitauolta palannut Eric ilmoitti proffan sanoneen että Bordeaux-paikka on nyt läpi. Tuijotin takaisin tyhjällä katseella ja kysyin että öh miten läpi. No kuulemma valinta on tehty ja paikka on mun. Umh. Hetken päästä itse proffa myrskysi toimistoon tiedustelemaan että oonko jo kuullut, että tosiaan homma on nyt selvä. Yritin änkyttää että mites kun netissä lukee että arviointi on vielä kesken ja että haastattelukutsutkin tulee vasta joskus maaliskuun aikana. Kuulemma haastattelu on jo käyty ja asia oli niin kätevästi, että proffa sai Bordeaux-kollegansa kanssa itse päättää kenet haluaa mieluiten palkata. Lisäkriteerinä oli ettei hakija saisi olla saksalainen eikä ranskalainen, joten meikä oli siis Täydellinen valinta. 

Virallisesti projekti alkaa lokakuussa, mutta nyt kun paikka on varmistunut, voin aloittaa myös aikaisemmin heti halutessani, väliajan rahoitus kuulemma hoituu. Asiat on siis yhtäkkiä varsin mallillaan, mutta. Ilmeisesti mua vaivaa krooninen tyytymättömyys, sillä en hypi riemusta. Ranska kiinnostaa mua edelleenkin lähes nollasti (sattumalta eilen bussissa ipodista korvaan tuli yksi ranskankielinen biisi, jota kuunnellessa mietin että siinä on kyllä kieli, jonka oppiminen mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään, enkä lisäksi tajua miten se muka kuulostaa erityisen kauniilta), enkä erinäisten viime aikojen tapahtumien jälkeen oo myöskään lainkaan varma, onko meidän ryhmä kaikista ideaalein vaihtoehto onnistuneelle väitöskirjalle. Naapuriryhmän proffa on tietysti seuraavat kaksi viikkoa Taiwanissa, joten en pääse ihan heti tiedustelemaan siltä, miltä paikkatilanne näyttää siellä päin. Tällä viikolla sain myös Andreakselta vinkkiä Mainzin Max Planck -instituutin orgaanisen optoelektroniikan ryhmästä. Katsastin, uuh mielenkiintoista. Laitoin ryhmänvetäjälle sähköpostia liitteineen, mutta en oo saanut vielä vastausta. Hmh. Ajattelin ostaa mietintäaikaa sanomalla että haluisin keskittyä ensin dipan loppuunkirjoittamiseen ennen kuin teen mitään päätöksiä. 

Havaitsin että 10-13 tunnin päivät ison deen ääressä tekevät ihmisestä täysin kypsän. Oon kyllä nukkunut ihan kohtuullisen paljon, koska oon töistä päästyäni suunnannut suorinta tietä sänkyyn. Jonkinlainen vapaa-aika saattais kuitenkin olla ihan jees: tänään tajusin että on aivan sama istunko koneen ääressä viiteen vai kymmeneen, kun en kuitenkaan pysty enää keskittymään tipan tippaa. Uusi yritys maanantaina, viikonloppu olkoon lepoaikaa.

Saattaisit myös pitää näistä

1 kommenttia

  1. Mua on myös aina ihmetyttänyt, miten ranska muka on maailman kaunein kieli. Pyh pöh.

    VastaaPoista