Vaihdossa ollessani sain korvatulehduksen, joka aiheutti harmaita hiuksia, hermojen menetyksen sekä kyyneliä, koska lääkärit eivät halunneet ottaa mua eurooppalaisine sairaanhoitokortteineni hoitoon. Täähän ei ole mitenkään sallittua, koska EU-lakien mukaisesti kaikkien sairaanhoitokortin haltijoiden pitäis saada ihan samaa hoitoa kuin paikallistenkin. Ongelmana oli joku laiskuus tai asennevamma tai mitä näitä nyt on, ja lopulta hoitoon päästyäni toivoin hartaasti etten enää sairastu ulkomailla ilman paikallista sairausvakuutusta. Tokihan näin ei käynyt, ja pääsin eilen testaamaan terveydenhuoltojärjestelmää ihan pidemmän kaavan mukaisesti useammassa paikassa. Anne oli varmuuden vuoksi mukana koko päivän siltä varalta, että jotain ääliömäisiä ongelmia ilmenisi taas. Lisäksi aattelin että jonkun saksaa puhuvan läsnäolo vastaanotolla lienee hyvä idea, koska lääketieteelliset termit on ajoittain jo suomeksikin haastavia.

Hämmästyksekseni kaikki sujui tällä kertaa aivan kitkattomasti ja nopeasti siitä huolimatta, etten ollut varannut etukäteen aikaa yhtään mihinkään enkä edelleenkään omista paikallista sairausvakuutuskorttia. Ilmeisesti viimeksi sattui vaan tosi huono tuuri lääkäreiden kanssa, muuta selitystä en keksi. Seuraava jännitysmomentti koittaa huomenna ensimmäisten tulosten saapuessa (saavat luvan kirjoittaa ne selkokielellä ylös tai unohdan kaiken samantien) ja myöhemmin Suomeen tultuani, koska jatkotulokset ja mahdolliset yhteydenotot pitäis saada ohjattua Rajamäkeen, jotta olisin niistä tietoinen ennen tammikuuta. Oon kuitenkin suhteellisen optimistinen, ehkä näin 21. vuosisadalla myös rajat ylittävä tiedonsiirto on joillain keinoin mahdollista.

Muuten olo on jokseenkin jakautunut eikä mua nyt kiinnosta kirjoitella oikein mistään mitä oon tehnyt viime aikoina. Jos en onnistu piristymään lähipäivinä, ei päivityksiä tule, mutta katsotaan. Tänään huomasin jo että hyvät yöunet tekee ihmeitä ja havaitsin olevani jotakuinkin normaali ihminen, jonka suurin tämänhetkinen ongelma on lähes täydellinen huvittamattomuus työpaikalla. Halutessani voisin miettiä semihuolestuneena dippatyöni kohtaloa varsinkin kun nyt missaan muutamiakin päiviä täysin lääketieteellisten asioiden takia, mutta enpä viitsi ryhtyä moiseen, koska viime tippa ja siihen kiinteästi liittyvät "jos vain oisin ollut kuukausi sitten tehokkaampi ja tehnyt asiat x, y ja z" -ajatukset koittavat kuitenkin vasta reilusti joulun jälkeen.