Toimistossa on tunnelmaa! Kiinnostusasteeni aakkosta kohtaan on saavuttanut jo pohjakerroksen ja on tällä hetkellä matkalla kellariin. Siksipä asustelen täällä hartaana toivomuksenani saada tää niin pian valmiiksi kuin mahdollista, piste. Aivokuoleman uhatessa auttaa kasiin asti auki oleva bistro: sieltä saa, rummut soikoon, kolaa lasipullossa! Siis vähänks maistuu paremmalta kuin muovipullosta. Hiilihappojakin on ainakin viisi enemmän paikalla! Tällä jaksaa taas ainakin tunnin. Nyt takaisin johtopäätösten kiehtovaan maailmaan!
Kuulin Meeriltä huhuja, että kotiväen (no sanotaan suoraan: iskän) taholta olisi kuulunut mutinaa, koska sunnuntaiksi tilaamani lähes mitättömän kokoiset tuomiset vievät matkalaukusta kuulemma kaiken tilan niin, ettei omia tavaroita mahdu mukaan. Ensinnäkin haluan huomauttaa, että Lufthansa sallii tuomisia 20 kiloa per nenä, eli yhteensä tavaroita saa mukaan 40 kiloa. Johan on kumma jos tähän ei mahdu pari pienenpientä paria kenkiä ja mitä näitä muita asioita nyt on! Toisekseen on kiinnitettävä huomiota siihen, että oikeestaan on täysin ideaalia että osa tilasta kuluu tilaamiini ja siten tänne jääviin tavaroihin. Tämä tietty siksi, että näin on varmistettu että kotimatkalla mukaan saadaan pakattua tuomisia kuten viiniä ja ostoksia! Tadaa! Jos nyt iskä jatkaa siellä edelleen mutinaansa, niin oletan Annen kuitenkin olevan kanssani samoilla linjoilla.
Tiedossa oleva tapahtuma: valmistuminen virallisesti tiedekuntaneuvoston kokouspäivämääränä 23.6.
Tämän herättämä ajatus: tarttis varmaan mennä joskus käymään Suomessa.
Idea: pyydänpä Renén mukaan. Tästä seuraa vierailun mahdollinen ajankohta: vasta kun jalkapallon MM-kisat (ja samalla myös luennot, mutta sanokoon herra mitä sanoo, tiedän varsin mainiosti mikä on todellinen syy ja mikä salonkikelpoinen selitys) on ohi.
Suunnitelma 1: no öh varmaan lennetään.
Suunnitelma 2: eikäku mennäänkin autolla, jotta saadaan mun tavaroita mukaan. Tärkeimpinä tietty astiat! Oon syönyt elokuun lopusta lähtien ties mistä kikertävänkukertavista yhteensopimattomista tekeleistä ainoana valopilkkunani jouluna saamani muumimuki. Tämän on päätyttävä, on vääryys että rakkaudella vaalimani teemat ja kokot ja aino aallot viettävät aikaansa varastoituna laatikoihin. Kaipaan myös muutamia pyyhkeitä ja Kivi-tuikkuja ja mitä näitä nyt on. Oikeasti kaipaan myös pöytääni, mutta se ei mahdu autoon nyyh snif.
Suunnitelman 2 aiheuttama aktiviteetti: katsonpa mitä maksaa laivamatkat ja muut setit. Seuraus:
Suunnitelma 3: köh, josko sittenkin lennettäisi ja lähetettäisi tärkeimmät setit postitse. Vaan miksi pirussa 30 kiloa painavan esimerkkipaketin lähettäminen Suomesta Saksaan maksaa 60 euroa, mutta päinvastaiseen suuntaan noin maks puolet tosta? Ja voisiko Lufthansa ulottaa 99 euron tarjouksensa myös välille Frankfurt-Helsinki niille päiville jotka haluan?
No kaikkihan tässä on siis levällään ja epäselvää, saakeli. Mikähän kumma siinä on, että kaikki maksaa niin paljon? Ja montako laatikkoa tarvitaan astiastoon? Ja jokerikysymys: minkä jatko-opiskelupaikan haluisin ottaa? Ömh ämh. Iskä ja Anne tulevat kylään viikon päästä, kysyn neuvoa kaikkiin asioihin. Voitte siis jo orientoitua, tiedoksi Rajamäkeen. Ja ostaa mulle kardemummapötköjä sekä Batterya, molemmat ovat tärkeitä tuliaisia!
Tämän herättämä ajatus: tarttis varmaan mennä joskus käymään Suomessa.
Idea: pyydänpä Renén mukaan. Tästä seuraa vierailun mahdollinen ajankohta: vasta kun jalkapallon MM-kisat (ja samalla myös luennot, mutta sanokoon herra mitä sanoo, tiedän varsin mainiosti mikä on todellinen syy ja mikä salonkikelpoinen selitys) on ohi.
Suunnitelma 1: no öh varmaan lennetään.
Suunnitelma 2: eikäku mennäänkin autolla, jotta saadaan mun tavaroita mukaan. Tärkeimpinä tietty astiat! Oon syönyt elokuun lopusta lähtien ties mistä kikertävänkukertavista yhteensopimattomista tekeleistä ainoana valopilkkunani jouluna saamani muumimuki. Tämän on päätyttävä, on vääryys että rakkaudella vaalimani teemat ja kokot ja aino aallot viettävät aikaansa varastoituna laatikoihin. Kaipaan myös muutamia pyyhkeitä ja Kivi-tuikkuja ja mitä näitä nyt on. Oikeasti kaipaan myös pöytääni, mutta se ei mahdu autoon nyyh snif.
Suunnitelman 2 aiheuttama aktiviteetti: katsonpa mitä maksaa laivamatkat ja muut setit. Seuraus:
Suunnitelma 3: köh, josko sittenkin lennettäisi ja lähetettäisi tärkeimmät setit postitse. Vaan miksi pirussa 30 kiloa painavan esimerkkipaketin lähettäminen Suomesta Saksaan maksaa 60 euroa, mutta päinvastaiseen suuntaan noin maks puolet tosta? Ja voisiko Lufthansa ulottaa 99 euron tarjouksensa myös välille Frankfurt-Helsinki niille päiville jotka haluan?
No kaikkihan tässä on siis levällään ja epäselvää, saakeli. Mikähän kumma siinä on, että kaikki maksaa niin paljon? Ja montako laatikkoa tarvitaan astiastoon? Ja jokerikysymys: minkä jatko-opiskelupaikan haluisin ottaa? Ömh ämh. Iskä ja Anne tulevat kylään viikon päästä, kysyn neuvoa kaikkiin asioihin. Voitte siis jo orientoitua, tiedoksi Rajamäkeen. Ja ostaa mulle kardemummapötköjä sekä Batterya, molemmat ovat tärkeitä tuliaisia!
Pikahuomio alkuun: jostain syystä vaihdettuani tietokoneen vakituista sijaintia blogin kuva ei enää näy. Sivu on siis pelkkää harmaata. Muistaakseni Suvi kertoi havainneensa saman ongelman vanhan koneensa kanssa, mutta en kyllä käsitä mistä moinen johtuu. Jos siellä joku kiinnostunut pikkukivi on aina nähnyt ruudulla pelkkää harmaata, saatettakoon tiedoksi että sen ei pitäis olla oletustilanne.
Eikäku nyt käynnistin selaimen uudestaan ja se toimii sittenkin! Enikeis koska muistelen että ongelma on havaittu ennen, ilmoitan täs nyt vaan että on siinä kuva vaikkei näkyiskään. Ni.
Eilen tosiaan siirsin maallisen omaisuuteni alivuokrapaikasta (juhuu, hyvästi rumat huonekalut ja mauttomat verhot!) Annen asuntoon, jossa majailen oletettavasti ainakin seuraavat kaksi kuukautta. Kelatkaa mikä muutto: ensinnäkin tulin kotiin vasta noin vartin yli yhdeksältä aamulla, jolloin olin pakannut ainoastaan kirjat. René kävi hakemassa porukoiltaan auton ja ajeli sitten Annen kanssa mun kämpille noutamaan tavarat. Tässä prosessissa kesti ehkä kaksi tuntia, minä aikana ehdin pakata kaiken, syödä omenan ja surffata netissä. Huippukohta tulee ehkä tässä: kaikki tavarat sekä me kolme henkilöä mahduttiin autoon ilman mitään ongelmia! Eikä tässä vielä kaikki: kyseessä ei lainkaan ollut mikään hullu katumaasturi saati sitten paku, vaan pieni ja söpö Audi A2! En ehkä usko tätä itsekään, sillä taipumuksenani on kerätä ympärilleni kohtuulliset määrät tavaraa. Erikoisosaamiseni on pystyä tähän myös yllättävän lyhyessä ajassa, kuten viimekertainen paluu Saksasta osoitti (köh). Nyt esimerkiksi Suomessa on säilössä arviolta 24 banaanilaatikollista asioita, jotka ovat Tarpellisia ja joita en siksi heittänyt muutossa pois. Hmm. Bonuksena vielä kaiken huipuksi oltiin eilen jo puoli kahdelta ruokapöydässä ja noin kolmelta kaikki tavarat oli purettu paikoilleen ja olin jo pessyt koneellisen pyykkiä. Kuten jo tuli mainittua, en ehkä usko tätä itsekään.
Ehkä kostoksi tästä tänään oli töissä ehkä eniten hanurista hetkeen. Oon viime aikoina kykkinyt mestoilla noin 11-14 tuntia päivästä riippuen (paitsi perjantaisin, jolloin en vaan kykene. Korvaukseksi olin kyllä paikalla myös toissasunnuntaina ehkä 7 tuntia). Tää alkaa nyt muutaman viikon jälkeen Riittää, eikä aakkosen raapustelu jaksa oikein napostella ihan täysillä. Oon myös ollut viimeiset pari viikkoa ärsyttävästi melkein flunssainen, ja tänään olotila yltyi hiukan. Lisäksi eilen tuli mentyä nukkumaan Aivan liian myöhään. Näitä asioita yhdistelemällä sai aikaan sen, että kirjoitin tänään koko päivän aikana juurikin ehkä 14 riviä tekstiä. Lopulta olin täysin räjähdysaltis, koska mestoilla istuminen turhaan ei kuulu ensisijaisiin prioriteetteihini vietettyäni paikan päällä kaikki arki-illat viimeisen noin kolmen viikon aikana. Zen-tilaa ei ole vieläkään saavutettu, mutta sentään en oo aivan pamahdellut vielä.
Torstaina matkani käy Mainziin, jossa esitelmöin dipan laatutuloksista. Max Planckista kuului vihdoin pihahdus (torstai-iltana klo 22.30, hullut tiedeihmiset), ja sain kutsun pitämään esitelmän ja tutustumaan labraan. Halusin hoitaa asian alta pois mahdollisimman pian (mikä olikin hyvä, koska epäonnistuin pomon välttelyssä tänään ja sain kuulla, että tällä viikolla pitäis keskustella aiheesta otanko tarjotun Bordeaux-paikan vastaan vai en), joten ilmoitin että torstai käy. Onnistunen siis käyttämään sekä huomisen että keskiviikon esitelmän kanssa kikkailuun, vaikka mulla oikeestaan on ne kalvot jo valmiina, kerta oon pitänyt tämän spektaakkelin jo kerran meidän omassa seminaarissa. Perjantaista lähtien on luojan kiitos (osuva ilmaus) pääsiäinen, eli kotoisasti ilmaistuna hermoloma. Mennään Renén porukoille, jossa suunnitelmanani on 1) nukkua, 2) syödä ja 3) olla ajattelematta aakkosta. Alkuperäisenä suunnitelmanani oli myös 4) olla valmis aakkosen kanssa kiirastorstaina, mutta sehän nyt oli alusta lähtien aivan selvää että näin ei tule käymään. Seuraavaa dedistä en oo jaksanut ees asettaa, taiteilen ton loppuun heti kun ehdin ja hermoni antavat myöten.
Nyt syön kohta Annen tekemää voikukanlehtisalaattia ja siirryn toivon mukaan hyvin pian sen jälkeen unten maille. Huomenna uusi yritys positiivisempaan elämään.
Eikäku nyt käynnistin selaimen uudestaan ja se toimii sittenkin! Enikeis koska muistelen että ongelma on havaittu ennen, ilmoitan täs nyt vaan että on siinä kuva vaikkei näkyiskään. Ni.
Eilen tosiaan siirsin maallisen omaisuuteni alivuokrapaikasta (juhuu, hyvästi rumat huonekalut ja mauttomat verhot!) Annen asuntoon, jossa majailen oletettavasti ainakin seuraavat kaksi kuukautta. Kelatkaa mikä muutto: ensinnäkin tulin kotiin vasta noin vartin yli yhdeksältä aamulla, jolloin olin pakannut ainoastaan kirjat. René kävi hakemassa porukoiltaan auton ja ajeli sitten Annen kanssa mun kämpille noutamaan tavarat. Tässä prosessissa kesti ehkä kaksi tuntia, minä aikana ehdin pakata kaiken, syödä omenan ja surffata netissä. Huippukohta tulee ehkä tässä: kaikki tavarat sekä me kolme henkilöä mahduttiin autoon ilman mitään ongelmia! Eikä tässä vielä kaikki: kyseessä ei lainkaan ollut mikään hullu katumaasturi saati sitten paku, vaan pieni ja söpö Audi A2! En ehkä usko tätä itsekään, sillä taipumuksenani on kerätä ympärilleni kohtuulliset määrät tavaraa. Erikoisosaamiseni on pystyä tähän myös yllättävän lyhyessä ajassa, kuten viimekertainen paluu Saksasta osoitti (köh). Nyt esimerkiksi Suomessa on säilössä arviolta 24 banaanilaatikollista asioita, jotka ovat Tarpellisia ja joita en siksi heittänyt muutossa pois. Hmm. Bonuksena vielä kaiken huipuksi oltiin eilen jo puoli kahdelta ruokapöydässä ja noin kolmelta kaikki tavarat oli purettu paikoilleen ja olin jo pessyt koneellisen pyykkiä. Kuten jo tuli mainittua, en ehkä usko tätä itsekään.
Ehkä kostoksi tästä tänään oli töissä ehkä eniten hanurista hetkeen. Oon viime aikoina kykkinyt mestoilla noin 11-14 tuntia päivästä riippuen (paitsi perjantaisin, jolloin en vaan kykene. Korvaukseksi olin kyllä paikalla myös toissasunnuntaina ehkä 7 tuntia). Tää alkaa nyt muutaman viikon jälkeen Riittää, eikä aakkosen raapustelu jaksa oikein napostella ihan täysillä. Oon myös ollut viimeiset pari viikkoa ärsyttävästi melkein flunssainen, ja tänään olotila yltyi hiukan. Lisäksi eilen tuli mentyä nukkumaan Aivan liian myöhään. Näitä asioita yhdistelemällä sai aikaan sen, että kirjoitin tänään koko päivän aikana juurikin ehkä 14 riviä tekstiä. Lopulta olin täysin räjähdysaltis, koska mestoilla istuminen turhaan ei kuulu ensisijaisiin prioriteetteihini vietettyäni paikan päällä kaikki arki-illat viimeisen noin kolmen viikon aikana. Zen-tilaa ei ole vieläkään saavutettu, mutta sentään en oo aivan pamahdellut vielä.
Torstaina matkani käy Mainziin, jossa esitelmöin dipan laatutuloksista. Max Planckista kuului vihdoin pihahdus (torstai-iltana klo 22.30, hullut tiedeihmiset), ja sain kutsun pitämään esitelmän ja tutustumaan labraan. Halusin hoitaa asian alta pois mahdollisimman pian (mikä olikin hyvä, koska epäonnistuin pomon välttelyssä tänään ja sain kuulla, että tällä viikolla pitäis keskustella aiheesta otanko tarjotun Bordeaux-paikan vastaan vai en), joten ilmoitin että torstai käy. Onnistunen siis käyttämään sekä huomisen että keskiviikon esitelmän kanssa kikkailuun, vaikka mulla oikeestaan on ne kalvot jo valmiina, kerta oon pitänyt tämän spektaakkelin jo kerran meidän omassa seminaarissa. Perjantaista lähtien on luojan kiitos (osuva ilmaus) pääsiäinen, eli kotoisasti ilmaistuna hermoloma. Mennään Renén porukoille, jossa suunnitelmanani on 1) nukkua, 2) syödä ja 3) olla ajattelematta aakkosta. Alkuperäisenä suunnitelmanani oli myös 4) olla valmis aakkosen kanssa kiirastorstaina, mutta sehän nyt oli alusta lähtien aivan selvää että näin ei tule käymään. Seuraavaa dedistä en oo jaksanut ees asettaa, taiteilen ton loppuun heti kun ehdin ja hermoni antavat myöten.
Nyt syön kohta Annen tekemää voikukanlehtisalaattia ja siirryn toivon mukaan hyvin pian sen jälkeen unten maille. Huomenna uusi yritys positiivisempaan elämään.
Istuin tänään töissä pahaa-aavistamattomana pitämässä pientä hermolomaa dipasta skannaillen muutamaa kotoa mukana tuomaani lapsuusajan kuvaa, kun kahvitauolta palannut Eric ilmoitti proffan sanoneen että Bordeaux-paikka on nyt läpi. Tuijotin takaisin tyhjällä katseella ja kysyin että öh miten läpi. No kuulemma valinta on tehty ja paikka on mun. Umh. Hetken päästä itse proffa myrskysi toimistoon tiedustelemaan että oonko jo kuullut, että tosiaan homma on nyt selvä. Yritin änkyttää että mites kun netissä lukee että arviointi on vielä kesken ja että haastattelukutsutkin tulee vasta joskus maaliskuun aikana. Kuulemma haastattelu on jo käyty ja asia oli niin kätevästi, että proffa sai Bordeaux-kollegansa kanssa itse päättää kenet haluaa mieluiten palkata. Lisäkriteerinä oli ettei hakija saisi olla saksalainen eikä ranskalainen, joten meikä oli siis Täydellinen valinta.
Virallisesti projekti alkaa lokakuussa, mutta nyt kun paikka on varmistunut, voin aloittaa myös aikaisemmin heti halutessani, väliajan rahoitus kuulemma hoituu. Asiat on siis yhtäkkiä varsin mallillaan, mutta. Ilmeisesti mua vaivaa krooninen tyytymättömyys, sillä en hypi riemusta. Ranska kiinnostaa mua edelleenkin lähes nollasti (sattumalta eilen bussissa ipodista korvaan tuli yksi ranskankielinen biisi, jota kuunnellessa mietin että siinä on kyllä kieli, jonka oppiminen mua ei tällä hetkellä kiinnosta pätkääkään, enkä lisäksi tajua miten se muka kuulostaa erityisen kauniilta), enkä erinäisten viime aikojen tapahtumien jälkeen oo myöskään lainkaan varma, onko meidän ryhmä kaikista ideaalein vaihtoehto onnistuneelle väitöskirjalle. Naapuriryhmän proffa on tietysti seuraavat kaksi viikkoa Taiwanissa, joten en pääse ihan heti tiedustelemaan siltä, miltä paikkatilanne näyttää siellä päin. Tällä viikolla sain myös Andreakselta vinkkiä Mainzin Max Planck -instituutin orgaanisen optoelektroniikan ryhmästä. Katsastin, uuh mielenkiintoista. Laitoin ryhmänvetäjälle sähköpostia liitteineen, mutta en oo saanut vielä vastausta. Hmh. Ajattelin ostaa mietintäaikaa sanomalla että haluisin keskittyä ensin dipan loppuunkirjoittamiseen ennen kuin teen mitään päätöksiä.
Havaitsin että 10-13 tunnin päivät ison deen ääressä tekevät ihmisestä täysin kypsän. Oon kyllä nukkunut ihan kohtuullisen paljon, koska oon töistä päästyäni suunnannut suorinta tietä sänkyyn. Jonkinlainen vapaa-aika saattais kuitenkin olla ihan jees: tänään tajusin että on aivan sama istunko koneen ääressä viiteen vai kymmeneen, kun en kuitenkaan pysty enää keskittymään tipan tippaa. Uusi yritys maanantaina, viikonloppu olkoon lepoaikaa.
(oikeastaan ranskalaisia palloja)
Viime aikoina tapahtunutta:
- Käytiin toissasunnuntaina Frankfurtissa katsastamassa Renén kaverin Olin (kyllä, en erota nimeä omastani ääneen lausuttuna, ja kyllä, tästä seuraa kummallisia tilanteita) ja tyttöystävänsä upouusi kämppä upouudella asuinalueella. Tämä oli käsittämättömän siistiä koska, tädää, tyttöystävän nimi on Ella ja kotimaa Suomi! Bonussektorina myös vanhemmat olivat paikalla, joten pääsin puhumaan suomea kolmen (3) henkilön kanssa livenä! Lisäksi näin sairaan kauniin asunnon lisäksi suuren määrän laatikoista purkautuvia Iittalan ja Arabian astioita uuh aah.
- Viime viikonloppuna toteutui pelätty meet the parents -skenaario, kun oltiin Renén vanhemmilla perjantaista sunnuntaihin. Aiemmin seinille maalaamistani piruista huolimatta vierailu sujui oikein kivasti ja nautin olostani koko viikonlopun ajan. Meno oli varsin rentoa, ohjelmaan kuului lähinnä paljon unta ja paljon ruokaa (hmm muistaakseni suunnittelin kyllä oikeastaan laihtumista). Ylitin jopa kaikki odotukset ja ymmärsin äidin puhetta huolimatta sen aivan törkeestä murteesta, papukaijamerkki ansaittu.
- Tänään pikaostoksilla käydessäni törmäsin kaupassa tutunsävyiseen siniseen pakettiin. Fazerin hapankorppuja!! Lisää huutomerkkejä! Ostin tietty.
- Huhtikuun alusta lähtien mulla ei ole kämppää, enkä ole tehnyt asian eteen mitään. En luultavasti teekään ennen kuin jatko selviää, eli tuskin ennen huhtikuun alkua.
- Oon viime viikot yrittänyt metsästää fleeceä / veden- ja tuulenpitävää takkia / softshell-takkia. En ole vielä päässyt lähellekään hankintavaihetta, mutta oon nyt onnistunut selvittämään, mitä oikeesti haluan ostaa. Vaatimukset: veden- ja tuulenpitävä takki, jossa huppu ja hyvä leikkaus. Lisäksi ei saa näyttää siltä, että oon juuri lähdössä lenkille, vaan haussa on takki, joka päällä voin kulkea myös farkut jalassa kaupungilla ilman että tunnen oloni juntiksi. Laitan toivoni Jack Wolfskinin varaan ja jatkan Täydellisen mallin metsästystä.
- Valmistun tyylilleni uskollisena viime tipassa eli kesäkuussa.
- Tähän liittyen on syytä tulla Suomeen jossain vaiheessa kesää katsastamaan todistus ja juomaan kahvia kaikkien neljän sukulaisen kanssa. Koska tämä tapahtuu jalkapallon MM-kisojen jälkeen, suostui René matkaseuraksi. Ellan astioista ja muista Suomesta tuoduista tavaroista inspiroituneena keksittiin että voidaan tulla autolla hei jee!
- Pidin tänään töissä esitelmän tärkeimmistä tuloksistani (tää oli vasta kolmas päivämäärä esitykselle, tänään se vihdoin onnistui) ja selvisin hengissä huolimatta siitä, että inhoan esitelmöintiä enkä osaa enää englantia.
- Asetin itselleni dipan ensimmäisen version deadlineksi kiirastorstain. Tästä johtuen asun yliopistolla lähes täyspäiväisesti. Tänään tosin vain 10 tuntia johtuen sovitusta tapaamisesta, joten huomenna skarppaan kasista kasiin ja siirryn nyt, kellon ollessa puoli kymmenen, pikimmiten hammaspesulle ja nukkumaan. Sitäpaitsi en kestä enää tietokoneen näyttöä hetkeäkään.
Karnevaaliaika valtasi Saksan hetki sitten. Eddien lievän painostuksen jälkeen todettiin Annen kanssa, ettei meille varmaan jää muuta vaihtoehtoa kuin käydä katsastamassa meno livenä Mainzissa. Tiemme johti siis mestoille maanantaina, jota myös Rosenmontagiksi kutsutaan. En nyt jaksa raapustaa tähän suurempaa selvitystä karnevaali- eli Faschingajan sielunelämästä, kiinnostuneet tutustukoon wikipediaan. Mainz nyt on kuitenkin Kölnin ohella yksi juhlinnan keskuksista, ja maanantaista kulkuetta katsomaan saapuu jonkun lähteen mukaan (oisko juurikin edellämainittu wikipedia) arviolta 500 000 henkeä. Olin kyllä tietoinen tästä, kuten myös siitä, että kaikkien paikalle saapuvien on syytä pukeutua joksikin. En kuitenkaan arvannut, että koko kaupunki olisi aivan piippuun asti täyteen ängetty (liikkuminen mihinkään suuntaan oli lähes mahdotonta) ja että jokainen, siis oikeasti jokainen vastaan tullut henkilö ois jonkinlaisessa naamiaisasussa.
Meidän koko joukkio oli pukeutunut Tscheburaschka-nimiseksi venäläiseksi satuhahmoksi Eddietä lukuunottamatta, joka oli otuksen krokotiilikaveri Gena. Mietin eka että tää juttu ei oo selkeesti rantautunut koskaan Suomeen, kunnes pienen intternetsurffailun jälkeen tajusin kyseessä olevan vanha kunnon Muksis! Tän ymmärryksen jälkeen mä olen pieni Muksis onkin soinut päässä kiitettävän usein ja pitkään.
Jatko-opiskelurintamalta: EU-projektihakemusten dedis oli vihdoin eilen, ja perinteistä poiketen olin omani kanssa valmis jo perjantaina kahdeksalta illalla. Hiukan siistiä että kaik on nyt lähetetty eikä tartte enää manata työhakemuksen kirjoittamisen ihanuutta.
Jatko-opiskelurintamalta: EU-projektihakemusten dedis oli vihdoin eilen, ja perinteistä poiketen olin omani kanssa valmis jo perjantaina kahdeksalta illalla. Hiukan siistiä että kaik on nyt lähetetty eikä tartte enää manata työhakemuksen kirjoittamisen ihanuutta.
Lauantai-illan kunniaksi kävi mielessä, että voisin pikaisesti pihahtaa olevani vielä hengissä. Töissä on aivan helvetillinen kiire (sen lisäksi, että eräs iso D pitäis olla valmiina hyvin läheisessä tulevaisuudessa, eikä dokumentti varsinaisesti vaikuta siltä, mun pitäis viikon päästä pitää esitys kaikista tuloksista, eivätkä ne ole vielä päätyneet ymmärryksen muodossa päähäni, saati sitten powerpoint-show'ksi), minkä takia mua ei ole kiinnostanut tasan pätkääkään olla tietokoneen ääressä vapaa-ajalla minuuttiakaan pidempään kuin on aivan pakollista. Siispä en edelleenkään esim. vastaa sähköposteihin ilman kohtuullista viivettä. Pahoittelut tästä mm. iskälle.
Jatkosuunnitelmat on edelleen levällään. Meillä ei oo ihan läheisessä tulevaisuudessa alkamassa yhtään uutta projektia liittyen orgaanisiin puolijohteisiin, mikä on tietenkin hyvin harmittavaa. Yksi EU:n rahoittama projekti kuitenkin on tulossa, ja proffan mielestä mun pitää Ehdottomasti hakea sitä (hakemuksen dedis ens viikon la, ja itse työhakemus tietty kirjoittamatta gaah), ja paikan saamisen mahdollisuudetkin on kuulemma aivan mainiot. Aihe onkin hyvin mielenkiintoinen: tarjolla ois LED-valoja, jotka toteutettaisiin orgaanis-epäorgaanis-hybridimateriaaleista. Miksikö en siis nyt jo pompi innosta että paikkatännepaikkatänne? Syy on juurikin se, että jotta asioista ei tulisi liian yksinkertaisia, toteutetaan tää projekti yhteistyössä Uni Bordeaux'n kanssa. Hei vajaa puolet kolmen vuoden väikkäristä Ranskassa, ööööööh. Niin.
Epätoivon iskettyä viime viikon keskiviikkona katseltiin Renén kanssa mitä muita vaihtoehtoja kaupungista löytyisi. Havaitsin sitten että DKI:llä (Deutsches Kunststoff-Institut eli saksalainen muovi-instituutti) on ainakin nettisivujensa mukaan tarjolla erinäisiäkin projekteja. Kerättyäni rohkeutta maanantaihin (tiistaihin?) asti sain tiedusteltua asiaa puhelimitse (yöh), minkä seurauksena kävin eilen näyttäytymässä ja kuulemassa lisää. Tulos: paikka ois jos vaan haluaisin, ja tuurilla voisin jopa valita kahden projektin välillä. Miksikö en siis ole huojentunut ja lopettanut muita etsintöjä? Noku kyseessä ei ole (orgaaniset) puolijohteet! (Lisäksi ois myös muutamia muita käytännön syitä kuten palkkaus ja aikataulut ja organisaatiosyistä johtuva ohjauksen vähäisyys, mutta en nyt lähde niihin) Polymeerit on kyllä erityisen siistejä, mutta jotenkin en vaan jaksa innostua liian käytännönläheisistä asioista. Väikkärin aihe ois lisäksi syytä valita kohtuullisen tarkoin: Dipan jälkeen voi vielä lähteä tekemään suunnilleen mitä kiinnostaa, mutta jos väittelen aiheesta muovit, en varmaan sen jälkeen etsi enää post-doc-paikkoja liittyen orgaanisiin aurinkokennoihin. En nyt sanonut vielä juuta enkä jaata vaan ostin itselleni kolmisen viikkoa harkinta-aikaa, mutta mulla on hyvin vahvat aavistukset siitä, mikä vastaus tulee olemaan.
Tän lisäksi oon yrittänyt useita viikkoja tavoittaa elektronisten materiaalien proffaa, mikä on osoittautunut täysin mahdottomaksi tehtäväksi: kyseessä on mitä ilmeisimmin joko erittäin nopealiikkeinen, näkymätön tai kuvitteellinen henkilö. Ryhmä tutkii orgaanisia LED-valoja ja muita siistejä asioita, ja jos meiltä ei irtoo mitään niin siirtyisin mielelläni sinne. Keskiviikkona käytyäni noin kahdettakymmenettä kertaa toteamassa että sekä professori itse että sihteerinsä ovat teillä tietämättömillä rohkaisin mieleni ja siirryin sen sijaan ryhmän post-docin juttusille. Tyyppi olikin oikein mukava ja kertoi olevansa aina hyvin iloinen jonkun ollessa kiinnostunut orgaanisista puolijohteista (heh). Projekteja on ehkä tulossa joskus, ja proffan pitäis olla ens viikon lopulla teoriassa paikalla. Seuraavaa yritystä siis kehiin joskus torstaina, mikäli en ole siihen mennessä hajonnut täysin esitelmään ja spektreihin ja kaikkeen.
Nyt pikaisesti jotain syötävää ja sit katsastamaan lyhytelokuvailtaa, joka on tosin alkanut jo tunti sitten.
