Kotimaantuliaisia, osa 2: Turun tuomiset

elokuuta 07, 2011

Sitten vielä kerta kiellon päälle kun nyt kerran vauhtiin päästiin. En tosin oo yhtäkkiä enää lainkaan varma, kirjoitetaanko otsikon tuliaiset yhteen vai erikseen. Syytän oleskeluani ulkomailla. 

Tuolin lisäksi ostin tietenkin myös muita asioita, kuten aina. Tällä kertaa vietettiin muutama päivä Turussa nauttimassa kulttuuripääkaupungin hengestä. Miksei kukaan ole kertonut miten mahtava kesäkaupunki Turku on? Rumalta keskustorilta ei tarvitse liikkua kuin pari askelta ja on jo joenrantaparatiisissa. Lisäksi Yliopistonkadulla, ja muuallakin, on vaikka mitä kivoja pieniä putiikkeja. Tyhjin käsinhän sieltä ei sitten tullutkaan lähdettyä.

Klo Designin pussukoilta ja muilta ihanuuksilta ei voinut välttyä mitenkään, jos seuraili vaikkapa mainiota, kiinnostavia asioita listaavaa Turku Treasure Mapia kaupungilla pyöriessään. Matkaseurueen toisella puoliskolla ei ollut karttaa käytössään, mutta pussukat olivat löytyneet silti, siispä myös ilman karttaa pärjää. Kävin merkin omassa kaupassa Yliopistonkadulla pariinkin otteeseen pyörimässä, enkä millään osannut päättää mitä ostaisin. Mukaan lähti siis hyvänä kompromissiratkaisuna kaksi pussukkaa:



Muutaman muunkin olisin voinut ostaa, esim. penaalin ja meikkipussin ja ja ja... Ens reissulla sitten! Jos ette halua köyhtyä, suosittelen välttämään putiikkia ja varmuuden vuoksi koko Turkua.

René löysi designmyyjäisistä Jeti Shopin mainion t-paidan, kuva Daiga Daiga Duu. Väittää olevansa vieläpä Suomessa käsin tehty, mikä ilahdutti kovasti. Toi päällä ei varmaankaan voi olla pahalla tuulella.

PS. Klo Designista on mainittava myös nimen hyvä kääntyvyys saksaan: Klo tarkoittaa täällä vessaa. Tuotteissa on siis vielä lisähuumoriaspekti mukana, oon nimittäin saksalaistunut niin etten osaa ajatella nimeä ilman tätä assosiaatiota. Mistähän tiesivät, että säilytän ainakin toisessa pussukoistani erinäisiä kylpyhuoneessa sijaitsevia tavaroita?

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Mäkin ihailin Turussa noita Klo Designin tuotteita. Myyjä kertoi, että saksalaisturistit ovat hymy huulessa nähdessään sen nimen.

    VastaaPoista
  2. Pohdiskellessani ostopäätöstä liikkeessä puolisen tuntia siellä kävi myös yksi suomalais-saksalainen perhe. Äiti (suomalainen) osti erinäisiäkin tuotteita lahjaksi mysteeriksi jääneelle taholle ja lapset hihittelivät että vessadesign, höhö. Isä pysytteli tyynenä ja tyytyi osaansa kauppakassien kantajana.

    VastaaPoista