Aurinkoinen parveke

maaliskuuta 20, 2011

Kyllä se on kuulkaa niin, että kevät piristää mieltä kolajuomia paremmin. Dresdenissä (josta ehkä lisää joskus) satoi pari vikaa päivää, mutta täällä on nyt viikonlopun ajan ollut ihanan aurinkoista. Samaa on luvassa myös ensi viikolle:

Tänään aurinko paistoi ihanasti keittiöön. Sen innoittamana keksin, että talven ajan epämääräisenä rojukasana toiminutta parveketta voisi yrittää saattaa vuodenajan vaatimaan kuntoon. Ehdittiin vielä nauttia kolajuomat lämmössä ennen auringon katoamista vastakkaisen talon taakse vieden lämmön mukanaan. Ihanaa istua pelkässä pitkähihaisessa auringossa nyt, kun lämpötilat ei vielä nouse kesäisen sietämättömiksi. Heinäkuussa kykenen yleensä viettämään aikaa partsilla ainoastaan aamuisin ennen valonsäteiden ulottumista meidän huudeille ja iltaisin auringonlaskun jälkeen. 


Aurinko valaisi puolet keittiöstä, jota ei varsinaisesti ole pilattu turhalla koolla tai laskutilalla. Hyllyille mahtuvat just meidän mauste- ja teekokoelmat. Kyllä tossa kuitenkin kummasti mahtuu kokkaamaan ja leipomaan, keittiön pöytää voi tarvittaessa käyttää laskutilana eli rojukasan alustana. Kevään kunniaksi avasin molemmat parvekkeen ovet ja pääsin talven jälkeen ihailemaan kämppää uudesta perspektiivistä. Avaruus ja valoisuus on kämpän parhaita puolia, mikäli multa kysytään.



Jos ilmat jatkuu tällaisina, on ensi viikonloppuna raahattava grilli kellarista käyttöön. Vielä pitää siis keksiä, mitä lihattomia asioita voi grillata, jos ei innostu maissista. Halloumijuusto tsek!

Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia